Pakolaisena Afrikassa

ZambesiKävimme perjantaina Aleksanterin teatterissa katsomassa Kassandra-ryhmän näytelmää Zambesi. Näytelmän oivallus on kuvata pakolaisten asemaa ja elämää kääntämällä asetelma siten päälaelleen, että Eurooppa onkin kaaoksessa ja ihmiset täältä lähtevät hakemaan turvaa Afrikasta, Zambesista. Niin myös suomalainen perhe (hammaslääkäri-isä, pankinjohtaja-äiti, perheen kaksi tytärtä, josta vanhempi on sotilas ja äidinäiti – niin ja nuoremman tyttären Teuvo-marsu).
Ensimmäisiä loistavia oivalluksia kulttuurieroista sisältyy perheen kuvaukseen itsestään: meitä on isä, äiti, 2 tytärtä ja marsu. Entä tämä vanhempi nainen? Isoäiti ei kuulu perheeseen, mutta marsu kuuluu! Näytelmä käy läpi suomalaispakolaisten elämänkaaren Zambesissa – nuoret mukautuvat ja löytävät jotenkin paikkansa uudessa yhteiskunnassa, samoin isoäiti, mutta hammaslääkärille ja pankinjohtajalle ei löydy paikkaa eivätkä he oikein opi uutta kieltäkään.
Hammaslääkärin kohtaloa miettiessään katsoja oikeasti miettii, että eikö kielitaitovaatimuksista voisi joustaa – mutta jos vaikka voisiko, kelpuuttaisiko afrikkalainen valkoisen hammaslääkärin (lue, kelpuuttaisiko suomalainen somalilaisen hammaslääkärin)? Jos suomalaiselle oikeustieteen kandidaatille ja pankinjohtajalle ei löydy töitä Afrikassa, niin olisiko somalialaiselle pankinjohtajalle tarjolla pankinjohtajan töitä Suomessa?
Näytelmä kuvaa hyvin myös pakolaisten huolta siitä, että miten pitkäksi aikaa me saamme jäädä tänne, ensin yhdeksi yöksi, sitten tilapäisellä oleskeluluvalla vuodeksi ja lopulta pysyvästi – miten rakennat tulevaisuuttasi tyhjästä kun et edes tiedä miten kauan saat olla täällä? Naisten ja miesten aseman erilaisuus Suomessa ja Afrikassa näkyy myös – kun vanhemman tyttären avioliitto purkautuu, jää lapsen huoltajuus isälle, kuten ”täällä” on tapana. Mitenkähän suomalaiset sosiaaliviranomaiset huomioivat maahanmuuttajien lähtömaan kulttuurin – luultavasti kantavana ajatuksena on, että maassa maan tavalla, myös täällä.

Kokonaisuutena näytelmä oli mielestäni loistava – ja samoilla linjoilla taisi olla täysi katsomokin perjantai-iltana Aleksanteriteatterissa. Moni taisi myös lähteä illan esityksestä kostein silmin sen herättämien tunteiden vallassa. Ainoa mieleeni jäänyt kohta, joka mielestäni jotenkin esityksessä tökki, oli vanhimman tyttären esiintyminen yhdessä kohtauksessa burkhassa, vaikka olikin menossa naimisiin kristityn miehen kanssa – toki maa oli kai pääosin islamilainen, mutta syy Mirkan hetkelliseen burkhaan pukeutumiseen ei oikein auennut meille.
Helsingin Sanomien lyhyen jutun näytelmästä löydät tästä.

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

Yksi kommentti artikkeliin ”Pakolaisena Afrikassa

  1. Teuvo-marsukin eli sitten pakolaisena Zambesissa 5 vuotta ennen (luultavasti) tapaturmaista kuolemaansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.