ARS 06

Saimme sitten vihdoin katsastettua niin Kiasman kuin ARS 06 -näyttelyn. (Totta, vaikka asumme pääkaupunkiseudulla, niin Kiasman kahvilaa lukuunottamatta emme olleet rakennuksessa ennen käyneet!)
Näyttelystä erityisesti mieleen jääneitä asioita: Panic room -kokeiluni tuotti henkilökunnalle töitä, taisi jäädä huone paniikkiin vierailustani! Leijuva lattia aiheutti sen, että pitkään sen jälkeen piti tarkistaa, että pysyihän lattia paikallaan (eikä ilmiö johtunut alkoholista, vaikka tilaisuudessa sitäkin oli tarjolla!). Täytetyistä valkoisista eläimistä tehty asetelma oli ihan symppis, vaikka osa asetelmaa olikin rojua. Lassen mielestä ihan kuin meidän piha (samoja eläimiä jossain määrin, mutta ei rojua!) Kiasman katosta roikkuvat valkoiset täytetyt joutsenet olivat hienoja – ja ah, niin ajankohtaisia. Videotöitä oli turhan paljon, tosin joku, jossa heijastettiin seinälle enemmän screensaverien tapaisia juttuja kirjaimista tai sanoista tai pisteistä tai lattialle sanapolkuja oli ovela. Vaikka se, jossa seinällä näytti olevan hyttysparvi, josta hyönteiset muodostivat tekstin of (eivät osanneet kirjoittaa ’off’?). Iso ruskea eläimen ruho hätkähdytti yhteen huoneeseen tultaessa hätkähdytti. Ja miksei julkisuudessa aika paljon olleet lasipallot miniatyyrimaisemineen olleet ihan mielenkiintoisia nekin. Tai lasitankeissa olevat vuorenhuiput usvan sisällä tai videoinstallaatio absoluuttisesta nollapisteestä. Alakerrassa esillä olleet lasten tekemät saippuat eivät tainneet kuulua ARS 06 -näyttelyyn, mutta hienoja oivalluksia laittaa osaksi saippuaa hakaneula tai mato tai hämähäkkejä! Pojat ovat poikia …

Oikeaa tietoa teoksista ja taiteilijoista Kiasman sivuilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.