Lintuvalokuvausta Afrikassa

Afrikan-matkamme safariosuuksilla Chobe-joella Botswanan ja Namibian rajalla näimme todella paljon eläimiä ja etenkin joella veneellä tehdyillä retkillä lintuja.

Lassen kamerassa oli 70-300 mm:n zoomi ja sillä sai jo ihan hyviä lintukuvia, etenkin kun veneellä usein pääsi aika lähelle kohdetta. Toki lähes kaikki retkille osallistuneet valokuvasivat kaikkea näkemäänsä ihan perusdigikameroillakin (kuten Pirkko), mutta hyviä lintukuvia niillä ei oikein saa – esimerkiksi tähän Lassen kokoamaan 40 lintukuvan kokoelmaan taidettiin kelpuuttaa mukaan ihan vain muutama Pirkon kameralla otettu kuva!

(Klikkaa kuvaa nähdäksesi linnut)Klikkaa kuvaa nähdäksesi lintukuvat

Chobe-joelle tehtiin myös valokuvauksen vielä vakavammin ottaville harrastajille räätälöityjä veneretkiä, näkemistämme ”tykkiveneistä” päätellen – tykkeinä pitkät objektiivit, joita kyseisissä veneissä oli jokaisella kuvaajalla.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi lintukuvat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.