Ammatillisia opintoja

Ammatilliseen koulutukseen on nykyisin vaikeampi päästä kuin lukioon – ja kauneudenhoitoala on kuulemma yksi vaikeapääsyisimmistä opintoaloista, mutta kummityttömme Satu päätti keväällä toisen opintovuotensa Turun ammatti-instituutin parturi-kampaajalinjalla – hyvä Satu!

Päättäjäishienona!Toisen vuoden opinnoista Satu kommentoi, että opiskelu toisena vuotena oli aika samanlaista kuin ensimmäisenäkin vuotena, mutta asiakaspalvelua on ollut enemmät, välillä neljäkin kertaa viikossa ja useampia asiakkaita päivässä. Permanentit, värit, hoidot ja leikkaukset tehdään jo melko itsenäisesti. Uutena tekniikkana on opeteltu laser-hoitoa hiustenlähtöön. Permanentin näyttökoe tehtiin kuluneena opintovuotena ja sen arvosana tulee näyttötodistukseen.
Kieliopinnoissa (englanti ja ruotsi) on opeteltu ammattisanastoa, jotta asiakkaiden palvelu myös ruotsiksi ja englanniksi sujuisi sitten aikanaan.

Paitsi asiakaspalvelua koulussa sisältyi toiseen opintovuoteen myös työssäoppimista – päättyneenä vuonna sitä oli tammi-helmikuussa 4 viikkoa ja kolmantena (viimeisenä) opintovuonna sitä onkin sitten 9 viikkoa (säästötoimista johtuen, normaalisti sitä olisi kolmantena vuonna 6 viikkoa).
Satu työskenteli tammi-helmikuun viikot Butik-kampaamossa: värin levityksiä, värin pois pesuja ja yleensä hiusten pesuja – ja siinä sivussa myös asiakaspalvelua (=puhelimeen vastaamista) ja kirjallisia töitä (=kuittien mapittamista) – eli laidasta laitaan kampaamon töitä. Satu tuntuikin viihtyvän työharjoittelupaikassa – ja työharjoittelupaikka tuntui olevan häneen tyytyväinen, koska hän saa myös kesällä työskennellä samassa kampaamossa jonkin verran, joten osa kesätöistä on ihan alan töitä.

(Ensimmäisen opintovuoden jäljiltä Sadun opinnoista täällä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.