Botswanaan?

Ei, emme ainakaan nyt ihan lähiaikoina ole menossa sinne.
Kunhan ajattelin pitkästä aikaa ottaa esille jotain lukemiani kirjoja.
Hiukan jälkijättöisesti löysin tänä kesänä Botswanaan sijoittuvan dekkarisarjan No.1 Ladies’ Detective Agency (Alexander McCall Smith) ja nyt olen päässyt jo sarjan kolmanteen osaan. En yleensä lue ”perus”dekkareita – mutta näistä pidän. Mysteerit eivät näissä kirjoissa ole kovin suuria, näissä ei ole mitään koko maailmaa uhkaavia kauhuskenaarioita, eikä useimmiten ole edes tapettu ketään – mutta Kalaharin autiomaan reunalle sijoittuvan afrikkalaisen elämän kuvausta on mukava lukea. Jopa siinä määrin, että olen oikeasti miettinyt, että pitäisikö vielä käydä Afrikassa myös Botswanassa – toistaiseksihan olemme siellä käyneet vain Etelä-Afrikassa ja Tansaniassa.
Dekkarisarjaa on myös suomennettu nimellä Mma Ramotswe tutkii, mutta itse olen lukenut niitä kääntämättöminä – tuleepahan samalla ylläpidettyä kielitaitoa …

The No.1 Ladies' Detective AgencyTears of the GiraffeMorality for Beautiful Girls

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.