Serengeti ja Ngorongoro 2003

Tansanian kuviin (Klikkaa kuvaa nähdäksesi lisää kuvia.)

Helmikuussa 2003 osallistuimme Olympian matkalle Tansaniaan – kohteena Tarangiren, Lake Manyaran, Serengetin ja Ngorongoron luonnonpuistot. Näistä Serengeti oli minulle erityisen tärkeä, sillä jo lähes lapsuudestani alkaen isäni tapasi sanoa, eläinkirjoja lukiessamme, että sitten joskus lähdemme yhdessä Serengetiin. Matka isäni kanssa ei koskaan toteutunut, mutta matka Serengetiin sitten lopulta toteutui, mieheni ja siskontyttäreni Sadun, tuolloin 14 v, kanssa.

Tansaniaan lensimme Amsterdamin kautta ja vaikka lentomatka toki on pitkä, niin siirtyminen ilman aikavyöhykkeiden ylitystä ei tuntunut kovin raskaalta. Ensimmäisen yön vietimme Arushassa ja seuraava aamua jatkoimme sitten jeepeillä matkaa. Kolmen hengen seurueemme sai oman jeepin ja oman oppaan – ylellistä. (20 hengen seurueemme mahtui 5 autoon.)

Ensimmäinen kohteemme oli Tarangire, jossa näimme aivan erityisesti norsuja. Majoittuminen Tarangiressä oli teltoissa, tosin sellaisissa pysyvissä teltoissa, joiden takaosaan oli rakennettu ihan länsimaista tasoa olevat kylpyhuoneet. Mutta telttakangas päästi kuitenkin läpi Afrikan öiset äänet, joten huonejaoksi muodostuikin sitten minä ja Satu toisessa teltassa ja Lasse toisessa, kun Sadulle ajatus yöpymisestä yksin teltassa Afrikassa alkoi illalla tuntua vähän liian pelottavalta.
Norsujen lisäksi näimme heti ensimmäisessä puistossa myös paviaaneja, impaloita, mangusteja, leijonia, kirahveja ja lukuisia lintuja. Ja termiittien kekoja ja isoja apinanleipäpuita.

Tarangirestä jatkoimme Lake Manyaraan, jossa ”uusina” eläiminä näimme mm. marakatteja ja flamingoja. Tarangiressä olimme Itä-Afrikan hautavajoaman alueella. Hotellin uima-allas tarjosi täälläkin tervetulleen virkistäytymismahdollisuuden ajomatkan jälkeen – olin hiukan yllättynyt siitä, että hotellit olivat enimmäkseen hyvätasoisia ja useimmissa tosiaan oli myös uima-allas. Jotenkin olin olettanut, että safarilla olisi alkeellisempaa, mutta ihan mukavaa tietysti, ettei ollut.

Tarangiren jälkeen olikin sitten vuorossa legendaarinen Serengeti, jossa heti sinne päästyämme päädyimme keskelle valtavia gnu/impala/seepra –laumoja. Uudeksi eläimeksi voitaneen myös laskea lantakuoriainen – pyhä pillerinpyörittäjä. Serengetissä oli myös paljon leijonia- ja erityisesti hotellien alueella tamaaneja (joita oli myös Etelä-Afrikassa, Pöytävuorella.

Serengetissä pidimme yhden päivän vapaata safariajetusta ja siirryimme Seronera Lodgesta suoraan Lobo Lodgeen ja vietimme yhden päivän altaalla – ja pesetimme hotellissa punertavan pölyn peitossa olevia vaatteita.
Vapaapäivän hintana oli näkemättä jäänyt leopardi (mutta me Lassen kanssa olimme nähneet sellaisen jo Krügerin puistossa) – mutta matkan jatkuessa näimme kuitenkin vielä Serengetissä gepardeja, virtahepoja, krokotiilejä ja kafferipuhveleita.
Lobo Lodgen kalliolta katsoimme illalla paviaanien seurassa auringonlaskua savannille ja edelleen, lähes kymmenen vuoden jälkeen, olen sitä mieltä, että kyseinen maisema oli hienoimpia, joita maailmassa olen nähnyt.

Yhdellä Serengetin alueen retkistämme kävimme myös Kenian ja Tansanian välisellä (suljetulla) rajalla – siis melkein Masai Marassakin, mutta ei ihan.

Serengetistä Ngorongoroon siirtyessämme poikkesimme Olduvai-rotkossa, josta väittävät ihmisrodun olevan lähtöisin ja masai-kylässä (jonka koulu sai Sadun pitämään omaa kouluaan Turussa sittenkin aika hyvänä paikkana). Olduvai-rotko oli muuten matkamme kuumin paikka – lämpötila oli n. 40 astetta.

Ngorongorossa majoituimme Ngorongoro Wild Life Lodgeen. Serengetin jälkeen taas puhelimetkin toimivat – ainakaan vielä vuonna 2003 ei matkapuhelinverkko luonnonpuistoissa ollut kovin kattava.

Ngorongoron kraatteri oli matkan tässä vaiheessa jo lievä pettymys – se oli maisemiltaan ”litteä” ja pölyinen, ja vaikka eläimiä olikin paljon, niin suippohuulisarvikuonoa lukuunottamatta olimme noin kaikkia lajeja nähneet jo aikaisempina päivinä. Kraatteri on kuulemma muodostunut noin 2-3 miljoonaa vuotta sitten, jolloin alueen korkein tulivuori romahti kasaan ja sen sisään muodostui iso kattilamainen alue, jonka pohjan pinta-ala on n. 300 km2. Retkilounas kraatterissa taukopaikalla, jossa oli haukkoja, joiden takia piti syödä autossa (tai auton alla !), jotta ne eivät nappaisi ruokaa juuri kun olet viemässä sitä suuhusi – ja siinä samalla huulesi.

Viimeinen kohteemme oli kahvitila (Gibb’s Farm) – vehreä keidas savannimaisemien jälkeen.
Ja sitten olikin jo vuorossa paluu Arushaan ja edelleen Amsterdamin kautta takaisin Helsinkiin (ja Sadun tapauksessa Turkuun).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.