Roadtrip USA (ja Meksiko) vuonna 1955

Vastanaineet Göteborgissa 4.4.1948Jokin aika sitten maabongauksesta kirjoittamaani jutun kommenteissa parikin lukijaa ”puolusti” ainakin Yhdysvaltojen eri osavaltioiden kiertämistä ja kuten jo kommenteissa totesin, niin olemme itse tehneet sitä hyvin vähän, mutta keskustelu innoitti minut etsimään lisätietoa vanhempieni matkasta halki Yhdysvaltojen vuonna 1955.

Tiesin heidän tehneen sellaisen ja heidän kertomuksistaan erityisesti Death Valley, kansallispuistot kuten Yellowstone karhuineen ja Mexico City ja Acapulco olivat jääneet mieleeni nuoruudestani, mutta nyt palasin heidän matkaansa isäni päiväkirjojen ja muiden tältä ajalta olevien dokumenttien avulla ja yllätyin matkan laajuudesta – 28 775 kilometriä 53 päivässä!

Matkaan lähdettiin Bostonista, jossa isäni oli ollut jatko-opiskelijana edellisen lukukauden ja jatko-opiskelun mahdollistaman Fulbright -stipendin jatkoksi isä haki (ja sai) apurahan tutustuakseen käytännössä laivanvalmistusteknologiaan eri kohteissa.
Apurahan perusteluina oli mm. laivanrakennuksen (silloin) uusiin menetelmiinja lujuuslaskelmamallein tutustuminen, jotta hän voisi soveltaa niitä myös Suomessa, yhteyksien luomien sikäläisiin alan toimijoihin, jotta tiedon hankinta myös jatkossa olisi helpompaa ja yleensä parempi ymmärrys voimakkaasti teollistuneesta maasta, jota hän pystyisi myös hyödyntämään Suomeen palattuaan.

Näillä perusteilla irtosi 317 dollaria elämiseen ja 166 dollaria matkakustannuksiin, viisumin ja vakuutusten pidennys tutustumismatkan ajaksi. Summat tuntuvat käsittämättömän pieniltä, mutta toisaalta isäni muistiinpanoista selviää myös, että kun hän matkan jälkeen myi autonsa, niin hän sai siitä 165 dollaria.

Siis, matkasuunnitelma ja matkan rahoitus oli kasassa, joten matkaan!

USA
Reitti Yhdysvalloissa (ja pistäytyminen Kanadassa)
mexico
Reitti Meksikossa

Reitti rakentui apuraha-anomuksessa lueteltujen kohteiden ympärille, mutta niiden muodostaman rungon ympärille on mielestäni loistavasti rakennettu reitti, joka kiersi kaikki Yhdysvaltojen tärkeimmät kaupungit ja nähtävyydet.
(Tutustumiskohteina olivat, joitakin mainitakseni, Stanfordin,Chigagon ja Michiganin yliopistot ja esimerkiksi telakat Chesterissä, Pennsylvaniassa, Newportissa, Virginiassa ja Pascagoulassa, Mississipissä.)

Kuvia tästä matkasta minulla ei luultavasti ole – olen jo käynyt läpi (skannannut) kaikki isäni valokuvat ja diakuvat ja niiden joukossa niitä ei ollut. Jos joskus vielä innostun käymään läpi myös tallessa olevia negatiiveja, niin niiltä saattaisi vielä jotain löytyä.

Ylläolevat reittikuvat on rakennettu päiväkirjamerkintöjen perusteella ja paitsi reittitiedot näistä niukoistakin merkinnöistä saa kuitenkin hiukan kuvaa tästä matkasta:

  • (New Orleans) Teimme illalla kiertomatkan Mississippi-joella, Ostin Lousiana-aiheisen etsauksen.
  • (Yellowstone) Kiertelimme puistoalueella nähden mm. 56 karhua.
  • (Mexico City) Iltapäivällä härkätaistelua katsomassa.
  • (Acapulco, La Quebrada) Illalla El Miradorin La Perlessa katsomassa uimahyppyjä 136 jalan korkeudesta.
  • (San Francisco) Eurekan lähellä näimme maailman pisimmän puun (111 metriä)
  • (Chigaco) Kävimme aamulla Museum of Schience and Industriesissa.
  • (Indianapolis) Aamulla katsomassa Indianapoliksen  ”500 miles” -kilpa-ajorataa

Päiväkirjamerkinnät sisältävät myös merkinnät käynneistä yliopistoissa, telakoilla ja tehtailla matkan varrella, mutta poimin tähän enemmän matkailuun liittyviä merkintöjä.

WP_20140830_18_42_44_Pro(1)
Kuvaa klikkaamalla näet sen suurempana ja saatat pystyä lukemaan tekstiä, vaikka isäni käsiala ei kaikkein helppolukuisimpaa olekaan.

Lopuksi vielä kuva New Orleansista ostetusta Morris Henry Hobbsin etsauksesta – kukaan meistä lapsista ei ottanut tätä talteen kun tyhjensimme vanhempiemme kotia isäni kuoleman jälkeen, mutta otimme sentään, siitäkin, valokuvan:

51_Hobbs_Mangrovemetsää

 

 

 

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

2 kommenttia artikkeliin ”Roadtrip USA (ja Meksiko) vuonna 1955

  1. Respect! Respektiä vanhemmillesi!

    Tuo inflaatio sotkee vähän muistelmia. Muistan 70-luvun USA:sta väittelyn kahvilasta: Mies käveli sisään, tilasi kahvin, joi sen pois, heitti dimen tiskille ja oli kävelemässä ulos kun baarimikko sanoi, että ”one nickle more!” Mies sai miltei raivarin: ” Kuulehan kaveri, kahvi on aina maksanut amerikassa 10 senttíä ja sinä et sitä muuta!”

    http://www.usinflationcalculator.com/

    Toinen näytös: Asuin v.2008 New Yorkissa. Ostin kerran kadunkulmasta sellaisen yhden dollarin Hot-Dogin, joita miltei joka kadunkulmassa on myyty aina. Tekee $1,25 sanoi tuo venäläinen valkotakkinen uusemigrantti.
    Annoin hänelle yhden dollarin ja arvaat varmaan repliikkini: ”Kuulehan kaveri…………………….”

    Seppo

  2. Hyvä Seppo!

    Tuosta vanhempieni reissusta olen eri kanavissa (Facebook, mailitse) saanut useampia kommentteja, että siitä vaan nyt sitten tekemään nostalgiareissua samalla reitillä, vaikka useammassa palassa ja ehkä nykymaailmassa ajamatta vuokra-autolla Meksikossa, mutta ehkä tuo reissu kuitenkin jää meiltä toistamatta, kun emme ”huomanneet” tehdä sitä tuossa 30+ iässä kuten vanhempani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.