Purjehtimisesta puutarhanhoitoon

Puutarhasuunnitelma tarkemmin (Lajiluettelon saat näkyviin kuvaa klikkaamalla.)
 
 

 

Viime kesänä (ensimmäinen kesä ilman osuutta purjeveneestä!) aloimme naapurin kukkapenkin ja Bretagnessa näkemiemme hortensioiden innoittamana miettiä, että jos vaikka tekisimme jotain puutarhallemme. Kun lähtökohtana oli vain, että vanha, aivan liian isoksi kasvanut syreenipensas saa lähteä ja että hortensiat ovat mukavan näköisiä, niin pyysimme avuksi Pirkon puutarhuriystävän, joka sitten tekikin talven mittaan suunnitelman perennapenkistä. Syreenipensas (kantoineen!) kaivettiin ylös jo viime syksynä ja tänä keväänä päästiin sitten istutushommiin.

Kuvan suunnitelmasta toteutettiin tässä vaiheessa vasta kuvan ylälaidan lyhyen sivun osuus – siis ikkunoidemme alla oleva osuus. Tuota pensasaidan vierelle menevän osuuden toteutusta harkitsemme ensi vuonna – on sen verran ihan fyysisestikin rankkaa tuo nurmikentän muuttaminen perennapenkiksi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.