Enron

Teatterissa käyntiemme taajuus vaihtelee … joskus käymme lyhyessä ajassa katsomassa useammankin esityksen, sitten osuu kohdalle joku tylsä pätkä, ja ajatus ostaa teatterilippuja tuntuu taas vähän aikaa vastenmielisemmältä.

Enron Esitystalous

Tänä syksynä olemme nähneet Espoon Kaupunginteatterissa Esitystalouden ja eilen Helsingin Kaupunginteatterissa Enronin. Molemmat tähän aikaan sijoittuvia ja molemmat ihan puhuttelevia – mutta Enron oli oikeasti hyvä! Kunnioitettava suoritus näytelmäkirjailijalta saada tämä tarina ymmärrettävästi kuvattua 2,5 tunnissa (väliaikoineen). Myös tällaisen aiheen lavastuksen toteutus oli mielestäni onnistunut hyvin: punaisten laatikkojen sarja, raptorit ja biljoonan dollarin setelit olivat hyviä.

Esitystalous oli kokeellisempi ja liittymät puoluepolitiikkaan vieraampia, mutta kyllä tämänkin kärsimättä katsoi (toisin kuin Espoon Kaupunginteatterissa joskus aikaisemmin katsomamme Myöhästynyt hääyö, joka tuntui jo tosi pölyttyneeltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.