Kissablogi?

Eräs elämästä ulkomaalla bloggaava tuttavani pohti maahan jo melko hyvin kotiuduttuaan, että blogia tulee kirjoitettu harvemmin ja harvemmin, kun elämän erilaisuus toisessa maassa ei enää herätä ajatuksia niin taajaan kuin ensimmäisinä viikkoina ja kuukausina. Totesi, että nykyisin hänen bloginsa voitaneen luokitella kissablogiksi, siis sellaiseksi blogiksi, jossa ei kerrota mistään ajankohtaisesta aiheesta vaan siitä, mitä bloggaaja tai bloggaajan kissa ovat viime aikoina tehneet.

HamsteriTuolla määritelmällä tämäkin blogi voidaan varmaan luokitella kissablogiksi – tosin meillä ei ole kissaa, eikä nykyisin hamsteriakaan. Lisäksi bloggaajan tekemisistä kertomista on viime aikoina varmaan jossain määrin verottanut Facebook, jotenkin kynnys päivittää yksi lause Facebook -statukseen kuin kirjoittaa jotenkin kokonainen juttu blogiin. Alan ymmärtää Jaikua ja Twitteriä, niissäkin kun ideana on tarjota vain yksi lause. Vuosien mittaan tämä blogi on ollut välillä prujehdusblogi ja välillä matkailublogi. Purjehdusjutut ovat tainneet enimmäkseen siirtyä purjeveneen veljelleni siirtymisen myötä hänen blogiinsa, mutta matkailublogina tämä säilynee jossain määrin edelleen – eipä vaan ole tullut matkailtua sitten elokuun.

Mutta jos nyt sitten kertoisi edes bloggaajan viime aikojen tekemisistä: lauantai-aamun lenkki onnistui kivasti kun polut olivat taas lumettomia (eikä edes satanut), lauantai-iltapäivällä katsastimme Helsingin keskustaa joulukaupparuuhkassa: oudoin havainto oli ehkä, että joissakin kaupoissa oli selvästi jo tarjolla ensimmäiset erät kevään muotia, siis marraskuussa! Keskustan Stockmannilta ostimme lisää kivisuklaita, joita on kiva tarjota vieraille kulhosta, jossa on puolet pikkukuvia ja puolet kivisuklaita. Sunnuntaina virittelimme jouluvaloja, söimme ”pakollisia” jouluruokia 1. adventin kunniaksi ja kuuntelimme uutisista puolisen tusinan kertaa Hoosiannaa Porvoon kirkosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.