Vuoden kirjat ja leffat

Next CrichtonLuin (tai huonompien käteen osuneiden valintojen kohdalla – kahlasin) viime vuonnakin varmaan kirjoja vakiintuneeseen tapaani keskimäärin kirjan viikossa. Päällimmäisiksi lukukokemuksiksi näistä listaisin Michael Crichtonin uuden kirjan Next, jonka luin jouluna – geenitekniikkaa enenevässä määrin sisältävä tulevaisuus voi osoittautua mielenkiintoiseksi … Kotimaisista naiskirjailijoista pidän Regina Raskista, jonka uusin, Puhtaalta pöydältä, kuvaa realistisen oloisesti muuttoa Osloon ja uuteen työyhteisöön – tosin äkillinen paluu Suomeen kirjan lopussa tuntui vähemmän todentuntuiselta. No, ehkä jotkut tekevät näin. Myös Anja Snellmannin Rakkauden maanosat innosti minua siinä määrin, että luettuani sen ensin kirjastonkirjana hankin siitä itselleni oman kappaleen. Purjeveneellä Siperiaan, josta kerroin jo kesällä, jäi mieleen erilaisena tarinana. Samoin kuin useaan otteeseen useita vuosia Etelä-Amerikassa ja Espanjassa asuneen ystäväni suosituksesta lukemani Elsa Osarion kirja Nimeni on Luz. Minun maailmankuvaani ei tätä ennen ollut Argentiinan tapahtumat vuosikymmenien takaa tunkeutuneet.

Scarlett JohanssonUusimmista elokuvista tuli katsottua, ihan elokuvateatterissa, mm. Da Vincin koodi, United 93, Paholainen pukeutuu Pradaan ja Geishan muistelmat.
DVD:ltä kotisohvalla paneuduin mm. leffoihin Valkoinen Masai, Brokeback Mountain, Rikkaat ystävät, Match Point.
Geishan muistelmat ja Valkoinen Masai onnistuivat viemään katsojansa ihan toiseen maailmaan, Brokeback Mountain nostatti viimeistään elokuvan lopussa tunteet pintaan ja Match Pointin myötä innostuin Scarlett Johanssonin töistä siinä määrin, että etsin muitakin hänen töitään, esimerkiksi Lost in Translation, Tyttö ja helmikorvakoru ja Hevoskuiskaaja. Useimmat DVD:eistä minulla on edelleen tallella, joten jos haluat jonkun lainaksi, niin laita mailia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.