IG Travel Thursday: Unelmareitti 2015

The_World_in_Melbourne-1024x768

The World (in Melbourne)” by VirtualSteveOwn work. Licensed under CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons

Kuulin ensimmäisen kerran The World -laivasta jo yli 10 vuotta sitten ja siitä lähtien se on edustanut minulle sitä matkailuun liittyvää äärimmäistä, saavuttamatonta haavetta.

The World, vaikka laiva onkin, ei ole tavallinen risteilylaiva vaan asuntolaiva, jonka pienimmätkin asunnot ovat sen verran arvokkaita (alkaen yli 600 000 euroa), että jäävät meiltä ostamatta ja vuokraamattakin (alkaen lähes 1000 euroa yö).
Lisäksi näilläkin hinnoilla laivan asunnoille on olemassa jono ostajia, eli lottovoitollakaan tuonne ei välittömästi pääsisi muuttamaan.

IMG_1432 Risteily hytti Costa Deliziosa

(Nämä kuvat eivät ole The World -laivasta vaan Zambesi Queeniltä ja Costa Deliziosalta, jotka saavat edustaa tässä tekemistämme risteilyistä toistaiseksi loistokkaimpia majoituksia. Costan perushyttejä en kovin loistokkaiksi väittäisi, mutta tällä risteilyllä käytössämme oli iso ulkohytti huonetta ympäröivällä parvekkeella. The Worldin asuntoihin voit halutessasi tutustua laivan omilta sivuilta.)

Olen kuitenkin vuosien mittaan seurannut kiinnostuneena laivan päättymätöntä matkaa maailman ympäri. Tässä vaiheessa syksyä he julkaisevat tulevan vuoden reittinsä ja ei voi muuta todeta, että hienosti on tämä suunniteltu siten, että ollaan aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Seuraavassa joitakin kohokohtia tästä vuoden 2015 reitistä :

    • vuosi aloitetaan Singaporessa
    • seuraavaksi vuorossa Kuala Lumpur ja Penangin saari
    • Intian Chennaissa ja Sri Lankan Columbossa paneudutaan temppeleihin
    • Seychelleillä  odottaa tuhansia kilpikonnia, harvinaisia lintuja ja hieno vedenalainen maailma – ja kaksi Unescon maailmanperintökohdetta
    • luontokohde on myös Madagaskar
    • keväällä suunnataan Välimerelle mm. Baleaareille, Elballe ja Antibesiin ja käydään monessa viehättävässä Euroopan satamassa: Puerto Banus, Gijon, Bilbao, St. Malo, Southampton, Dublin
    • elokuussa vuorossa on Grönlanti
    • syksy aloitetaan kulkemalla etelään Pohjois-Amerikan rannikkoa – pysähtyen mm. Prince Edward Islandille ja tietysti New Yorkissa

Karibian ja Panaman kanavan kautta siirrytään Etelä-Amerikkaan ja perehdytään erityisesti Peruun ja Chileen, mm. Atacaman autiomaahan

  • ja valkoisena sokerina pohjalla: joulukuinen retki Antarktikselle

Kelpaisivat kaikki kyllä meillekin!

Tosin viimeaikaiset uutiset naisten elämästä Intiasta ovat olleet sen suuntaisia, etten sinne ihan hetimmiten ole suunnitellut palaavani ja Bilbao on ohjelmassamme jo syyskuussa ja Kuala Lumpur on marraskuussa, mutta kaipa näihinkin kohteisiin voisi vielä palatakin.

Oikeasti näistä kohteista – kun emme vuotta 2015 The Worldille sittenkään taida päästä viettämään – ei taida toteutua juuri mikään.
Pitemmällä aikavälillä jonkinlaisissa suunnitelmissamme saattaisivat vielä joskus olla Seychellit, Madagaskar, Grönlanti ja tuo Prince Edward Island.

Mutta – siinä missä olen näissä blogijutuissa heinäkuisen Huippuvuorten reissun jälkeen kertonut matkasuunnitelmista, maabongauksesta tai todella kauan sitten toteutuneista matkoista, niin ensi viikonloppuna on luvassa taas ihan uutta materiaalia: lauantaina osallistumme Frankfurtissa Travelers Century Clubin tapaamiseen, joten tarjolla on matkailua kaksinkertaisesti: matka Saksaan ja todella paljon matkustaneiden ihmisten tapaaminen.

IMG_3587

Tags from the story
, , ,
Join the Conversation

4 Comments

  1. says: Pirkko

    Kiitos kommentista Heidi – tosiaan aika huikea reitti – ja tietysti aika erilainen elämäntapa, mitä kai useimmilla meistä!

  2. Vau, mikä laiva ja reitti!! En ole tuosta kuullut koskaan aikaisemmin, itse en ehkä kuitenkaan pienten lasten kanssa haluaisi asua laivalla, mutta ehkä joskus sitten myöhemmin… Kunhan ensin voitan myös lotossa! :)

  3. says: Pirkko

    Kiitos kommentista Satu! Tosiaan, vaikkakin minun elämäntilanteessa tuo ainakin joksikin aikaa – pariksi vuodeksi? – tuntuu lähes unelmavaihtoehdolta, niin pienet lapset eivät ehkä olisi yhtä innostuneita laivassa asumisesta ja jatkuvasta paikan vaihdosta!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *