Olennaista

SARASARA-lehden joulukuun numeron pääkirjoituksessa Kristiina Dragon siteeraa Filosofi Maija-Riitta Ollilaa:

”Olennaista ei ole se, mitä sanon tai koen tärkeäksi. Olennainen on se toimintaani säätelevä ydinhalu, jota en välttämättä ilkeä sanoa edes ääneen. Jonka naamioin muuksi myös omissa silmissäni. Pieni, kesy esimerkki valaiskoon asiaa: Koen todella tärkeäksi kuntosalilla käymisen, ranskan opiskelun, kummilapsen teatteriin viemisen ja koiran kynsien leikkaamisen, mutta en ole aikoihin liikauttanut eväänikään näihin suuntiin. Sen sijaan huomaan aina löytäväni aikaa ydinhaluihin, sohvalla makailuun ja romaanien lukemiseen.”

Tämä siis ei kertonut minusta – käynhän sentään kuntosalilla useamman kerran viikossa, ranskaa on joskus tullut opiskeltua ja kummilastenkin kanssa tulee ajoittain vietettyä aikaa … mutta kieltämättä, tämä vuodenaika painottaa näitä ihmisen ydinhaluja kummasti …  🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.