Meriharakka Instagramissa ja Twitterissä

Torstaina osallistuimme ensimmäistä kertaa Instagram Travel Thursday -tempaukseen, mutta jo sitä ennen aloittelimme Instagramin käyttöä muutamalla kuvalla.
insta

Instagramhan on lähinnä mobiilialuistoille (puhelimet, tabletit) suunnattu sovellus, josta sanotaan, että siinä vaiheessa kun aikuiset alkoivat käyttää Facebookia, niin nuoriso siirtyi Instagramiin. Instagramin perusidea on ottaa puhelimella kuva ja ladata se Instagramiin, jossa sitten muut sen näkevät ja voivat Facebookin tapaan ”tykätä” siitä ja kommentoida sitä. Liittymän blogiimme rakennamme Instagram -kuviin laittamalla kommenttikenttään halutessamme linkin blogin juttuun. Instagramiin liittyminen jäi osaltamme näinkin myöhäiseen, koska blogin sisällöstä on Pirkon vähintäänkin viimeistelemää ja Pirkon käyttämälle Windows -puhelimelle Instagramia ei aluksi saanut. Nyttemmin Instagramin saa myös Windows -puhelimelle, joskin Instagramin Beta-versiota paremmin toimiva, ainakin paremmin muihin sosiaalisiin medioihin integroituva sovellus on 6tag.

Instagramin lisäksi Meriharakka on ollut myös Twitterissä jo jonkin aikaa (valitettavasti nimellä Meriharakka1, sillä joku oli jo ehtinyt varaamaan Meriharakka -nimen, ilmeisesti jollain kurssilla ja sähköpostilla, joka ei enää toimi, joten emme ole saaneet häneen yhteyttä neuvotellaksemme tämän käyttämättömän tunnuksen käytöstä).

sini

Meriharakan Facebook -sivun kautta voi halutessaan seurata myös Instagram- ja Twitter-viestejä, vaikka ei itse käyttäisi kumpaakaan näistä – viestit löytyvät Meriharakan Facebook -sivulta näiltä välilehdiltä:

fb

(Samalla kun käyt tsekkaamassa, niin paina toki Like -näppäintä (jos et ole jo tehnyt sitä aikaisemmin, niin saadaan ”tykkääjien” määrä yli 200:n!)

Yhteenvetona: yli kymmenen vuotta sitten perustettu blogimme on nyttemmin läsnä blogina, Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä. Ehdottomasti pääosa tuottamastamme materiaalista on luettavissa blogista, ja blogijuttujen osalta käytämme noita muita medioita lähinnä kertoaksemme, että blogiin on tullut uusi juttu aiheesta X. Jonkin verran eri kanavat voivat mennä ajallisesti eri tahtiin – ennen blogijutun kirjoittamista voimme ladata yhden tai useamman kuvan vain Facebookiin/Instagramiin/Twitteriin, mutta ennemmin tai myöhemmin lähes kaikki niistä ilmestyvät/linkittyvät blogiinkin.

Muuta matkailuun liittyviä muiden juttuja jaamme jonkin verran linkkeinä Facebookissa ja samoin Twitterissä, jos satumme huomaamaan matkailuun liittyviä mielenkiintoisia juttuja, niin saatamme myös vaan jakaa ne Twitterissä.

Sovellukset ovat myös siten integroituja, että halutessamme saamme saman kuvan päivittymään yhdellä postauksella kaikkialle – paitsi blogiin.

Toisin päin integraatiota on tämänkin blogijutun lopussa on symbolit, joilla voit kertoa pitäväsi jutusta Facebook -ystävillesi, voit jakaa sen omassa Facebookissa tai voi jakaa sen Twitterissä tai Linkedin -palvelussa.

 

Save

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.