Välitilinpäätös

Lukiessani blogeja maailmanympärimatkoista – useimmiten luokkaa vuoden irtiotoista – niin niissä usein on myös kerrottu mikä oli vuoden budjetti tai mikä tuli vuoden hinnaksi ja mihin rahat menivät. Tämä meidän maailmanympärimatkamme ei ole tällainen irtiotto ja pituudeltaankin vaan tuo 5 viikkoa, mutta näiden blogien innoittamana hiukan yhteenvetoa matkailuharrastuksemme kustannuksista.

Tämän vuoden matkojemme kustannukset (per henkilö, vaikka tietysti nämä hotellihuoneen hinnat ovat edellyttäneet 2 henkeä per huone) ovat olleet:

Kustannuksia

Laskelmissa on siis mukana on lennot ja hotellit (3-4 tähteä). Lisäsarakkeessa oikealla on hotelliyöpymisen hinta per yö (ja per henkilö). Lisäksi tulevat tietysti pakollisina menoina siirtymät lentokentiltä/lle ja toki jonkin verran tapaamme käyttää retkiin ja takseihin tai muihin kulkuneuvoihin kohteessa, mutta näin jälkikäteen tätä laskelmaa laatiessani, en niitä enää saanut eriteltyä.
Ruokaan ja ostoksiin menevää rahaa en laskisi matkakuluihin – syömmehän me kotonakin ja vaikka vaateostos on vaatemeno kaupungista riippumatta.

Maailmanympärimatkasta olemme toistaiseksi maksaneet lisäretkineen 9105 euroa per henkilö. Kahden viikon ”kaukomatkoiksi” tuo olisi 3600 euroa per matka, joka on hyvin samaa suuruusluokkaa kuin vaikka Olympian matkat, joita olemme jonkin verran tehneet. Mutta palataan tämän matkan kustannuksiin tarkemmin sen jälkeen!

Vertailun vuoksi tuli tätä laatiessani mieleen, että niiden yli 10 vuoden ajalta, kun tapasin pitää kirjaa kimppapurjeveneemme käyttömenoista, niin ne tapasivat olla keskimäärin 3000 euroa per vuosi (ja siis viimeinen vuosi, jolloin tätä laskelmaa tein, oli 2006) – joten ilman tuota maailmanympärimatkaa matkailumenomme tämä vuonna ovat olleet karkeasti samaa luokkaa – emmekä mekään maailmanympärimatkoja tee joka vuosi!

Join the Conversation

1 Comments

  1. says: Pirkko

    Kaliningradin osalta tuohon olisi ehkä pitänyt sisällyttää viisumikulut, luokkaa 100 euroa per nuppi.
    Lentohinnoissa voi huomata, että ihan lyhyetkin lennot reiteillä, joissa ei ole kuin yksi operoija (Lampedusa, Belgrad – Skopje -väli) ovat suhteessa kalliimpia kuin vaikka pitempi matka Helsingistä Tukholman kautta Belgradiin. Samoin lennot Kööpenhaminasta Torshavniin ovat kalliita – tuo oli kuukauden noin halvin vaihtoehto – mutta toki lentomatkakin on suhteellisen pitkä.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *