Blogikuvauskurssi

Osallistuimme syyskuussa Hanna Råstin Vantaan Aikuisopistossa pitämälle 4 kerran blogikuvauskurssille:

Kurssilla opettelemme blogikuvauksen eri tyylejä tarkastelemalla suosituimpia blogeja ja näissä käytettyä kuvamateriaalia. Näiden pohjalta opettelemme luomaan ilmaisullista ja kerronnallista kuvamateriaalia. Kurssin aikana oppilaat luovat omat blogit, jonne myös kurssin aikana annetut kuvaustehtävät julkaistaan. Yleisimpiä aihepiirejä ovat sisustus, muoti, lifestyle ja ruoka, mutta teemaa ei ole rajattu näihin.

Kurssi päättyi tänään ja sen sijaan, että poistaisin kurssin aikana tekemäni harjoitustyöt bittiavaruudesta, niin julkaisen ne tässä oikeassa blogissani – etenkin kun toteutin kunkin harjoitustyön matkailun näkökulmasta.

Harjoitustöiden teemoina olivat Sisustus, Tila ja Henkilökuva.
Myös kuvat alla, siinä missä teemojen otsikot yllä, ovat linkkejä varsinaisiin harjoitustyönä tekemiini juttuihin.

IMG_5972
Sisustus
IMG_6843
Tila
Henkilökuvaus esimerkki
Henkilökuvaus

Kunkin jutun kiinnostavin kohta saattaa olla niiden kommentit – kopioin niihin opettajan kommentit kurssiblogista – ei voi kuin ihailla Hannan taitoa antaa palautetta. Hyvää asiaa, mutta myös positiivisia asioita lähes kuvasta kuin kuvasta! Ja ajatellen sitä, että harjoitustöiden deadline oli maanantai-ilta (klo 23:59) ja kurssi pidettiin tiistai-iltaisin klo 16:00 – 18:30 ja kurssilaisia oli lähemmäs 20, niin meidän kaikkien töiden katseluun ja kommentointiin meni häneltä varmaan useampi tunti joka viikko. Itse kurssitilaisuudessa käytiin läpi kaikkien töitä jollakin tasolla, joten kaikki saattoivat oppia jotain, ehkä, kaikkien töistä.

Lukijoiden nähtäväksi jää opimmeko me mitään tuosta kurssista – ainakin seuraavat asiat jäivät hetkellisesti mieleen:

  • ei liikaa kuvia – jokaisella kuvalla pitää olla tarkoituksensa, älä laita kahta kuvaa samasta aiheesta vain siksi, ettet osaa päättää kumpi on parempi
  • mene lähelle, laajemmasta kokonaisuudesta yksityiskohtiin toimii myös usein
  • kuvakulmaa vähänkin vaihtamalla voit löytää paremman taustan tai paremman valaistuksen
  • rajaa häiritsevät osat pois kuvasta
  • erityisesti henkilökuvauksessa etsi myös varjon puolelle valokolmiota pyytämällä kohdetta kääntämään kasvojaan sopivasti
  • karsi turhat tavarat henkilökuvista, tarjoudu kantamaan laukkua tai laittakaa se maahan jos mahdollista

Toinen asia on sitten, että kun erityisesti matkoilla monet kuvaustilanteet ovat nopeita, niin miten nämä asiat kuvaushetkellä pysyvät edes mielessä – tai ovat toteutettavissa. Jälkikäsittelyyn tai julkaisuun liittyvät ohjeet ovat tietysti siinä mielessä helpompia.

Henkilökuvaukseen liittyen kurssin viimeisellä kerralla Hanna esittely myös heijastimen käyttöä, mutta emme taida sellaista kuitenkaan matkavarusteisiimme lisätä!

Blogikuvauskurssille on kevätkaudella luvassa jatkokurssikin – teemme päätöksen sille osallistumisesta vasta vähän myöhemmin, kunhan päätämme kevättalven aikatauluistamme muutenkin. Meille myös kurssipaikka Tikkurilassa oli hiukan haasteellinen liikenteellisesti, mutta siitäkin selvittiin, jotenkin.
Hannan tapa opettaa ja vetää tätä nyt päättynyttä kurssia houkuttelisi kyllä jatkamaan – oli yksi parhaista ja mukavimmista kursseista, joille vähään aikaan olen osallistunut – kiitos Hanna!

 

Tags from the story
Join the Conversation

4 Comments

  1. says: Riikka

    Onpa muuten hyvät kuvaohjeet nuo sulle mieleen jääneet! :) Tuo ensimmäinen tuntuu varsinkin bloggaajilta unohtuvan, etenkin nuoremmilta. Joskus olen laskenut jonkun nuoren bloggarin postauksesta kuvat ja saanut tulokseksi 40 ja risat – ihan liikaa, vaikka kuvablogissa kuvia saa paljon ollakin. Ja tottakai siellä oli suunnilleen 4 kuvaa aurinkolaseista laiturilla, pari järvimaisemaa ja kolme kuvaa tyhjästä karkkipussista. Muutkin kohdat tuossa on tärkeitä, itse lisäisin niihin vielä yhden henkilökuvauksen tärkeimmistä ohjeista, eli että kuvaa ei rajata nivelen kohdalta poikki, jottei tule hassua vaikutelmaa. Toiseksi oman kameran toiminnot on tietysti hyvä opetella tuntemaan ja ehkä opetella sen verran kuvankäsittelyn aakkosia, että osaa esim. suoristaa horisontin. Tai sitten julkaisee vain niitä kuvia, joissa suurempaa korjattavaa ei ole. :)

  2. says: Pirkko

    Kiitos Riikka kommenteista! Ja hyvä huomio tuo rajaukseen liittyvä – vaikka rajauksissakin hakisi erilaista näkökulmaa, niin erityisesti ihmisten kohdalla ei ehkä kuitenkaan kannata tavoitella hassua lopputulosta.

  3. says: Tiina

    Moi!
    Oliko tän kurssin teema ottaa jo valmiiksi riittävän hyviä kuvia ja miettiä asettelu jo kuvausvaiheessa, vai photoshopattiinko kuvat jälkeenpäin kuntoon? Hienoja kuvia anyway, toi henkilökuva on mun suosikki. :)

  4. says: Pirkko

    Kurssin tarkoitus oli varmaan opettaa valokuvien käytöstä blogissa – ja siinä sivussa myös ottamaan parempia kuvia, vaikka ihan puhtaasta valokuvauskurssista ei kyse ollutkaan. Jonkinverran ”photoshoppausta” varmaan itse kukin käytti – ihan kerralla sopivien rajausten ja valaistusten saaminen kohdalleen on sen verran haastavaa.

    Omalta osaltani sovelsin teemaa olemassaolevaan matkablogiimme ja käytin myös aikaisemmin ottamiani kuvia – palaute niistäkin, vaikka niitä ei siis kurssin aikana otettukaan, oli mielestäni ihan hyödyllistä – tulevia matkoilla otettuja kuvia ajatellen.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *