Firenze

Firenzen ja Pisan kuviin

Vietimme joulun Italiassa – tarkemmin (pääosin) Firenzessä. Firenzeen päädyimme mm. sen kulttuurimaineen takia – museoissa kun voi vierailla talvisemmallakin ilmalla, mutta tällä kertaa säät todella suosivat meitä, lämpötila on parhaimmillaan 10 asteen tienoilla ja aurinko paistoi useimpina päivinä ja sadetta ei tainnut tulla lainkaan. Ja ruuhkia ei ollut, paitsi ehkä jossain herkkukaupoissa, kun paikalliset ostivat joululahjoja.

Firenzeen tutustumisen aloitimme Duomon aukiolta, kun hotellimme sijaitsi sen välittömässä läheisyydessä. Jo ensimmäisenä iltana löysimme itsemme myös Piazza Signorinalta ihailemassa Neptunus-patsasta. Suunnitelmallisemmin kaupunkiin tutustumisen aloitimme seuraavana aamuna ylittämällä Arno-joen Ponte Vecchion siltaa pitkin ja nousemalla ylös näköalapaikalla joen toisella puolella (Piazza Michelangelo). Yhden päivän ”uhrasimme” kuitenkin museoille (Uffizi, Academia, Leonardo da Vincin keksintöjä esittelevä pieni museo). Muutamassa kirkossakin kävimme, erityisesti tietysti Duomossa, jonka katollekin kiipesimme (463 porrasta (vastannee n. 22 kerrosta) – talvesta huolimatta melkein tuli hiki). Kirkoissa oli näin joulun aikaan hienoja seimiasetelmia, joissa hahmot olivat lähes luonnollista kokoa ja tunnelmaa asetelmiin oli luotu myös valaistuksella.
Sen verran mitä Firenzeä kiertelimme teimme sen kävellen – kaupunki on riittävän pieni siihen. Tosin kapeilla ja sokkeloisilla kaduilla useamman kuin yhden kerran erehdyimme jotenkin suunnasta ja piti taas seuraavalla vastaan tulevalla aukiolla paikantaa itsensä uudelleen. Jopa hotellin löytäminen oli välillä haasteellista, vaikka tiesimmekin olevamme jo ihan lähellä! Jotain samaa tässä kaupungissa on kuin Venetsiassa, jossa välillä tuntui, että parempi vain kävellä ja katsoa mistä löytää itsensä kuin yrittää löytää jotenkin suoraan paikasta A paikkaan B.

Italiassa kun oltiin, niin useimmilla aterioilla syötiin pizzaa tai pastaa. Muutaman kerran sattui sopivasti kohdalle auringonpaisteessa sopivasti oleva terassi, jolla nautimme ulkoilmassa cappuccinoa tai kuumaa kaakaota. McDonaldsejakin kaupungista toki löytyi – tutustuimme aseman vieressä olevaan odotellessamme Pisaan lähtevää bussia.

Firenzen ja Pisan kuviinPisassa kävimme puolen päivän bussiretkellä – lähtö n. klo 14, takaisin Firenzessä n. klo 20 – ja aikaa Pisassa ehkä muutama tunti. Pisan kalteva torni oli näkemistämme kohteista pahin turistirysä turisteille rihkamaa tyrkyttävine kauppiaineen, mutta toisaalta, olihan se ”pakko” nähdä, kun niinkin lähellä olimme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.