Blue Mountains ja Australian ihmeelliset eläimet

(Päivitys 29.12. Lisää kuvia Blue Mountainsilta ja Featherdalesta kuva-albumissa.)

1997 olimme Sydneyssä viikon, emme viitsineet lähteä retkelle Blue Mountainsin alueelle, sillä siihen kuluu koko päivä, josta iso osa istutaan bussissa. Tällä kertaa se oli sitten ”pakko” tehdä.

Ensimmäiset päivämme Sydneyssä ovat olleet sateisia tai ainakin pilvisiä, mutta kun sateet paikallisille ovat menneiden viikkojen pensaspalojen jälkeen enemmän kuin tervetulleita, niin eiköhän turistien pidä niistä selvitä.
Matkamme Blue Mountainsin alueelle alkoi siis hiukan huonossa säässä, sateli vähän ja pilvet olivat alhaalla. Ensimmäisessä näköalapaikassa Echo Pointissa emme nähneet kuin sumua (ja aboriginaalien tanssiesityksen). Jatkoimme kuitenkin urhoollisesti eteenpäin, Scenic Worldiin, jossa totesimme, että turha ostaa lippuja kaapelivaunuun, jos sieltä ei kuitenkaan mitään näkisi ja lähdimme kiertämään lyhyttä nököalapolkua jalan. Mutta niin vaan sitten pilvet hälvenivät ja näimme kolme sisarta kalliomuodostelman!
20131116-225104.jpg 20131116-225131.jpg

20131116-225204.jpg

Three Sistersiltä retki jatkui Featherdale Wildlife Sanctuaryyn, jossa kuntoutetaan haavoittuneita villieläimiä takaisin luontoon (jos mahdollista) ja näimme todella edustavan kokoelman Australian eläimiä: kenguruita, wallabeja, dingoja, tasmanian tuholaisia, koaloita, nokkasiilejä, vompatteja ja kookaburran (kuvina) ja lisäksi mm. krokotiilejä ja mahtavan määrän erilaisia lintuja.

20131116-225733.jpg 20131116-225748.jpg

20131116-225806.jpg

20131116-225823.jpg

20131116-225718.jpg 20131116-225841.jpg

20131116-225932.jpg 20131116-225900.jpg

Eläinpuistosta retki jatkui vielä Sydneyn olympialaisten maisemiin ennen paluuta takaisin hotellille.
Retki oli kansainvälinen, joskin matkanjärjestäjämme Aventuran välittämä, ja sellaisena hiukan raskas, kun ison bussin porukan kerääminen kasaan niin aamulla kuin päivän mittaan kestää, samoin kuin ihmisten palauttaminen hotelliin, mutta selvisimme siitäkin. Jos kokopäiväretken jälkeen ei olisi jo väsyttänyt ylimääräinen kierros Sydneyn nähtävyyksiä bussin kiertäessä hotellilta toiselle olisi voinut tuntua ihan hauskalta!

Tags from the story
, , ,
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *