Normandian rannikko – Ala-Harjan tekstiä ja meidän kuvia

kirjaRiikka Ala-Harjan romaanin Maihinnousu takakannessa sitä kuvataan näin:
”Maihinnousu on vimmainen ja puhutteleva romaani ranskalaisnaisesta, joka on menettämässä miehensä ja lapsensa yhtä aikaa. 41-vuotias Julie elää elämänsä raskainta vuotta Normandian maihinnousun maisemissa. Ensin pettää mies, sitten 8-vuotias Emma-tytär sairastuu syöpään.”

 

Kirjaa juuri matkamme alla lukiessani kiinnosti minua siinä erityisesti Normandian maihinnousun kuvaus – joten unohdetaan tässäkin nyt hetkeksi avioero ja syöpä. Ja tältä osin kirjan teksti tältä olikin monelta osin hyvä johdatus vierailulle Normandian rannikolle.

Heti Caenin sotamuseossa Rupert -nuken äärellä:

”Englantilaiset ompelijat valmistavat säkkikankaasta nukkeja, joilla on litteä pää, ohuet kädet ja lyhyet jalat. Nukella ei ole sukuelimiä eikä silmiä.
Sodanjohto ristii nuken Rupertiksi.
Rupert täytetään hiekalla, oljilla, räteillä ja räjähteillä.
Selkään Rupertille kiinnitetään valkoinen laskuvarjo.
Sotilaat odottavat ompelimon ulkopuolella, he haluavat nuket niin nopeasti kuin mahdollista.
Sotilaat vievät Rupertit lentokoneisiin, pudottavat ne ilmasta ja soittavat kaiuttimesta taistelun rätinää. Rupertit räjähtävät ja jättävät liekin jälkeensä, eivätkä saksalaiset ymmärrä, että oikea taistelu on alkanut muualla.”

Kirjan maailma elää myös näissä teksteissä rannikolla kävellessämme:

”Churchill lähettää sähkeen Stalinille: huomenna 6. kesäkuuta hyökätään.
Alunperin hyökkäyksen piti alkaa jo edellispäivänä, mutta kun sääennuste täsmentyy, h-hetkeä siirretään päivällä.

Jokainen sotilas allekirjoittaa testamentin ennen kuin lähdetään Englannista.
Lentokoneet nousevat ilmaan.
Laivat lähtevät satamasta.
Koneet lentävät kolmensadan metrin korkeudessa. Liittoutuneiden miehet sinkoilevat lentokoneessa sinne tänne, kun ohjaava väistää saksalaisten ilmatorjuntaa. Lentokoneiden ylikuormitetut moottorit ulisevat. Kone tärisee. Miehet pitelevät kypärää sylisää, jotkut oksentavat kypärään, osa sotilaista oksentaa lattialle.
Eräästä koneesta hyppää kahdeksantoista sotilasta. Yhdenkään varjo ei ehdi aueta kun saksalaiset ovat jo ampuneet hyppääjät. Kahdeksantoista englantilaista makaa keskellä normandialaispeltoa.”

”Kesäkuun kuudennen vastaisena aamuyönä saksalaiset kiikaroivat bunkkereistaan pimeälle merelle. He eivät huomaa laivoja horisontissa.”

”… saksalaiset odottavat konekivääripesäkkeissä ja tykistöasemissa. Aamuhämärässä maihinnousualukset lähestyvät rantaa, on kesäkuun kuudennen yö. Jalkaväkisotilaat on tungettu ahtaasti aluksiin. Miehet oksentavat aallokossa. Kun ramppi lasketaan rannassa ja liittoutuneiden sotilaat lähtevät purkautumaan laivasta, avaavat saksalaiset tulen. Sotilaita putoilee mereen, reput painavat, aallot vellovat, kuuluu haavoittuneiden avunhuutoja. Kun perässä tulevat sotilaat näkevät roihuavat panssarivaunutja vedessä kelluvat ruumiit, osa heistä lamautuu. Joku ulisee pelosta, joku kirkuu hiekalla. Sotilaat ryntäävät aluksesta veteen, sitten hiekkarannalle, he leikkaavat dyyneille vedettyä piikkilanka-aitaa terävillä leikkureille. Liittoutuneiden sotilaita jää kiinni saksalaisten jo kuukausia sitten asentamaan piikkilanka-aitaan. Lääkintämiehet juoksevat ruumiilta toiselle, yrittävät katsoa onko joukossa eläviä. On vaikea huomata kuka on kuollut ja kuka loukkaantunut. Hiekkarannalla vallitsee täydellinen kaaos. Ilma on täynnä ammuntaa, miinojen räjähdyksiä ja sellaista huutoa jota kukaan nuorista miehistä ei ole koskaan aiemmin kuullut. Yhdeksäntoistavuotiaan pojat Berliinistä, Lontoosta, Frankfurt am Mainista tai Stratford-upon-Avonista eivät ole milloinkaan kuulleet tällaista ääntä. Eversti huutaa viimeisinä saapuville miehilleen: Rannalla ei ole muita kuin kuolleita, häivytään täältä. Kukaan sotilaista ei kuule huutoa.”

Normandian rannikolla ottamiamme kuvia – hiukan enemmän kuin heti tuoreeltaan rannikolla viettämämme päivän jälkeen kirjoittamassani jutussa – voit katsoa Normandia-albumistamme:

IMG_5579

Toisen maailmansodan ja Normandian maihinnousun historiaa en ajatellut tähän blogiin kirjoittaa – tekstiä näistä aiheista on jo olemassa niin paljon.
Matkalla maailmalla -blogin yhteenveto käsittelee lyhyesti niin historian, alueen eri osat kuin elokuvan Pelastakaa sotamies Ryan, joskaan en kyllä jaksa ihan uskoa (kuten Matkalla maailmalla -blogi), että sotaturistit tulisivat tälle rannalle Tom Hanksin takia – tai mistä sitä amerikkalaisista tietää!

Maailmalla liikkuessani olen kyllä huomannut – paitsi kielitaidon – myös historian tuntemuksen merkityksellisyyden. Pienen ryhmämme syödessä Caenissa lounasta seurueemme amerikkalaiset ja kanadalaiset halusivat tietää mikä oli Suomen osuus toisessa maailmansodassa. Melkein haasteellista antaa tähän riittävän selkeä vastaus, joka vielä olisi jossain määrin linkitetty Normandian maihinnousuun, mutta ehkä kuitenkin jotenkin sain selitettyä Suomen aseman silloisen Neuvostoliiton rajanaapurina ja Suomen keskittymisen oman maansa itsenäisyyden säilyttämiseen.

Kuvaukset siitä, miten amerikkalaisten hautausmaalle haudattujen keski-ikä oli 23 vuotta, toivat myös mieleeni isäni osallistumisen jatkosotaan – sodan päättyessäkin isäni oli vasta 22-vuotias.(Vanhoja valokuvia digitaaliseen muotoon työstäessäni kirjoitin muuten jutun isäni vanhimmistä valokuvista – niiden joukossa myös kuvia vuodelta 1944, Syväriltä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.