Euroopan kaupungeissa

(Päivitetty listan ja matkasuunnitelmien osalta viimeksi 30.5.2017)

Pariisissa laskeskelimme, että edellisestä kerrasta kaupungissa oli ehtinyt kulua lähes 17 vuotta.

Tämän innoittamana aloin miettiä, että jollain tapaa merkittävimmissä Euroopan kaupungeissa ”pitäisi” käydä uudestaan, kun edellisestä käynnistä alkaa olla kulunut ”liian pitkä” aika. Näiden kaupunkien listaa hahmottelin muutamalla tavalla ja päädyin seuraavaan listaan – valintakriteereinä Euroopan asukasluvultaan suurimmat kaupungit, poislukien Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän kaupungit, koska niissä ei voi noin vain pistäytyä viisumivaatimusten takia ja sitten otin näistä ensin 10 suurinta ja sitten sen jälkeen vielä 15 suurinta, valiten näiden osalta vain pääkaupunkeja – eli esimerkiksi Marseille ei kelpaa tällä kriteerillä. En myöskään hyväksynyt samasta maasta kuin korkeintaan kaksi kaupunkia.

Sain kasaan tällaisen listan – kaupungit suuruusjärjestyksessä em. karsintakriteereillä ja toisessa sarakkeessa vuosi, jolloin kaupungissa olemme viimeksi käyneet.

Istanbul 2010
London 2010
Athens 1976
Berlin 2003
Madrid 2017
Rome 2010
Paris 2014
Bucharest 2011
Budapest 2009
Hamburg 2017
Vienna 2016
Belgrade 2012
Warsaw 2016
Stockholm 2015
Prague 2007
Amsterdam 1988
Sofia 2013
Brussels 2006
Zagreb 0
Riga 2007
Oslo 2012
Copenhagen 2013
Lisbon 2015
Vilnius 2014
Dublin 2008

Näiltä näkymin (30.5.2017) seuraavina olisivat vuorossa Ateena ja Amsterdam.
Ateenan läpi ajoimme kyllä vuonna 2004 matkalla lentokentältä Piraeukseen, josta lähdimme purjehtimaan Kosille, mutta ehkei sitä voi ihan laskea Ateenassa käynniksi.
Ja tietysti vielä kokonaan puuttuva Zagreb, kuten pari muutakin Balkanin pääkaupunkia, joita en alunperin tälle listalle ottanutkaan, eli Sarajevo ja Podgorica.

Alla olevista kuvistakin päätellen uudet kuvat näistä kaupungeista (Lissabon, Ateena, Wien, Madrid) voisivat olla tarpeen – ja Ateenaa lukuunnottamatta niitä onkin jo tullut otettua (toimittajan huomautus 30.5.2017).

IMG_0028 Cascais IMG_0002
IMG_0090 Schönbrunn Madrid lokakuu 1999 2

Hampurista ei edes löytynyt kuvaa, mutta tämän säilyneen matkareittikuvan mukaan olemme siellä yöpyneet kesällä 1987. Tuosta reissusta on jäänyt mieleeni erityisesti se, että minä ajoin enimmäkseen tuon silloisen Itä-Saksan puoleisen osuuden, kun silloin varoitettiin saamasta siellä ylinopeussakkoja ja minulla riski siihen oli pienempi kuin Lassella.

Ja kuvista vielä – ennen kuin paheksut sitä, että julkaisen noin monta kuvaa itsestäni (enkä parempia kuvia vaikka kohdekaupungeista), niin paperi- ja diakuvien aikaan kuvia otettiin paljon rajoitetummin kuin nykyisin ja osa, erityisesti paperikuvista, on säilynyt huonohkosti, joten valinnanvaraa ei ollut kovin paljoa!

30.5.-16.6.1987

(Kaupunkilistaa laatiessani käyttämäni lähteet olivat Euroopan suurimmat kaupungit, Euroopan unionin suuret kaupungit, pääkaupungit.)

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *