Kymmenen ystävää tekee onnelliseksi

Iltalehti kertoi syksyllä tutkimuksesta, jonka mukaan kymmenen ystävää riittää tekemään ihmisen onnelliseksi.

SuklaasydänOlen siis onnellinen. Onnellinen ystävistä, jotka ovat olleet mukana elämässäni koulu- ja opiskeluajoista lähtien, jopa ajalta, jolloin olimme alle kouluikäisiä. Onnellinen ystävistäni, joita on jäänyt matkaan aikaisemmista työpaikoista, jopa vuosikymmenien takaa. Onnellinen siitä, että uusissakin työpaikoissa on aina löytynyt mukavia ihmisiä, jotka ehkä tulevat kuulumaan elämääni vielä vuosienkin jälkeen. Onnellinen ystävistäni, jotka jakavat kanssani ilon ja surun hetkiä elämässään: lastensa menestyksen, ylioppilasjuhlista aina tohtorinväitöksiin asti – tai lapsensa menetyksen. Onnellinen ystävistäni, jotka ovat uskaltaneet tehdä isoja elämänmuutoksia ja jakaneet ne kanssani: purjehtineet maailman ympäri, opiskelleet toisen ammatin, muuttaneet ulkomaille. Onnellinen ulkomaisista ystävistäni, jotka ovat avartaneet monella tapaa maailmaani. Onnellinen ihan lähellä asuvista ystävistä. Ja onnellinen pienen sukumme jäsenistä, ihan erityisesti suvun nuorista, joiden toivon myös pitävän minua ystävänään. Ja tietysti, onnellinen samassa taloudessa kanssani asuvasta parhaasta ystävästäni.

Tunnistithan itsesi? Hyvää ystävänpäivää, toivottaa Pirkko

 

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

Yksi kommentti artikkeliin ”Kymmenen ystävää tekee onnelliseksi

  1. Kaunis kirjoitus josta tunnistiin myös itseni;-) Hyvää ystävänpäivää!!!
    /Eero

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.