Kalifornia 1982

Matkamessuille menemisen sijasta päädyin ”tutkimaan” vanhoja matkojamme ja skannaamaan joitakin dia- ja paperikuvia digitaaliseen muotoon.

Alkutalvesta 1982 teimme ensimmäisen yhteisen kaukomatkamme – Kaliforniaan.

Disneyland

Canon A-1

Matka oli Aurinkomatkojen senaikainen vakiomatka, joka käsitti viikon Los Angelesissa ja toisen San Franciscossa – mutta juuri meidän matkaviikoillamme koko muu ryhmä (n. parikymmentä enimmäkseen eläkeläistä) lensi Los Angelesista 2 viikoksi Hawaijille ja meille jäi yksityisoppaat kumpaankin kaupunkiin!

Los Angelesissa näimme mm. Hollywoodin ja Beverly Hillsin kaupunginosat, Tyynen valtameren ensimmäistä kertaa elämässämme ja koimme, samoin ensimmäistä kertaa elämässämme Bonadventure-hotellin maisemahissit, jotka nousivat yli 100 metrin korkeuteen. Retkiä teimme mm. Universal Studioille, jossa tappajahai oikeasti onnistui yllättämään ja Disneylandiin, jossa oppaamme, Eki Mikkonen, innosti meidät paljon useampaan laitteeseen kuin ”aikuisina” olisimme ehkä muuten menneet.
Ehdotimme myös oppaalle, että voisimmeko, kun ryhmä koostui vaan meistä, käydä katsomassa Mt Palomarin isoa peiliteleskooppia ja sopihan se, joten nousimme vuorelle 1,7 km:n korkeuteen, jossa maassa oli lunta ja lämpötilakin melkein pakkasen puolella. Paikalliset ihmettelivät kesävaatteitamme ja kysyivät, että mistä olimme, ja itseämmekin nauratti, että suomalaiset eivät osaa pukeutua pikkupakkaseen. Mutta rannikolla oli lähes 30 astetta lämmintä. Samalla retkellä kävimme San Diegossa katsastamassa UCSD:n campuksen, siinä missä Los Angelesissa kävimme UCLA:ssa ja San Franciscossa UCB:ssä ja Stanfordissa – olinhan vasta lopettanut itse opinnot TKK:lla ja erityisesti tietotekniikan alueella nämä kaikki yliopistot olivat tosi kuuluisia ainakin noina vuosina.

Los Angelesista Lasse osti muuten itselleen Canon A-1 järjestelmäkameran 35-105/3,5 linssillä tuolloin hintaan 650$.

San Franciscoon saavuimme keskelle kiinalaisten uutta vuotta ja näimmekin heti ensimmäisenä iltana China Townin ja kiinalaisen uuden vuoden kulkueen.
San Franciscon mieleen painuneita nähtävyyksiä olivat mm. Transamerica Pyramid ja Golden Gate, jonka ylitimme myös kävellen ja Fishermans Wharf. Ja tietysti kukkulat ja jyrkkiä katuja ylös alas ajavat kaapelivaunut – ja miksei autotkin, jotka välillä tuntuivat oikeasti lentävän polveilevaa alamäkeä ajaessaan. Ja lahdella näkyvä Alcatrazin vankilasaari.
Retkiä teimme mm. Sausaliton puolelle ja Muirin punapuumetsään ja Steinbeckin maisemiin Montereyhin, Carmelin kylään ja ajoimme 17-mailin puistotietä pitkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.