Jotain ihan muuta!

Kesälomakauden alkaessa talousalan lehdissä on muistuteltu siitä, että ilmankin kännykkää voi hetkellisesti elää. Eilen illalla kokeilimme sitä – mutta ei se ihan helppoa ollut!
Lähdimme iltalenkin merkeissä tutustumaan eCross -juoksun reittiin Leppävaarassa ja kartan avulla juoksimme sitä paikoitellen oikaisten (18 km on kuitenkin iltalenkiksi vain kevyesti asiaa harrastavalle aika pitkä). 11 km:n kohdalla tuli vastaan kohta, jossa teimme pikaisen päätöksen, että minä juoksisin oikopolkua pitkin ja Lasse kiertäisi varsinaista reittiä ja tapaisimme kohta pellon laidassa. No, oikopolku osoittautui kosteikoksi ja sitä pitkin juokseminen pahiten upottavia kohtia vältellen kesti arvioitua pitempään. Lasse taas oli päätellyt, että olen sitten varmaan jatkanut jo matkaa ja jatkoi eteenpäin, entistä reippaampaa vauhtia minut saavuttaakseen! Minä sitten aikana juoksin edestakaisin oikopolkua ja oikeaa reittiä vaihdellen ja luovutin lopulta Lassen etsimisen ja juoksin (ilman karttaa!) lopulta  autolle, josta Lassekin löytyi, mutta olisi siis ollut kännykälle käyttöä!

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.