Soutamassa Lähteelässä

Kesäpäivä Lähteelässä

Purje- ja moottoriveneen myynnin jälkeen olen ajoittain miettinyt tapaa kuitenkin viettää kesällä hyvällä säällä hiukan aikaa merellä.

Yhtenä keväänä kokeilin melontakurssia, mutta kyseisen kurssin perusteella melominen ja uiminen tuntuivat olevan vähän liian lähellä toisiaan.

Sittemmin olen parina kesänä onnistunut soutamaan jonkin verran ja olen harkinnut, että josko taas ostaisimme veneen, soutuveneen.

Tänään kävimme ”kokeilemassa” soutamista Lähteelässä, Porkkalanniemellä. Lähteelässä kun on vuokrattavia soutuveneitä (Terhi 385). Ja ihan mukavaahan se oli – lähes tyynenä hellepäivänä! Pitänee jatkaa veneen ostamisen harkitsemista. Tai laittaa johonkin ilmoitus, että halutaan ostaa käytetty Terhi Saiman -vene …

Soutureittimme
Soutureittimme
Tags from the story
Join the Conversation

2 Comments

  1. says: Tiina

    Hellow!
    tästä puuttuu kuva: ”Rakpi soutaa”.
    Suosittelen kokeilemaan kirkkovenesoutua, tosi hauskaa!

  2. says: Pirkko

    Hah haa … niin puuttuu, koska Lasse yritti ottaa sitä jollain laadukkaalla Android -puhelimella ja siitä tuli mustavalkoinen, itse asiassa enimmäkseen musta …

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *