Kesäretki Klovharun saarelle

klovharu feature

tove100_logo

En ole erityisen Muumi-fani, mutta toki Muumi-kirjat olen lapsena lukenut ja Muumivideioita ja -elokuvia on kummilasten kanssa tullut katsottua.
Tove Jansson eturivin suomalaisena taiteilijana on kuitenkin kiinnostava ja ihan erityisesti merellä itsekin paljon liikkuneena tarinat liittyen Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän elämään Klovharun saarella ovat kiehtoneet minua. Luin jo muutama vuosi sitten jostain jutun siitä, että Klovharun saarelle pääsee vuosittain tiettynä viikkona vierailemaan ja selvitin sitten asiaa, mutta koska vierailemaan olisi päässyt vain omalla tai taksiveneellä ei retki saarelle onnistunut ennen kuin nyt.

klovharu
(Kuvaa tai tästä klikkaamalla näet lisää kuvia Klovharunin retkestämme)

Tove Janssonin syntymän 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Klovharunin nykyisin omistava Pellingin kotiseutuyhdistys järjesti useita yleisöretkiä saarelle ja kun tuon aikaisemman kiinnostukseni takia muistin asian jo aikaisin keväällä onnistuin varaamaan meille 2 paikkaa elokuun alun veneretkeltä. Retket myytiin loppuun hyvin nopeasti – eikä ihme, sillä yhdelle retkelle mahtui vain 8 henkeä, sillä saarelle ei pääse rantautumaan tätä isommilla veneillä – tälläkin oli haasteita, kun tuuli iltapäivällä nousi 10 metriin sekunnissa. Söderbystä lähtiessämme retken vetäjät jo valmistelivat meitä pettymykseen, että katsotaan nyt, pääsemmekö rantautumaan, mutta jännitettyämme ½ tunnin merimatkan ajan, että miten käy, niin pääsimme kuin pääsimmekin saarelle!

Klovharunista on tehty useita televisio-ohjelmia, uusimpana Ylen 23.7.2014  julkaisema Gay Gustafssonin haastattelu ja kirjoja, joten saari tuntui heti jollain tapaa tutulta, mutta oli silti hienoa itse tajuta miten pieni kalliosaari Pellingin ulkosaaristossa tämä on.
Mökki, joka Tovella ja Tootilla kuulemma toimi erityisesti työtilana – he nukkuivat usein kallionkoloon pystytetyssä teltassa, sillä näin oli helpompaa, työhuone pysyi työhuoneena ilman, että sitä aamulla tarvitsi erikseen siivota päiväkuntoon – oli tietysti myös kiinnostava. Mökissä oli ikkunat kaikkiin ilmansuuntiin ja sen alle sopivasti jääneessä kallionkolossa oli sauna ja pesutilat, joihin pääsi lattialuukusta tai ulkokautta pienestä kallioiden välisestä solasta. Mökin esineistö on Toven ja Tootin sinne lähtiessään jättämää – he poistuivat saarelta viimeisen kerran vuonna 1992 Toven ollessa 78-vuotias – saari ja meri olivat alkaneet pelottaa.

saari10 klovharu
(Kuva Tove Janssonin virtuaalimuseon sivuilta)

Veneretkellä oppaamme, Pellingin kotiseutuyhdistyksen edustaja, kertoi meille hiukan paitsi Klovharusta myös Pellingin (entisestä) majakasta, joka on ollut Muumitalon esikuvana ja Kummelskäristä, joka on Muumipappa ja meri -kirjan saari. Saaren kartta kirjassa on hyvin saman näköinen kuin Kummelskärin kartta kirjassa.

Espoosta lähdettäessä retki Klovharuun, vaikka itse veneretki kestikin vain 2 tuntia, oli kokopäiväretki, sillä matkaa Etelä-Espoosta Söderbyn rantaan on n. 100 kilometriä ja kun lähdöstä ei saanut myöhästyä ja reitillä on myös (Pellingin) lossi, piti matkaan lähteä ajoissa. Lähdimmekin sitten niin ajoissa, että ehdimme Söderbyn venerannassa nauttia ennen retken alkua maittavan picnic -lounaan (loistavia nämä K-kaupoissa ainakin nykyisin tarjolla olevat kokoa itse oma salaattisi -tiskit!).

Ennen Klovharunin retkeä olemme tänä kesänä myös käyneet Ateneumissa Tove Janssonin näyttelyssä, jossa ihan erityisesti Tuulikki Pietilän tekemän pienoismallit ilahduttivat myös aikuista kävijää. Näistä pienoismalleista on paljon kuvia ainakin Isyyspakkaus -blogissa (vaikka minusta näyttelyssä ei valokuvia saanut ottaakaan, mutta ehkä erityisluvalla on saanut).

Ateneumiin ehtii vielä 7.9.asti, mutta Klovharun on yleisölle auki enää 10.8. asti.
Opastetut veneretket saarelle on myyty loppuun, mutta omalla veneellä (saaren koordinaatit ovat: 60°09.9?N, 25°48.1?E) tai taksiveneellä saarelle pääsee vielä. Taksivenekuljetus saarelle maksaa siellä käytettävästä ajasta riippuen luokkaa 200 euroa ja sellaista voi kysyä esimerkiksi Roger Weckmanilta (puhelin 0400 879 275) tai Strandverk -yhteisön kautta (Gudrun Weckman).

Lopuksi vielä yksi Japani-aiheinen linkki muumeista – japanilaisia kun on kuulemma tänäkin kesänä saarella käynyt todella paljon: japanilaisessa kahvilassa voisi nauttia annoksensa muumihahmon kanssa – ja annoksessakin voi näkyä muumi!
animal

Sarjassamme kesäretkiä saariin olemme tehneet muitakin hiukan vastaavia retkiä, esimerkiksi:

Tags from the story
, ,
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *