Aamu Leonissa aukenee pilvisenä ja hiukan aikaisempia päiviä viileämpänä, mutta ei haittaa – ei sada kuitenkaan. Aloitamme tänäänkin goottilaistyylisestä katedraalista – komea tämä Leoninkin katedraali, mutta kirkkokiintiömme alkaa täyttyä, etenkin kun paikallisopas selittää asiat ensin oppaalle espanjaksi ja sitten opas selittää ne suomeksi. Paikallisopas tässä kaupungissa tuntuisi osaavan myös englantia, mutta kun matkalla on suomalainen opas, niin selostukset suomeksi kuulunevat asiaan. Isossa ryhmässä (33 henkeä) ei vakiokierroksia myöskään oikein voi muokata – aina voi olla joku, jota oikeasti kiinnostaa kaikki vuosiluvut ja kuvaukset jokaisen kappelin teoksista. Pienryhmässä tai silloin kun olemme käyttäneet ihan yksityisoppaita kierroksesta ja selostuksesta saa tietysti helpommin omanlaisensa.
Toisen vakioretkeen kuuluneet kirkon jätimme jo väliin ja lähdimme tutkimaan Leonin ”kosteaa kaupunginosaa” (El Barrio Humedo). Näin aamupäivällä baarikaupunginosan paras nähtävyys oli värikäs tori, jossa kameran muistikortit taas täyttyivät vihanneksilla, pähkinöillä ja jopa kokonaisina myytävillä auringonkukan kukinnoilla. Vähän myöhemmin melkein kävelemme päin isoja ruhoja, kun niitä lastataan rekka-autosta pieneen kauppaan kapealla kujalla. Pieni tauko cafelitossa ja matka jatkuu Astorgaan.
Astorgassa kiirehdimme Gaudin suunnittelemaan piispantaloon, joka ei kuulemma sellaisena ole koskaan toiminut, mutta toimii nykyisin pyhiinvaellusmuseona.
Kauniita kaaria kolmessa kerroksessa, vaikka Gaudin osalta rakennus jäi hiukan vaiheeseen, kolmannen kerroksen rakennustöitä valvoi joku toinen arkkitehdin Gaudin riitannuttua rakennuttajien kanssa ystävänsä piispan kuoltua. Museokaupassa myydään kaikkea Gaudi-kamaa, enimmäkseen Barcelonasta. Lounastauolla, klo 14-17 tällä suunnalla Espanjaa, käymme alberguessa hakemassa taas yhdet leimat pyhiinvaelluspasseihimme ja löydämme matkamuistokaupasta simpukan, jossa ei ole tökerönnäköistä punaista ristinmerkkiä. Ja ehdimme me syömäänkin. Ja ostamaan jo hiukan matkamuistosuklaatakin, Astorga kun väittää olevansa suklaakaupunki.
Päivän viimeinen osuus on kävely Foncebadonin kylästä Cruz de Hierrolle, rautaristille, caminon korkeimmalla kohdalla. Matka ei ole pitkä, mutta ylämäkeä vajaa 3 kilometriäkin antaa kuitenkin jonkinlaisen kuvan tästä osuudesta. Tämä on se paikka, jonne oikeat vaeltajat tapaavat jättää jotain itsestään, useimmiten kiven, ja niinpä tällä pienellä mäellä on nyt sitten pari tarkkaan valittua sileää kiveä Iirislahdestakin.
Lopun matkaa Ponteferradaan matkaamme taas bussilla, tosi kapeita kiemurtelevia teitä alas 1500 metristä n. 500 metriin.
Tänä iltana murtaudumme hetkeksi ulos ryhmämatkan tiukosta aikataulusta ja pitkän kaavan illallisesta ja tilaamme huonepalvelusta pizzan ja lojun kylvyssä pitkään!