Matkakertomus: Budapest ja Bratislava

Matkan kuviin tästäSanovat, että suomalaiset ovat tänä kesänä päättäneet lomamatkoista aikaisempaa myöhemmin – niin siis mekin päätimme tällä kertaa vain kaksi viikkoa ennen matkaa, että käytetään nyt kuitenkin osa varsinaisesta kesälomasta ulkomaan matkailuun ja varasimme lyhyen ”pakettimatkan” Budapestiin. (Ensimmäinen kerta kun varasimme Finnairilta lento + hotelli -paketin, jonka myyjäksi osoittautui Area – ja jonka hotellivalikoimasta valittu neljän tähden hotelli osoittautui melko vaatimattomaksi, olisi kannattanut viitsiä etsiä hotelli erikseen vaikka Booking.comista, etenkin kun hyvätkin hotellit Budapestissä ovat melko edullisia.)

Budapestin valitsimme, koska Lasse ei ollut käynyt aikaisemmin Unkarissa (ja Pirkkokin oli käynyt siellä vain lyhyellä työmatkalla) – ja sieltä saattoi melko helposti tehdä päivämatkan Bratislavaan Slovakiassa (uusi maa molemmille!).

Budapestissä aloitimme tavanomaisella kaupunkikierroksella, jonka aikana näimme kolmen tunnin aikana päänähtävyydet: Parlamenttitalon, linnan aluetta, Kalastajalinnakkeen, Sankarten aukion ja kaupungin Gellert-vuoren näköalapaikalta. Omatoimisesti ylitimme sitten vielä kävellen Ketjusillan, kävimme Suuressa kauppahallissa, katsastamassa Gellert-hotellin kylpylän ja testaamassa kaupungin kuuluisimmat kahvilat Gerbeaudin ja Cafe New Yorkin. Erityisesti jälkimmäinen teki oikeasti vaikutuksen! Shoppailumatkaksi matkaa emme varsinaisesti olleet ajatelleet, mutta Váci utcalta, Deák Ferenc -kadulta ja Westendin ostoskeskuksesta mukaan tarttui kuitenkin muutama paita kummallekin ja Lasselle jopa uudet farkut. (Bratislavassa Pirkko sortui ostamaan loppuunmyynnistä sitruunanväriset aidot Crocsit hintaan 29 euroa!)

Bratislavassa kävimme junalla – lähtö Budapestistä 9:28, takaisin Budapestissä 18:32 ja aikaa Bratislavassa n. 4 tuntia (käytännössä hiukan vähemmin, koska junat olivat kumpaankin suuntaan hiukan myöhässä). Wienistä Bratislavaan olisi päässyt helpommin, mutta me satuimme nyt olemaan Budapestissä. Bratislavan vierailuun olimme valmistautuneet vähän heikosti, nähtävyyksistä luimme vasta edellisenä iltana hitaalla ”pummi”-internetyhteydellä hotellissa (City Innin internet-yhteys ei toiminut, yksi miinus lisää hotellille!), mutta ”selvisimme” kaupungista kuitenkin ihan kohtuullisesti. Sininen kirkko oli sarjassamme eri kaupunkien loputon määrä kirkkoja oikeasti hiukan poikkeava oikeasti vaaleansinisellä julkisivullaan. Tonava löytyi täältäkin ja vanhan kaupungin aukiolla myytiin kojuissa matkamuistoja – euroilla. Bratislavan retken elämysosuuteen kuului myös junamatkan lippujen osto Keleti-asemalta: täällä käsityö oli vielä valtaa ohi tietokoneiden. Ja paluumatkalla reilaajien täyttämä asema (ja sittemmin juna) oli meille, pääosin lentomatkaajille, kokemus sekin. (Lentomatkailuun liittyen muuten, Budapestin takseista kun turisteja tavataan varoitella, niin tilasimme etukäteen autokuljetuksen lentokentältä hotelliin ja takaisin ja hintaan 18 euroa suuntaansa tämä toimi ihan moitteettomasti).

Budapestissä tapasimme myös Lassen siellä matkatöissä olevan työkaverin ja hänen (filippiiniläisen) vaimonsa illallisen merkeissä – ja illallisen jälkeen jaksoimme vielä käydä ihailemassa Linnaa ja Ketjusiltaa iltavalaistuksessa (oli kuulemma ensimmäinen kerta Lassen jo viikkoja kaupungissa olleelle työkaverillekin, että oli illalla keskustassa liikkeellä!).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.