Jäähyväiset S/Y Meriharakalle

S/Y Meriharakka 2006

Todella hienon kesän jälkeen olemme luopuneet osuudestamme veneeseen yhdeksän kesän jälkeen – Pirkon veli Eero omistaa nyt veneen kokonaan.
Takanamme on yli 12 vuotta kimppaveneilyä, kimpassa ja erikseen – ensin 3 vuotta Sunwind 27:lla (Pica Pica) ja sen jälkeen 9 vuotta Artina 33:lla (Meriharakka). Jo sitä ennen purjehdimme jonain kesänä Eeron silloisella Avance 245:lla ja yhtenä kesänä kokeilimme moottoriveneilyä vuokratulla veneellä.
Näinä kesinä olemme liikkuneet alueella Turku – Espoo/Helsinki – Tallinna – Hanko – Uusikaupunki – Maarianhamina – Tukholma – Visby – ja aivan erityisesti tietysti Saaristomerellä: Svinö, Pyytinkari, Nauvo, Vänö, Jurmo, Utö, Björkö – joitakin paikkoja mainitakseni.

Veneillämme on usein myös ollut mukana suvun nuorisoa, erityisesti tietysti Eeron tytär Tiia ystävineen ihan pienestä alkaen, mutta myös Pirkon siskon lapset Jussi, Satu ja Petra ystävineen. Kesällä 1999 serkukset Tiia ja Jussi olivat mukana kun ensimmäisen kerran kävimme omalla veneellä Tallinnassa ja matka sinne kovassa vastatuulessa oli rankka, mutta lapset (silloin 12..13-vuotiaat) ovat ihmeellisen kestäviä! Ruotsissa kävimme omalla veneellä ensimmäisen kerran vuonna 2001, mukana silloinkin olivat myös Tiia ja Riina. Gotlannissa S/Y Meriharakka kävi vuonna 2002 – tosin Eerolta Gotlanti jäi vielä silloin omalla veneellä kokematta.

Miksi sitten jäähyväiset? Purjehtiminen on monta vuotta kuulunut erottamattomasti kesäämme ja myös veneen omistaminen kimppaan on sujunut suuremmitta ongelmitta ehkä yllättävänkin monta vuotta. Viime vuosina meidän tapamme veneillä (uiva kesämökki Itämerellä) alkoi kuitenkin jossain määrin eriytyä Eeron tavasta veneillä (veneen purjehdusominaisuuksien ja oman purjehdustaidon kehittäminen kilpailutasolle) ja sen myötä kimpan päätöksenteko vähitellen vaikeutui. Ja niin sitten päädyimme siihen, että Eero lunastaa S/Y Meriharakan kokonaan itselleen.

Miten meidän kesämme ja purjehtiminen sitten jatkossa?
Yli 12 veneilykesän jälkeen kesällä voisi varmasti välillä tehdä muutakin – vai voiko? Jo näinä vuosina olemme veneilleet vuokraveneellä joitakin kertoja Karibialla ja Kreikassa – nyt kun meitä ei enää ”sido” oma vene Suomessa, niin ehkä veneen voisi jonain kesänä vuokrata, muuallakin kuin Suomessa.
Ja kuka sen tietää, vaikka palaisimme S/Y Meriharakallekin jonakin kesänä vielä veneen erityisen hyvin tuntevana miehistönä!

Otsikkokuvassa S/Y Meriharakka yhdellä kesän viimeisistä retkistämme Pohjois-Ahvenanmaan Hamnsundetissa.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *