Matkalta kotiin

Osallistun syyskuussa lyhyelle Blogikuvaus -kurssille. Kurssin ensimmäisen kotitehtävän teemaksi valikoitui sisustus, joten kuvaan matkailun näkymistä kotimme sisustuksessa. Kuten tuhannet muut matkaajat, mekin tapaamme ostaa kustakin maasta jääkaappimagneetin – taidamme kuitenkin olla hiukan erilaisia matkailijoita siten, että siihen se sitten jääkin, eli mitään muita matkamuistoja emme oikeastaan enää koskaan osta.

IMG_5997

Matkalta palattuamme uusimmat magneetit saavat jonkin aikaa oleilla jääkaapin ovessa, mutta sitten ne saavat väistyä uusien tieltä omaan laatikkoonsa.
IMG_6001 IMG_6002 IMG_6004

Haaveilen vielä joskus maalaavani jonkun seinän magneettimaalilla ja laittavani keräämäni magneetit kyseiselle seinälle maailmankartan muotoon oikeisiin paikkoihinsa, mutta toistaiseksi tämä on vielä jäänyt haaveeksi.

Hetimmiten kotiin palattauamme voikin sitten aloittaa taas seuraavan matkan suunnittelun. Suunnittelun apuna käytämme – netin lisäksi – karttapalloja ja joitakin kirjoja.

IMG_6005 IMG_6007

IMG_6009

Karttoihin liittyy myös rutiini kotiin palattuamme raaputtaa joskus hankkimaamme raaputuskarttaan uusi maa – jos matka on suuntautunut uuteen maahan.

IMG_5994

Ja uutta matkaa odotellessa, voimme keittiön pöydän ääressä katsoa siinä digitaalisena kuvakehyksenä toimivassa vanhemmassa iPadissä jatkuvana virtana satunnaisesti pyöriviä nyttemmin jo n. 10 000 matkakuvaa- aivotkin pysyvät virkeinä, kun on aina 20 sekunttia aikaa keksiä, että mistä tämä kuva on otettu!

IMG_6013

(Tämä kuva on helppo, kuvassa on kuva Australiassa ostetusta piparkakkumuotti-pakkauksesta – näköjään meillekin joskus tarttuu mukaan jotain muutakin kuin jääkaappimagneetti ja valokuvia.)

Matkailuaiheisesta sisustuksesta on jo ennen minua kirjoittanut ainakin Tarinoita maailmalta -blogin Annika, jonka samanaiheisen jutun voit halutessasi lukea täältä.

Join the Conversation

1 Comments

  1. says: Pirkko

    (Kurssin harjoitustyöt tehtiin ensin erityiseen kurssiblogiin ja opettajamme, Hanna Råst, kommentoi ne siellä. Kopion Hannan kommentit tänne kopioidessani jututkin tänne.)

    Hanna Rosti12. syyskuuta 2014 18.14

    Hei!

    Ihastuttavia pieniä matkamuistoja, jotka säilyvät muistoina eri paikoista. Kuvailemasi magneettiseinä, johon nämä kaikki pienet keräilykappaleet kiinnitettäisiin, kuulostaa mainiolta idealta, toivottavasti saatte sen toteutettua! Ensimmäinen tehtävänanto on tässä mielestäni hyvin ja mielenkiintoisesti toteutettu matkailijan näkökulmasta. Kuvaamalla esittävästi yksityiskohtia siitä, mitä matkoilta jää mukaan ja soluttautuu osaksi oman kodin sisustusta on tässä kauniissa harmoniassa värien ja sommittelun puolesta.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *