Lentomme Kiovan kautta Yerevaniin Ukraine International Airlinesilla sujui ongelmitta – ja kun ainakaan tänä kesänä ei kannattane toteuttaa jo suunnitelmissa ollutta reissua Odessaan, niin otamme Ukraina-pisteet TCC:n sääntöjen mukaisesti tältä välilaskulta. Ehkä joskus vielä palaamme perusteellisemmin Ukrainaan, mutta emme nyt hetimmiten.
Ensimmäisen, ”ylimääräisen” päivämme, Armeniassa käytimme retkeen Aragats -vuorelle.
(Päivä oli ”ylimääräinen” lentoaikataulujen muuttumisen takia, kun emme siinä vaiheessa kun se tuli meille vastaan enää halunneet avata koko kiertomatkaohjelmaamme.)
Retken idea ja toteutus tuli Lassen Yerevanissa jo muutamia vuosia asuneelta ex-kolleegalta ja niinpä sitten lähdimme puoliltapäivin hotellistamme, me, matkaseurueeseemme kuuluva toinen ”maailmanmatkaaja” -pariskunta ja Lassen ystävä armenialaisen vaimonsa kanssa offroad-ajeluunkin sopivalla jeepillä kiipeämään kohti Aragats-vuoren huippua. Tai ei nyt ihan huippua, kohteena oli n. 3 kilometrissä sijaitseva ravintola. Ja ryhmäämme kuului myös jeepin kuljettaja – nämä tiet eivät ole amatööreille. Menomatkan teille kauniin rotkon kautta, tietä pitkin, joka haastavuudessaan ylitti Afrikassakin kokemamme, mutta kuljettaja osasi asiansa ja maisemat olivat pienen rynkytyksen arvoisia. Puolimatkan krouvina pysähdyimme hetkeksi Amberdin vanhalle linnoitukselle, josta matka jatkui ylöspäin ihan normaalia asvaltoitua tietä – mutta hyvin mutkainen ja kuoppainen sekin oli!
Aragats -vuorella oli edelleen lunta, mutta kuulemma melko vähän verrattuna vaikka viime vuoden toukokuuhun. Paikoitellen kyllä tien vieressä metrinkin verran. Autotie päättyy tuohon noin kolmeen kilometriin, jossa on ravintola, mutta myös muutamia tutkimuslaitoksia, eli tuo samainen, pahainen, suomalaisittain arvioiden mökkitie kelirikon jäljiltä on joiden työmatkatiekin.
Ateria ravintolassa oli ensimmäinen kokemuksemme armenialaisesta ruuasta, ja aloitimme rajuimmasta päästä, eli osa seurueestamme uskaltautui (myös Lasse!) syömään khash-keittoa. Minäkin maistoin, mutta varsinaisesti söin lammasta. Keitosta löytyy lisää tietoa netistä, eikä itse keitto oikeastaan maistu miltään – maku tulee siihen lisättävästä suolasta ja valkosipulista ja kun siitä otetaan ruhonosat pois ja murustellaan siihen leipää, niin keitto onkin aika ”vaaraton”. Ruuan kanssa nauttiin veden ja aprikoosimehun lisäksi useamman snapsilasin verran Finlandia-vodkaa, armenialaiseen tapaan useiden maljapuheiden kera.
Paluumatkalla Yerevaniin poikkesimme sopivasti näin Armenian matkamme aluksi aakkospuistossa opiskelemassa 39 armenialaista aakkosta (vaikka emme kyllä ihan taitaneet niitä oppia) ja Ohanavanin kylässä, jonka kirkon paikalliset avasivat meille, kun tulimme kylään vasta kun se oli jo suljettu. Tällä kiertomatkalla taidamme nähdä aika monta kirkkoa, niin onhan sitä hyvä verrytellä, eli ensimmäinen kirkko jo ensimmäisenä päivänä! Näimme myös lampaita, paljon lampaita – ja lammaspaimenia, lehmiä tiellä ja paimentolaisten leirejä. Tuo neljäs kuva tuossa kuvaa armenialaisia makeisia! Tuo nahan näköinen on ”hedelmäleipää”.
Paluumatkalla näimme myös pilvien seasta Ararat -vuoren huipun – vuoren, joka ei kuulu nyky-Armeniaan, mutta joka on läsnä Yerevanissa koko ajan, utuisena, epätodellisena huippuna pilvien yläpuolella, jokaisessa turistirihkamakaupassa eri muodoissa ja jollain tapaa jokaisen armenialaisen puheissa.
Lisäys 2.6.2014: Armenian kuvat Picasassa
 |
| Armenia |