Matkakertomus kahdelta mantereelta

Vuoden ensimmäinen matkamme suuntautui Istanbuliin 2 – 6. tammikuuta.

Menolennolla tapasimme kouluaikaisen ystäväni, joka miehensä ja tyttärensä kanssa olivat sattumalta myös samalla aikataululla matkalla viettämään pientä lomaa Istanbulissa. Illastimme myöhemmin heidän kanssaan Istanbulissa – edellisestä tapaamisesta olikin vierähtänyt luultavasti noin vuosikymmen!

Meitä oli varoitettu takseista Istanbulissa, mutta eipä niille juurikaan sitten tarvetta ollutkaan – julkinen liikenne toimi hyvin, heti lentokentältä Sultanahmetin alueella sijaitsevalle hotellillemme pääsimme hyvin metro + raitiovaunu-yhdistelmällä. Metro ja raitiovaunut olivat ihan hyväkuntoisia – paikallisjuna hiukan vanhempaa mallia.

Hotellimme sijaitsi mukavan elävällä (ravintoloita, pieniä kauppoja) kadulla lähellä Sinistä moskeijaa ja Hagia Sofiaa – tällä kertaa nettilöytö Hotels.comista osui ihan nappiin.

Tammikuun alussa Istanbulissa oli viileää – useimpina päivinä päivälämpötilat olivat 5-10 astetta, plussan puolella kuitenkin. Harmiksi asti ei satanut minään päivänä. Lähtöpäivänämme luvattiin jo iltapäivälämpötilaksi 17 astetta – joten taisimme sattua sinne keskelle kylmää rintamaa (mutta parempi sekin kuin Suomen yli 20 asteen pakkaset!).

Istanbulin nähtävyyksistä kiersimme (toivottavasti) tärkeimmät: kävimme Sinisessä moskeijassa ja Hagia Sofiassa. Palatseista näimme kolme: Dolmabahcen, Topkapin ja Berlerbeyin kesäpalatsin Aasian puolella. Topkapissa jonotimme mm. nähdäksemme siellä olevan 86 karaatin timantin – Macaussa Casino Lisboan aulassa saattoi katsella 218 karaatin timanttia jonottamatta.
Bosporin salmen vilkasta laivaliikennettä ihailimme useampaan otteeseen – ja ylitimme Bosporin salmen ylittävän sillan Aasian puolelle. Onhan se aika jännää ajatella, että tässä kohtaa vaihtuu manner.

Basaareja ja ostoskatuja kiertelimme vähemmän – mutta katsastimme sentään maustebasaarin ja kevyesti Grand Bazaria. Istiklal Caddesin ostoskadun kävelimme yhtenä iltana edestakaisin – mutta ostoksia ei sieltäkään kertynyt. Tuliaisiksi toimme vain hiukan sahramia, baklavaa, omenateetä ja muutaman magneetin. (Viimeaikaisten Finnairin matkatavarasotkujen takia päätimme selvitä matkasta pelkillä käsimatkatavaroilla, joten paljon enempää ei mukaan olisi mahtunutkaan, mutta ei haitannut, siis!)
Luokkatoverini tytär löysi vanhojen tanssien iltapukuunsa kankaan Istanbulin basaareista – hyvä matkamuisto!

Istanbul
Klikkaa tästä tai kuvasta Istanbulin kuviimme

Istanbul valikoitu tammikuun matkamme kohteeksi edullisen lentotarjouksen perusteella – ja sieltä saatavien ”maapisteiden” takia: Lassella oli jo entuudestaan Euroopan puoleinen Turkki, mutta häneltäkin puuttui Aasian puoleinen Turkki (TCC:n listalla nämä lasketaan eri ”maiksi”). Pirkolla on tämän matkan jälkeen kasassa 80 maata (25%!), Lassella 88.

Tags from the story
, ,
Join the Conversation

2 Comments

  1. Minäkin olen kirjoitellut Istanbulista ja vähän muualtakin Turkista. Tämän osoitteen löysin Taloustaidosta. Luenpa muitakin juttujanne.
    Hyvää syksyä!
    Jouko

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *