Extreme -matkailua

Osallistuimme taas eilen Maailmanmatkaajien kuukausikokoukseen. Tällä kertaa illan ”päätähtenä” oli Suomen MTP-listalla kärkikymmenikössä oleva mies, joka oli juuri palannut 7 viikon matkalta, jonka reitti kulki Aasian koillisosissa karkeasti ottaen näin: Helsinki – Hanoi – Lao Cai – Kunming – Chengdu – Shanghaissa – Peking – Pyongyang – Kaesong – Habarovski – Tynda – Tommott – Jakutski – Magadan – Petropavlovsk – Kamtsatski – Vladivostok  – Novosibirsk- Moskova – Helsinki. Erityisen extremen´tästä reitistä tekee, että kursiivilla merkityn osuuden reitistä hän kulki maata pitkin, junalla, linja-autolla tai liftillä.

buddhaJättiläiskokoisella Buddhan patsaalla Chengdun lähellä Kiinassa olivat muutamat muutkin olleet – me emme, ja ehkemme sinne(kään) koskaan päädykään.

 

 

 

 

kamchatkaKamchatkan tulivuorten näkeminen Makadanissa innostivat lentämään Petropavloskiin.

 

 

 

Pohjois-Koreasta rajan ylittäminen Venäjälle tuntui myös extreme-matkailulta. Tänne päästäkseen hän matkusti 4 hengen seurueessa, josta 3 muuta olivat hänen seurassaan ”viran puolesta” matkustavia pohjoiskorealaisia, sillä Pohjois-Koreassa eivät turistit eivät saa kulkea omatoimisesti.

Maailmanmatkaajista ainakin yksi on myös lokakuussa menossa Groznyyn, World Extreme Traveler Congressiin (linkki poistettu 8.4.2020 kyseisen ohjelman poistuttua netistä). Katsoin uteliaisuuttani matkan ohjelman, vaikka tiesin heti siitä kuullessani, että tämä on ei ole meille tarkoitettu – mutta jos tosissaan kerää MTP-pisteitä ja sen myötä myös Venäjän oblasteja, niin matka, jonka aikana on mahdollista vierailla yhdessätoista (!) tuon alueen oblastissa (Adygeya, Chechnya, Dagestan, Ingushetia, Kabardino – Balkaria, Kalmykia, Karachay-Cherkessia, Krasnodar Krai, North Ossetia-Alania, Rostov, Stavropol Krai) ja vielä Georgian puolella kahdella erityisalueella (Abkhazia, South Ossetia), on varmasti hyvinkin houkutteleva!

Tuohon matkaan liittyvää Georgian Military Highwayta sentään ajoimme toukokuussa pätkän

 

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *