Lampedusa

(Klikkaa kuvaa tai tästä lisäkuviin)

Pääsiäislomamme suuntautui paitsi Sisiliaan myös Lampedusalle – tietysti lähinnä siksi, että keräämme maapisteitä Travelers’ Century Clubin maalistalla, jossa Italia jakautuu ”saarisääntöjen” takia osiin Italia, Sisilia, Sardinia ja – Lampedusa.

Lampedusalle pääsee lautalla Porte Empedoclesta Agrigenton läheltä tai lentäen Palermosta tai Cataniasta. Päädyimme lentovaihtoehtoon (Palermosta), koska lauttoja kulkee ”talvikaudella” vähemmän, lauttamatka olisi kuitenkin ollut pitkä (yölautta) ja vuokra-auto olisi pitänyt jättää useammaksi päiväksi Porto Empedocleen.

Lampedusa on tunnettu – jos siitä yleensä kukaan on mitään kuullut – Afrikan siirtolaisten kauttakulkusaarena: Tunisian levottomuuksien aikaan saarelle rantautui nopeasti tuhansia pakolaisia, joka pienelle saarelle, jossa on alle 5000 asukasta on todella paljon. Jotkut saattavat tuntea sen sukelluskohteena. Saimme myös kommentteja, että saari ei ole, edes maabongareille, ollut kiinnostava kohde koska sitä on lähinnä pidetty ”keskitysleirinä”.

Mutta, päätimme kuitenkin käydä hakemassa Lampedusa -pisteen, kun olemme Eurooppaa muutenkin aika tiheällä kammalla käyneet läpi, eikä saaressa ollut mitään suurempaa vikaa. Karu Välimeren saari siinä missä moni muukin. Poliiseja, rannikkovartiostoa ja armeijaa saarella oli aluksista ja rakennuksista päätellen tavanomasta enemmän. Mutta myös kauniita rantoja, jopa maailman kauneimmaksi äskettäin äänestetty Rabbit Beach, turkoosia vettä, muutama myös kesäsesongin ulkopuolella auki oleva hotelli, ravintola ja matkamuistomyymälä. Kesäsesongin aikana tietysti vielä enemmänkin, mutta kun emme rantalomailijoita enää ole, niin meille sopi hyvin se, että väkeä saarella oli aika vähän.

Majoitusvaihtoehdoista päädyimme valitsemaan lomahuoneiston, jossa taisimme olla ensimmäiset asiakkaat koskaan (omistaja oli selvästikin aloittanut rivitalohuoneistojen vuokraamisen vasta nyt) –  asunto ei ollut ihan ”vimpan päälle”, mutta isäntä oli todella ystävällinen ja avulias meille yllätyksenä tulleesta lentokenttänoudosta alkaen ja käsittäen myös retken saaren rannoille ja majakalle toiveittemme mukaisesti. Hienompia hotellejakin olisi ollut tarjolla, mutta ajattelimme, että yhden yön nyt pärjäämme vähemmilläkin tähdillä ja La Salinan sijainti sekä lähellä satamaa että kylää oli optimaalinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.