Pohjois-Intian kiertomatka

Taj Mahal

Tässä linkit 4 kuva-albumiin, joihin Intian kuvat jaoin:

Delhi
Taj Mahal ja Agra
Jaipur
Varanasi

Osallistuimme siis Aurinkomatkojen Pohjois-Intian kiertomatkaan – pakettimatka tuntui oikealta vaihtoehdolta ensimmäistä kertaa Intiaan lähdettäessä, etenkin kun aikaa perillä oli rajallisesti ja halusimme käydä useammassa paikassa. Ja pääosin olimmekin toteutukseen ihan tyytyväisiä. Kiertomatkan hotellit olivat hyviä, Delhissä jopa loistokkaita ja matkaan kuuluneet retket kattoivat melko hyvin ”kaiken”. Jos jotain olisi voinut muuttaa, niin olisimme sisällyttäneet matkaan ehkä hiukan vähemmän linnoituksia, temppeleitä ja tarinoita hindujumalista – ja vastaavasti hiukan enemmän Intian nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Mutta aamiaisella oli tarjolla intialaisia päivälehtiä (in English), joista sai jonkinlaisen käsityksen nykyisyydestä ja omatoimiretkenä kävimme mm. oppaan kanssa katsastamassa Varanasin yliopiston campusaluetta. Jätimme myös basaarialueilla kiertelyn vähemmälle – ja kävimme, tarkoituksella, katsomassa mm. Delhissä uusia ostoskeskuksia. Erityisesti kirjakaupat houkuttelivat – englanninkieliset kirjat maksoivat tyypillisesti 4-6 euroa. Kotimatkalla lentokoneessa oli lopulta tarjolla Bollywood -elokuvakin, vaikka ryhmästämme ei tälle retkelle löytynyt riittävästi osallistujia, että se olisi järjestetty.

Matkan reittinä oli siis Helsinki – Delhi – Agra (Taj Mahal) – Fatehpur Sikri – Jaipur – Delhi – Varanasi ja Sarnath – Delhi (tai tarkemmin Gurgaon) – Helsinki. Finnairin suorat lennot Delhiin ja takaisin olivat tunnin tarkkuudella ajallaan ja menomatkalla onnistuimme saamaan itsemme vuodetuoleihin jopa, ylellistä. Delhi – Varanasi -välit lennettiin Kingfisherillä, muut välit kuljettiin Intiassa turistibussilla. Välimatkat eivät kilometreinä olleet kovin pitkiä (pisimmät välitkin alle 300 km) – mutta liikenne Intiassa on sellaista, että keskinopeus jää alle 50 km/tunti, joten tulihan sitä istuttua jokunen tunti bussissa.

Yksi yleisimpiä kysymyksiä Intian matkaamme liittyen oli, että saimmeko vatsataudin. Me selvisimme ongelmitta – mutta n. joka kolmas ryhmästämme kärsi siitä jossain vaiheessa. Ja taisimme olla ryhmän varovaisimpia: vain pullovettä, mukaanlukien hampaiden pesu, ei raakoja vihanneksia tai hedelmiä, poislukien banaanit ja muutamat muut hedelmät, jotka itse kuorimme ja desinfiointigeeliä käsiin monta kertaa päivässä. Onneksi intialainen ruoka tarjoaa myös paljon hyvin kypsennettyjä vaihtoehtoja ja maukasta naan-leipää, joten vaikka salaatit jäivät väliin, niin emme toki kärsineet nälkää! Naudanlihaa Intiassa ei kuitenkaan tarjota – jopa McDonaldsien vaihtoehdoista (55 rupiaa = 1 euro) puuttuu naudanlihahampurilainen, kanaa ja kalaa olisi ollut tarjolla, mutta emme kokeilleet.

Ilmat suosivat – Pohjois-Intiassa oli vuodenvaihteessa päivälämpötilat 20..25 astetta. Myöhemmin illalla ja aikaisin aamulla (auringonnousu Ganges-joella, lähtö hotellilta 5:30!) tarvitsi hiukan lämmintä päälle, mutta iltapäivällä saattoi oleilla vaikka hotellien uima-altailla (jos aikaa sille jäi). Koko matkamme aikana ei tainnut sataa pisaraakaan – paikalliset olisivat kyllä sitä toivoneet, Pohjois-Intiassa on ilmeisesti ollut liian kuivaa jo pitkään, jopa niin, että Taj Mahal on kuulemma uhattuna, kun sen takana kulkevassa joessa ei enää oikein ole vettä, jonka takia joen penkat uhkaavat romahtaa ja sen myötä sitten ehkä koko mahtava mausoleumi valuisi joen penkkaa kohti.

Tavaroita ostimme melko niukalti: muutaman pashminahuivin, joitakin miesten paitoja ja joitakin koriste-esineitä. Pidin pään kylmänä esimerkiksi sarien osalta – sellaisia tilaisuuksia, jossa sellaisen voisin päälleni myöhemmin pukea olisi kuitenkin ollut ehkä elämässäni vain yksi tai kaksi, joten en halunnut sellaista vaatehuonetta täyttämään. En myöskään ole silkkikankaiden ystävä muutenkaan – joten miksi olisin niitä sitten ostanut Intiastakaan. Palveluita sen sijaan kulutimme enemmän: pesetimme vaatteita hotelleissa, vuokrasimme auton (ja kuljettajan!) kun sellaista tarvitsimme ja kun internet-yhteys jossain hotellissa ei käynnistynyt heti ensi yrittämällä, niin hotellista löytyi IT-asiantuntija, henkilökohtaisesti, paikalle viidessä minuutissa!

Taj Mahal, joka oli kimmokkeeni lähteä Intiaan, on nyt siis nähty. Koko Intiaa ei toki voi väittää nähneensä alle kahdessa viikossa. Goa on luultavasti ihan erilaista Intiaa. Samoin vaikka Chennai. Mutta tämän verran Intiaa tällä kertaa – ja luultavasti pitkäksi aikaa. Ei siksi, että Intiassa matkakohteena olisi ollut mitään vikaa, ihan mielenkiintoinen ja paikoitellen hyvinkin eksoottinen maa Intia on – mutta kun maailmassa on vielä yli 150 maata kokonaan näkemättä, niin …

Lue muuten myös jo matkan aikana tuoreeltaan kirjoittamamme pienet jutut Delhista ja Agrasta, Jaipurista ja Varanasista, jos et niitä aikaisemmin tullut lukeneeksi. Tässä myös linkki yhteen kuvaukseen matkasta Pohjois-Intiaan – samoja paikkoja, mutta erona mm. siirtyminen junalla Agrasta Varanasiin siinä missä me lensimme Varanasiin.

Tags from the story
Join the Conversation

6 Comments

  1. says: Indivue

    Olen samaa mieltä, että pakettimatka lienee paras vaihtoehto ensimmäiselle Intian matkalle, varsinkin jos kokemattomana yksin matkustaa.
    Intiasta Goa, ja Goasta erityisesti Etelä-Goa, on lähes vastakohta Delhin, Agran ja Jaipurin kokemuksille. Taj Mahal on mielestäni parhaimmillaan auringonlaskun tai auringonnousun aikaan. Varanasissa en ole vielä päässyt käymään ja olikin kiva lukea kokemuksistanne!

  2. says: Pirkko

    Kiitos Indivue! Juuri näiltä näkymin emme taida Intiaan palata – vaikka noin olisikin, että Goa on ihan eri juttu kuin Pohjois-Intia. Niin on varmaan, lukemani perusteella, myös esimerkiksi Kerala, mutta näinhän isossa maassa aina on, eri puolilla maata on aika erilaista, useimmiten.

    1. Tukka putkella pitkin Intiaa. Intiaa ei opi tuntemaan yhdessä ihmisiässä, sanoi kunnon baski, jesuiittaisä Uncle Mike minulle neljäkymmentä vuotta sitten Ahmedabadissa leprasairaalan pihalla. Totta, Intia on kuin sipuli, sitä saa kuoria loputtomiin. ”Seuraa lippua” eli matkajohtajan johdolla on turvallisinta tai sitten makoilla viikko, pari Goan rantojen turistighetossa. Intiaa joko vihaa tai rakastaa – tai kumpaakin yht’aikaa. Intia on piikiven kova maa 400 miljoonalle köyhälle, jotka eivät tiedä, mistä seuraavan päivän riisikupposensa saavat. Nousevalla keskiluokalla on hirveä hinku päästä ylempään keskiluokkaan. Viis kerjäläisistä! Ei noilla järjestetyillä matkoilla Intian todellisuudesta näe mitään. Ihastellaan kohta ilmansaasteisiin tuhoutuvan marmorisen Taj Mahalin kauneutta, ei vahingossakaan matkusteta junalla kansanluokissa. Ikivanhoja kivikasoja ja kulttuurien kirjoa Intiassa riittää tukehtumispisteeseen saakka. Jos jonkilaista rauhaa Intiasta etsii, niin suosittelen Keralaa. Majoitus meren rannalla home-stay paikassa on kuin kodissa asuisi ja matkabudjetti kestää. Viikon-parin reissuilla ei ole mitään virkaa, paitsi pikavisiitteinä. On oltava pari-kolme kuukautta. Jos intialaisesta saat ystävän, hän on sitä elämän loppuun saakka. Ja intialaiset ovat lämpimiä ihmisiä, toisin kuin me pakkasen jäädyttämät härmäläiset. Intian kävijät voi jakaa kahteen luokkaan: niihin, jotka käyvät vain kerran, eivätkä palaa ja niihin, joilla Intia on sydämessä alati ja kaipuu kuuntelemaan meren laulua yksinäisellä hiekkarannalla.

  3. Kiitos kommentistasi! Toki ymmärrän, ettei isosta maasta näe parissa viikossa paljoakaan, etenkään kun tuolla matkalla ”pakenimme” järjestään maan kaaosta aina yöksi hyviin hotelleihin ja kaaos jäi muurien toiselle puolelle.
    Sittemmin päädyin työn puolesta tekemään yhteistyötä intialaisten kanssa ja näin käytännössä miten täysin osaamattomat miehet päätyvät esimiesasemiin siinä missä osaavat naiset eivät etene urallaan. Tuohon vielä lisättynä kaikki uutiset siitä, miten tuo yhteiskunta kohtelee naisiaan ja olen päättänyt kiertää maailmaa kaikkialla muualla, mutten enää Intiassa – se ei ole minua varten. Meren laulua ja hiekkarantoja on niin monessa muussakin maassa.

    1. Tota mitä kerroit intialaisten naisten asemasta. On niin, että sinä päivänä kun Intian naiset lakkaavat raatamasta tämän ”maailman suurimman demokratian” hyväksi, Intia romahtaisi. Olen ollut myös avustustehtävissä Intiassa ja tiedän tasan tarkalleen Mother Indian kasvojen pimeän puolen. Suhteeni Intiaan on kaksijakoinen: rakastan ja vihaan tuota suunnatonta ihmisten mannerta. Jossakin vaiheessa – tarpeeksi Intiaa kierrettyään – tulee vaihe, jolloin saa tarpeekseen ”ihmeiden” ja kivikasojen pällistelystä ja asettuu niille seuduille, joista löytää rauhan – joogaamista en harrasta – puolet näistä joogeista ovat huijareita. Jokaisella oma Intiansa. Minulla se on Kerala, vuoriston kaukainen ortodoksiluostari sekä meri backwatersien äärellä. Mutta. Jo ensimmäinen Intian matkani – Unicefin järjestämä – opetti minulle, että tämä maailma on yhteinen kotimme. Luen pathaillaan Royn toista Intian romaania. Suosittelen. intiasta olen kirjoittanut neljä kirjaa, mutta kukapa niitä lukisi. Namaste!

  4. says: Pirkko

    Kiitos edelleen kommentistasi! Toki jokainen saa pitää mistä maailmankolkasta haluaa ja matkustaa miten haluaa – meille vaan Intia ei erityisesti kolahtanut ja haluamme kiertää maailmaa laajalti, joten harvoin päädymme kertaamaan samaa kohdetta moneen otteeseen.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *