Viimeisenä etappina paperivalokuvien skannaamisprojektissani olen skannannut isäni valokuva-albumissa olleet hänen matkoihinsa 1940-luvulla liittyvät kokonaisuudet sellaisinaan, kokonaisina sivuina – kuvien valinta ja kuvatekstit siis suoraan isäni, ei minun.
Isäni todennäköisesti ensimmäiset ulkomaan ”matkat” suuntautuivat itään, ensin 1939-40 ja sitten 1944 – tosin tälle matkalle ei taidettu pahemmin viisumeja hakea.
Muutamat kuvat vuodelta 1944 ”sieltä jostakin” (Syväriltä) eivät ole kuvina kovin näyttäviä tai ihmeellisiä, pääosin luontokuvia, mutta sen verran harvinainen kohde ja harvinaiset olosuhteen noin ”matkailun” näkökulmasta, että ansaitsevat tulla mukaan tähän kokonaisuuteen.
Sodan jälkeen isäni pääsi jatkamaan opintojaan Ruotsiin, Chalmersille Göteborgiin (1945-48). Chalmeristit tekivät vuonna 1947 opintomatkan Englantiin, laivalla. Näiden kuvien joukossa on mm. kuvia ”Ilmatorjuntapattereita Lontoon edustalla” tai ”Pommitettua Lontoon keskustaa”.
Kesällä 1947 isäni – laivanrakennusta kun opiskeli – teki opintomatkan merimiehenä Göteborgista Texasiin ja takaisin. Kuvateksteistä voi laskea, että menomatkalla Atlantin ylitys kesti vajaa 3 viikkoa. Amerikan kuvissa maininta mm. Coca-colasta, jota ei vielä silloin tainnut olla Suomessa ainakaan.
Kesällä 1948 isä teki matkan sodanjälkeiseen Eurooppaan: Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan ja Hollantiin, laivalla ja junalla.
1940-luvun kuvia ja isäni muistiinpanojen perusteella lentäminen ei silloin ollut kovin tavallista, mutta kevättalvella 1948 vanhempani palasivat Helsingistä Tukholmaan, Bromman kentälle, lentäen. Menomatka Suomeen tehtiin laivalla, mutta vihkimisen jälkeen lennettiin takaisin Ruotsiin – häämatka tehtiin siis lentäen.
Sodan vuosikymmenen otsikon alle mahtunee vielä kuvakokoelma vuosilta 1937-39 Petsamostakin. Tällöin isäni oli vielä alle 20-vuotias ja kuvat eivät ole hänen vaan hänen ystävänsä Veikko Salkion ottamia. Liittymä sodan vuosikymmeneen sitä kautta, että Petsamohan liitettiin Neuvostoliittoon vuonna 1947.
Isäni matkusti työssään paljon, etenkin Neuvostoliitossa ja Euroopassa vielä 1950 – 1970-luvulla, mutta sen jälkeen ”vapaaehtoisesti” lähinnä Lapissa ja Koillismaalla – ja Huippuvuorella vuonna 1978. Edes uusi naisystävä äitini kuoleman jälkeen ei saanut isääni lähtemään mukaansa esimerkiksi Intiaan.
Äitini asui isäni kanssa Ruotsissa 1940-luvun lopulla ja Amerikassa 1950-luvulla isäni täydentäessä opintojaan MIT:ssä 1954-55. Meidän, kolmen lapsen, synnyttyä 1950-luvun lopulla, äitini ei enää tainnut Ahvenanmaata ja Ruotsia kauempana käydä – isän muutaman 1970-luvulle ajoittuneen ulkomaan komennuksen aikanakin minä olin perheestä se, joka matkusti isän luokse viikonlopuksi silloin kun hän ei ehtinyt matkustaa kotiin, vaikka sopimus olisi kotimatkan korvannutkin – liput vaan vaihdettiin niin päin, että minä matkustin Lissaboniin tai Zurichiin.
Isän ja äidin Amerikan vuosista, joiden aikana he myös ajoivat mantereen halki, ei valitettavasti ole säilynyt kuvia minulle asti. Vain kertomuksia Grand Canyon huikeista näkymistä tai Nevadan autiomaan kuumuudesta – kummatkin paikkoja, jotka minulta ovat vielä näkymättä.