Syntymäpäiväjuhlat Joensuussa

Maabongausharrastuksemme myötä kotimaan matkailumme on jäänyt viime vuosina muutamaan Turun matkaan vuodessa, mutta nyt kävimme Joensuussa tapaamassa sinne eläköitymisensä myötä muuttanutta ystäväperhettä.

Joensuuhun matkustimme junalla ja kun ostimme liput hyvissä ajoin saimme ne mielestämme ihan edullisesti – vajaa 80 euroa menopaluu per nuppi. Jonkinlaista hilpeyttä niin ystäviemme kuin muiden ihmisten keskuudessa tuntui herättävän menomatkamme, joka koostui IC-junasta välillä Helsinki – Pieksämäki ja taajamajunasta välillä Pieksämäki – Joensuu. Mutta todistetusti silläkin pääsi Joensuuhun, meille sopivalla aikataululla ja siis, edullisesti. Ja koimme samalla matkalla vähän enemmänkin junamatkailua Suomessa, torstai-aamuna IC-junassa oli tarjolla wifiä, sähköä ja ravintolavaunua, mutta kun päädyimme lykkäämään kahvi/teetauon Pieksämäki-Joensuu -välille niin jäimmekin sitten ilman, taajamajunassa ei mitään näistä,palveluista ollut enää tarjolla! (Paluumatkalla ei kyllä wifiä ollut tarjolla IC-junassakaan – teoriassa kyllä, mutta käytännössä, ehkä johtuen perjantai-iltapäivän suuresta matkustajamäärästä, reitillä Joensuu – Imatra (ei siis Pieksämäki!) – Helsinki, yhteys pätki niin, ettei sillä mitään tehnyt.)

Asemalla Asema

Joensuussa turistina -osuus matkastamme käsitti kävelykierroksen Pielisjoen rannoilla ja Hasaniemessä ja toisen pienen retken torin ympäristöön. Ystävämme asuvat upealla paikalla Rantakadulla, juuri niin lähellä kaikkea kuin vain pienessä kaupungissa voi, ja näköalaa joelle voisi kyllä ihailla pitkäänkin.
Edellisestä käynnistämme Joensuusta olikin ehtinyt vierähtää jo 30 vuotta – kesällä 1984 SRALin  radioamatöörileiri oli Kuopion Rauhalahdessa ja matkailimme silloin samalla Itä-Suomessa vähänlaajemminkin.  Lasse on myös viettänyt lapsena joitakin lomaviikkoja Joensuussa siskonsa luona, mutta Joensuun yksityiskohdat olivat niidenkin ajoilta jo unohtuneet.

Joensuun museo Susipatsas Joensuussa

Joensuussa(ja matkalla) espoolaista yllätti tukinuiton näkyminen kaupunkikuvassa. Tukkinippuja näkyi Pielisjoessa, Ilosaaren rannalla oli tukinuittajia kuvaava patsas ja matkan varren muutamalla rautatieasemalla näkyi tukkeja kuljettavia rautatievaunuja. Harvemmin näitä eteläisemmässä Suomessa näkyy!

Mutta, oikeasti emme olleet Joensuussa kaupungin vaan ystäviemme takia ja vietimmekin mukavat pari päivää heidän kanssaan, menneitä muistellen ja tulevia suunnitellen. Ja nauttien, osaltamme, runsaasta ruoka- ja juomatarjoilusta, mukaanlukien syntymäpäiväkakku ja kuohuviinit, kun vierailumme ajoittui syntymäpäivälleni!

Synttärikakku!

Yön Joensuussa vietimme Sokos-hotelli Kimmelissä. Hotellin sijainti oli kätevä, ihan rautatieaseman ja joen vieressä ja aamiainen oli hyvä, hotellin yleisten tilojen ilmekin oli raikas ja siisti, mutta huoneissa oli vähän opiskelija-asuntola/myyntiedustajatyyliä ja siivouskin juuri meidän huoneessamme jätti hiukan toivomisen varaa. Tosin hotelli sitten paikkasi tätä 30 euron alennuksella huonehinnasta, eli maksoimme vain (?) 89 euroa yöpymisestämme. Hauska sattuma muuten – vai vaankohan siksi, että hotelleja Joensuussa on rajallinen määrä – niin myös kesällä 1984 yövyimme yhden yön samaisessa hotelli Kimmelissä!

Hotelli Kimmel Joensuu

(Lisää Joensuun valokuvia klikkaamalla tästä tai mistä tahansa näistä kuvista.)

Tags from the story
,
Join the Conversation

2 Comments

  1. says: Katja

    No hei tehän olettekin ottaneet tuon kuuluisan turistikuvan tuosta patsaasta! :D Juuri kun ehdin vastata tuohon kommenttiisi. Aurinko paistoi myös iltasella suoraa tuon patsaan takana olevaan taloon, joten sekin jäi itsellä kuvaamatta.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *