Bloggaaminen – mukava harrastus vai tiukkaa kilpailua lukijoista ja sponsorisopimuksista

Blogikuvauskurssin aikoihin ilmestyi ensimmäinen suomenkielinen kirja bloggaamisesta: Miki Toikkasen ja Noora Kanasen Blog by the book [BLOGIOPAS]. Vaikkakin kirja on selvästi suunnattu nuorille ”wannabee” lifestyle/muoti -bloggaajille, niin olin riittävän utelias uhratakseni kirjaan vajaat 20 euroa tutustuakseni siihen hiukan tarkemmin.

IMG_7665

Kirja koostuu n. 40 sivun tietopaketista ja 17 blogin ja bloggaajan esittelystä. Tietopaketista saa ihan perustiedot blogin perustamisesta ja ymmärryksen siitä, että valokuvilla ja blogin visuaalisella ulkoasulla on koko ajan tärkeämpi osuus blogin menestymisessä, jopa siten, että todetaan, ettei tekstiä välttämättä tarvita juuri lainkaan – lienee linjassa nykyisen Instagram -maailman kanssa, jossa jaetaan oikeastaan vaan kuvia. Näin hiukan vanhemmalle – ja tekstiä arvostavalle – blogistille outo ajatus, mutta toki myös hyvä muistutus siitä, että kuviin pitää panostaa, jos aikoo ”pysyä mukana”.

IMG_7667 IMG_7677

Kuvista kirjan esittelemä kultainen kutonen: kokokuva, lähikuva, maisemakua ja (siis kolme) yksityiskohtakuvaa muistuttaa ainakin meille kivasti samasta asiasta kuin jo hetki sitten käymämme blogikuvauskurssin opettaja, että tarvitaan myös yksityiskohtia!

IMG_7670

Blogikategorioita esitellessään kirja ei edes listaa matkablogeja, mutta myöhemmin tekstissä kuitenkin käsitellään matkapostausta ja muistutetaan siinä yhteydessä kuvien karsimisesta maksimissaan noin 20 kuvaan – ja siitä, että jokaisen kuvan pitää tuoda jotain lisää tai uutta aiheesta.

Perusjuttujen jälkeen edetään nopeasti lukijoiden ja kommenttien hankkimiseen ja siitä eteenpäin sponsorisopimuksiin. Sponsorointia käsitellään myös useimmissa blogiesittelyissä – lifestyle/muoti/kauneus -blogien osalta yleinen toimintatapa taitaakin olla, että saadaan tuote, jota sitten testataan ja josta kirjoitetaan blogissa. Myös näiden blogikategorioiden blogiportaaleita mainittiin useampiakin esimerkkiblogien yhteydessä – taitavat useimmat sen verran ”menestyneet” blogit, että ne tähänkin kirjaan päätyivät, toimia jonkun blogiportaalin alla.

IMG_7673

Kirjan 17 esimerkkiblogia ovat lähes kaikki lifestyle/muotiblogeja – ja kokonaisuuden kannalta turhan samanlaisia, vähäisempikin esimerkkien määrä olisi riittänyt.
Blogien ja bloggaajien esittelyn lisäksi jokaisen blogin kohdalla on vinkkiruutu, joihin on siroteltu ihan hyviäkin bloggaamiseen liittyviä oivalluksia.
Tässä muutamia näistä 17 esimerkistä:

IMG_7675 IMG_7674 IMG_7676

Kirjan nopea eteneminen sponsorointiin melkein hätkähdyttää jo yli 10 vuotta omaksi ja lukijoidensa iloksi kirjoittanutta vanhempaa bloggaajaa. Bloggaamisen aloittaminen lukijamäärät ja sponsorisopimukset edellä saattaa muuttaa kivan harrastuksen heti tiukaksi kilpailuksi, jossa ikävätkään asiat eivät ole vieraita.

Kaupallisuutta on tietysti myös matkabloggaamisen puolella – on blogiportaaleja, kampanjoja matkablogien näkyvyyden lisäämiseksi, sponsoroituja matkoja, mainoksia blogiin ja maksettuja postauksia, mutta sponsoroituja matkoja on tietysti jaossa merkittävästi vähemmän kuin huulikiiltoja testattavaksi.
Blogin, kategoriasta riippumatta, on myös oltava läsnä Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa – ja hyvällä matkablogilla ”pitää” kuulemma olla ainakin 4000 lukijaa kuukaudessa (lifestyle/muotiblogilla luultavasti vielä enemmän).
Omalta osaltamme, vaikka joitakin näistä olemmekin kokeilleet ja kokeilemme – ja etenkin nyt, kun sapattivapaalla  on harrastuksille enemmän aikaa – niin esimerkiksi blogiportaaleihin emme ole menneet: 10 vuotta itsenäisenä melkein jo vaatii tuon historian kunnioittamista.

Ja hetkittäin ajattelen kyllä samoin kuin äskettäin bloggaajien Facebook -ryhmässä jaettu amerikkalaisen matkabloggaajan jutussa Why I’m Quitting Travel Blogging – Kind Of (linkki poistettu, blogi tosiaan lakkasi olemasta).

katie
Ja jossain määrin kyllä itsekin edelleen mutustelen suhtautumistani juttuihin, joiden lopussa kerrotaan kuka tämän matkan maksoi – viimeisimpänä Twitteristä poimimani kuvakertomus Kuala Lumpurista. Vaikka eipä kai se, että joku maksoi (ehkä matkan muodossa) tuon jutun tekemisestä tee sitä huonommaksikaan!

Lopuksi – kirjaan palatakseni. Kirja on kevyt – ja kaunis kuin karkki – ja ihan aloittelevalle bloggaajalle sen tieto-osio kertoo kyllä perusasiat bloggaamisesta, eli siltä osin, suosittelen kirjaa nuorelle lukijalle, joka on kiinnostunut bloggaamisesta harrastuksena.
Sponsoroinnin osalta olisi mielestäni voinut vielä enemmän korostaa sitä, että isoja tuloja bloggaamisesta ei kannata odottaa, ei ainakaan päällimmäisenä asiana – huipulle on tungosta ja vain harvat pääsevät sinne, eikä varmastikaan kukaan tekemättä todella paljon töitä sen eteen.

P.S. Jutun kuvituksessa on käytetty kirjasta otettuja valokuvia. Kun kirjakin, asiallisesti, muistuttaa tekijänoikeuksista blogikuvien yhteydessä, niin tarkistin kevyesti, että ainakin kirjan kansikuvan käyttäminen kirja-arvosteluissa on ok.  Muiden kuvien osalta viittaan kirjassa olleeseen lauseeseen ”Laura ei koskaan käytä netistä otettuja kuvia, vaan materiaali on skannattu esimerkiksi vanhoista lehdistä.” (joskin sitä hetkeksi jäin miettimään, että näinköhän on).

Tags from the story
Join the Conversation

5 Comments

  1. Kiva, että luit ja jaoit kirjan oleellisimman annin. Säästyn lukemisen vaivalta itse. ? Tuntuu, että usein blogi on synonyymi minä ja vaatteeni kymmenessä kuvassa -blogeille, kuten vaikuttaisi tässäkin kirjassa olleen.

  2. ””Laura ei koskaan käytä netistä otettuja kuvia, vaan materiaali on skannattu esimerkiksi vanhoista lehdistä.” (joskin sitä hetkeksi jäin miettimään, että näinköhän on)”

    Eiköhän niitä vanhojen lehtien kuviakin suojaa tekijänoikeudet? Eikai niitäkään voi mielivaltaisesti blogissaan tosta noin vaan käyttää.. :) Erikoista, että jotain tuollaista on kirjaan laitettu.

    En usko, että kirja on itselle tarpeellinen, mutta jollekkin aloittelevalle bloggaajalle se varmaan on. Tietysti itse toivoisin, että ihmiset aloittaisivat blogin jostain muusta syystä, kuin siitä että sillä tavoitellaan vain rahaa ja mammonaa. Jotenkin lähtökohtana se, että nyt tehdään tällä blogilla bisnestä, oleellisesti tulee vaikuttamaan esim. sisältöön koska jos sitä tuotetaan vain dollarinkuvat silmissä, ei se välttämättä ole kovin rikasta ja mielenkiintoista, kuin taas sellainen sisältö jota tehdään intohimosta ja omasta rakkaudesta ”lajiin”.

    ”Näin hiukan vanhemmalle – ja tekstiä arvostavalle – blogistille outo ajatus, mutta toki myös hyvä muistutus siitä, että kuviin pitää panostaa, jos aikoo ”pysyä mukana””

    Tuohon voisin todeta sen, että nykyajan kiireinen ihminen jaksaa yhtä vähemmän lukea ja on lähinnä kiinnostunut vain visuaalisista ärsykkeistä.. Kaikki tieto pitää saada tässä, heti ja nyt eikä jakseta nähdä vaivaa pitkän teksin läpikahlaamiseen. Hyvät, isot ja kauniit kuvat näyttelevät suurta osaa blogeissa, mutta itse en kuitenkaan törmäisi tekstipainotteisia blogeja ihan vielä. Onhan se sisältö kuitenkin kaiken A ja O. Vaikka olisi hienot kuvat mutta muuten köyhää sisältöä, ei sellainen blogi pitkällä tähtäimellä menesty – ellei sitten ole ehkä johonkin pelkkään valokuvaukseen painoittunut blogi :) Myös jokaiselle blogille on oma lukijankuntansa, eli he jotka ovat kiinnostuneet juttujen lukemisesta ja tarinoista, lukevat niitä blogeja jotka näitä tarjoavat ja he taas joita ei lukeminen kiinnosta, ohjautuvat kuvapainotteisempien blogien, videoblogien tms. pariin.

  3. says: Pirkko

    Kiitos kommentista Annika – tosiaan, en usko että Sinä tuon kirjan sisältöä enää tarvitset.
    Sen jälkeen mitä syksyn mittaan olet käsittääkseni tehnyt töitä blogiasi alustalta toiselle siirtäessäsi niin voisit luultavasti halutessasi kirjoittaa tälle kirjalle jatko-osan!

  4. says: Pirkko

    Anne, tuntuvat tosiaan nuo tekijänoikeuskysymykset olevat vaikeita ja vaikka luulisi, että kustantaja olisi tältä osin tarkistanut tekstin, niin ilmeisesti ei – ei ainakaan kovin tarkasti.

    Tuosta teksti vs. kuvat – näin olen tosiaan ymmärtänyt, että nykyisin viestintä on enenevässä määrin kuvaviestintää. Pitänee vanhankin yrittää ainakin hiukan muuntautua vähitellen tuohon suuntaan ja säästää teksti sitten joskus myöhemmin kirjoittamaani kirjaan :-)

  5. Itse olen saanut blogini suhteen palautetta sekä kuvista että teksteistä. Matkablogi vain kuvilla kuulostaisi aika hullulta. Pelkät kuvat eivät voi välittää tunnelmia, mutta toisaalta ne voivat välittää sellaista, mitä en osaa sanoin kuvata. Minun blogissani luetuimmat jutut ovat ainakin olleet niitä kaikkein informatiivisimpia nimenomaan tekstiltään.

    Juu, ehkä kirjoitan WP humanisteille -kirjan. :)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *