Malediivit 1991

Kesää (tai edes kevättä) odotellessa etsin aikaisempien matkakuvien joukosta kaikkein kesäisimpänä mieleeni jääneen kohteen: Helmikuussa 1991 lomailimme 2 viikkoa Malediiveihin kuuluvalla Angagan saarella.
Lähi-idässä oli tuolloin käynnissä Persianlahden sota ja paluulentoa ei enää voitu lentää Dubain kauttavaan reitti kulki silloisen Uzbekistanin kautta Tashkentin välilaskuineen – Neuvostovallan aikaan vähintäänkin mielenkiintoinen kohde, vaikka koneesta ei saanut siellä edes poistua. Malesta Angagan saarelle oli venekuljetus – venematka kesti n. 3 tuntia. Aurinko paistoi, tietysti, täydeltä terältä ja kun käteen johonkin kohtaan jäi pieni kohta ilman aurinkosuojaa, niin iho sitä kohdin ehti palamaan jo menomatkalla saarelle.

Malediivit 1991 (Klikkaa kuvaa katsoaksesi lisää kuvia.)

Angagan saari oli pieni – sen ympäri käveli noin vartissa. Hotellihuoneet sijaitsivat erillisissä bungaloweissa saaren rannoilla ja niiden lisäksi saarella oli vain ravintolarakennus, pienempi kahvilarakennus ja taisi siellä oli jokin pieni matkamuistomyymäläkin, jonka tarjonta oli tosi pientä – kaikkihan piti tuoda saarelle veneillä eikä venekuljetuksiakaan ollut joka päivä. Kahdessa viikossa alkoi niin lukemiset kuin aurinkovoiteet loppua eikä pieni kauppa tarjonnut paljon apua asiaan. Muutenkin tavarat olivat hiukan kortilla: rikkoutuneen lampun tilalle sai uuden keskiviikkona (riippumatta siitä minä päivänä lamppu meni rikki) – kun huoltovene oli käynyt.

Saarella saattoi ottaa aurinkoa, uida, snorklata, sukeltaa ja surffata. Ja osallistua joillekin retkille, esimerkiksi snorklausretkelle jollekin lähisaarelle tai retkelle jollekin paikallisten asuttamalle saarelle (hotellisaarilla ei Malediiveilla paikallisia asu). Muuten päivä olikin sitten aterioiden rytmittämä – ne kun kaikki kuuluivat matkan hintaan, muita vaihtoehtoja syömiseenhän ei ollutkaan kun saarella oleva ravintola. Jokaisella oli ravintolassa oma pöytä ja oma tarjoilija (eihän ravintolaan myöskään voinut tulla muita kuin saarella asuvat) ja oma tarjoilija huolehti omistaan myös silloin kun joinakin teemailtoina ruoka tarjoiltiin rantahietikolla. Ruoka oli kalavoittoista, mutta näiden vesien kalat olivat usein lähempänä kanaa kuin vaikka silakkaa, eli ei parissa viikossa pahemmin laihtumaan päässyt, vaikkei Suomessa kalaruuan ystävä varsinaisesti olisikaan.

Saaren verkkainen ja päivästä toiseen toistuva elämänrytmi vaati hiukan totuttelua. Ensimmäisinä päivinä olimme hiukan huolissamme, että miten täällä saisi kaksi viikkoa kulumaan ja ihmettelimme, kun kuulimme, että osa saarella lomailevista olivat pitkillä 6 tai jopa 12 viikon lomilla, mutta jo toisella viikolla totuimme lomailuun, ja luultavasti 6 viikkoa olisi mennyt ihan yhtä nopeasti kuin 2 viikkoakin. Ja siis, meneillään ollesta Persianlahden sodasta ei Malediiveilla ollut tietoakaan. Joskus yritimme kuunnella radiosta uutisia aiheesta, mutta harvoin kuulimme mitään.

Iltaelämää saarella ei juurikaan ollut, ellei illallista sellaiseksi lasketa. Joinakin iltoina ravintolarakennuksessa näytettiin sukellusaiheisia filmejä (jos ei sattunut olemaan sähkökatko, joita oli aika usein). Ja filmikin taisi usein olla se yksi ja sama ”jännittävä” rauskusta kertova pätkä. Illan vakio-ohjelmanumeroita oli myös keskustelu siitä, että onko saaren pientä, n. metrin mittaista, ”omaa” haita näkynyt tänään riutalla. Yhden kerran taisin sen snorklatessani etäältä nähdä, mutta se tosiaan oli niin pieni, ettei se vaaralliselta tuntunut.

Paikalllissaariretkestä jäi mieleen mukana ollut ruotsalainen vaaleatukkainen lapsi, jotka paikallissaaren lapset ihastelivat ja seurasivat etäältä. Taisivat luulla nähneensä enkelin tai jotain muuta ylimaallista, sen verran harvinainen vielä noina vuosina valkoihoinen vaalea lapsi taisi noilla saarilla olla (etenkin kun venematkojen takia kohdetta ei erityisesti lapsiperheille suositeltu).

Yhtenä päivänä osallistuimme snorklausretkelle saarelle, josta retkiopas käytti nimeä Pineapple Island – tuskin se sen saaren oikea nimi oli, mutta upeat merenalaiset maisemat siellä oli. Rannasta lähdettäessä snorklattiin ensin matalassa vedessä, mutta sitten jossain vaiheessa merenpohja lähti laskemaan ja auringon siivilöityessä kirkkaan veden läpi loputtomalta tuntuvaan merenalaiseen maisemaan kävi mielessä, että tämä on hienoin maisema, minkä olen koskaan nähnyt. Eikä itseasiassa vieläkään, 20 vuoden jälkeen, kovin montaa samalla lailla säväyttänyttä maisemaa ole tullut vastaan. Auringonlasku safarilla Serengetissä ehkä.

Hotellihuone – rannan bungalow – oli tasoltaan hyvä. Erityisesti jäi mieleen ulkona paljaan taivaan alla sijainnut suihku (puuttuvaa kattoa lukuunottamatta täysin länsimaista tasoa) – suihku tähtitaivaan alla lämpimässä oli elämys. Mieleen jäi myös melko runsas kotieläinkanta, erityisesti gekot, joita oli joskus huoneen katossa ja useimmiten suihkussa, mutta ne olivat oikeastaan melko söpöjä. Mitä nyt yöllä joskus huolestutti, että jos sen jalat eivät pidäkään sitä katossa ja se putoaa sänkyymme …

Jo 20 vuotta sitten saaren rannoilla näkyi merenpinnan nouseminen ja saaren jääminen entistä enemmän meren alle – rannoilla oli hiekkasäkkirakennelmia tuulen puolella ja joinain aamuna osa rantaa oli hajonnut, mutta sitten sitä taas jotenkin kasattiin. Pitemmän päälle kokonaista saarta ei näin taideta pitää kasassa … Saari, vaikka se pieni olikin, näyttää kuitenkin edelleen olevan olemassa. Netissä olevien kuvien perusteella sinne on rakennettu lisää bungaloweja, tällä kertaa pieni kylä meren päälle – ehkä se onkin varmempaa, kunhan talot on rakennettu tarpeeksi korkealle nykyisen merenpinnan korkeuden yläpuolelle!

Matkamme Angagalle oli jonkun kotimaisen matkatoimiston järjestämä, ehkä Aurinkomatkojen. Tuolloin Malediiveille tarjottiin matkoja eri saarille, näistä suosituin taisi olla hiukan Angagaa isompi Kuredu – Angagalle ei meidän kanssa samaan aikaan Malediiveille matkustaneista ei tullut muita suomalaisia. Nykyisin Malediiveille näyttäisi pääsevät ainakin TUI:n kautta.

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.