Luang Prabang

Luang Prabangissa aloitamme urheilemalla: kiipeämme 328 askelmaa ylös Phu Si -kukkulalle katsomaan auringonlaskua ja sieltä avautuvaa näkymää tähän pieneen kaupunkiin – tai pitäisikö sanoa kylään. Aasian mittakaavassa 65 000 asukasta ei ole paljon. Tosin turisteja onkin sitten satoja tuhansia per vuosi sen jälkeen kun kaupungista tuli Unescon maailmanperintökohde. Istuessamme ylhäällä mäellä satojen muiden turistien kanssa tulee mieleen, että olemmekohan me myöhässä – kaikki muut näyttävät olevan nuoria reppureissaajia, jotka auringonlaskua odotellessaan vertailevat Thaimaan saaria keskenään.

Phu Si Luang Prabang Phu Si Luang Prabang
Phu Si Luang Prabang
Phu Si Luang Prabang

Pääkadulle Th Sisavangvong auringonlaskun jälkeen levittäytyvät iltamarkkinat ovat täynnä t-paitoja, väljiä housuja, mekkoja, huiveja, erilaisia käsitöitä ja matkamuistoja. Kadun toisessa päässä ovat retkimyymälät: norsuratsastusta, kajaakkiretkiä, pyöräilyä, vaellusta. Me, jotka emme ole reppureissaajia, emme osta retkiä, sillä ne on jo ostettu, se ainoa, Mekong-joen risteily. Katujen kojuista voi ostaa hedelmämehuja ja crepesejä, mutta me syömme päivällisemme ravintolassa.

Aamulla heräämme varhain – almuseremonia alkaa jo aamukuudelta. Oransseihin kaapuihin pukeutuneet munkit kävelevät jonona kadulla poimien paikallisten heille tarjoamaa ruokaa laukkuihinsa. Osa antaa munkeille rahaa. Ja munkit antavat osan saamastaan ruuasta heitä köyhemmille katulapsille.

Luang Prabang monksLuang Prabang monks Luang Prabang monks

Almuseremonian jälkeen kävelemme aamumarkkinoiden läpi – nyt tarjolla on ruokaa, vihanneksia, lihaa, kalaa, lintuja, hyönteisiä (!), kukkia … luultavasti lähes mitä tahansa. Linnut ovat torilla elävinä, samoin osa kaloista.

Luang Prabang Luang Prabang Luang Prabang

Myöhemmin palaamme kylän keskustaan ja kierrämme Luang Prabangia Unescon maailmanperintökohteen näkökulmasta. Käymme entisessä kuninkaallisessa palatsissa, joka nykyisin toimii kansallismuseona. Tungosta ja ruuhkaa – etenkin kun museoon ei saa ottaa mitään lompakkoa suurempaa mukaansa, joten kaikki tungeksivat lokerikoille, jonne jätetään reput ja kamerat. Kengät jätetään aina rakennusten ulkopuolella. Museossa näemme kuninkaan vastaanottotiloja, kuninkaan ja kuningattaren makuuhuoneet – ja runsaasti buddhan patsaista. Valtiollisten lahjojen osaston mielenkiintoisin kohta oli mielestäni pieni Laosin lippu, joka oli käynyt Apollo 11:n kanssa kuussa ja joka oli sitten palautettu Laosiin parin kuukivimurusen kanssa.

Luang Prabang palace

Kansallismuseosta jatkoimme temppeleitä ja buddhapatsaita kiertäen – ja yrittäen oppaamme opastamana käyttäytyä oikein: ei kenkiä, ei päähineitä, eikä edes aurinkolaseja pään päällä buddhan edessä. Ja buddhalle ei saa kääntää selkäänsä. Amerikkalaisturistit, jotka tunkevat itsensä buddhapatsaiden eteen kuvattaviksi eivät taida välittää patsaiden uskonnollisesta merkityksestä paikallisille juurikaan.

Wat Mai Suwannaphumahamin alueella on myös munkkien asuin- ja opetustiloja – ja munkkien oransseja kaapuja kuivumassa.

Souvannapoumaran Luang Prabang
Luang Prabang monks

Wat Xieng Thongissa ihastelemme elämänpuuta temppelin takaseinässä – ja yleisesti kullalla koristeltujen rakennusten kimallusta auringonpaisteessa.

Luang Prabang Wat Xieng Thong

Iltapäivällä kylä hiljenee – tai kuten oppaamme sanoo, kylä, kuten koko maa, vaipuu koomaan – herätäkseen vasta auringonlaskun aikaan.
Me palaamme lounaan jälkeen Le Palais Juliana -hotellille ja kaikkein kuumimman ajan jälkeen altaalle – päivän urheilusuorituksena tänään kilometrin uinti!

Luang Prabangista lisää voit lukea vaikka tästä Rantapallon kuvauksesta.

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.