Onneksi Kambodzalla on Angkor Wat, joka tuo köyhään maahan runsaasti turisteja, toistaa oppaamme.
Aloitamme kuitenkin Kambodzan vierailumme pääkaupunki Phnom Penhistä. Tänne ei tulla niinkään palatsien, temppeleiden tai buddhapatsaiden takia, vaikka niitäkin kaupungissa on.
Tänne tullaan kauhistelemaan punakhmerien 1975-79 tekemää kansanmurhaa, jossa jopa 1,7 miljoonaa kambodzealaista, tapettiin.
Osana Vietnamin sotaa USAn ja CIAn tukemana pääministeri Lon Nol syrjäytti kuningas Norodom Sihanoukin 1970. 1975 Saigonin (Etelä-Vietnamin) kaaduttua Kambodzan kommunistinen puolue, eli punakhmerit nousivat Pol Potin johdolla valtaan Phnom Penhissä ja aloittivat uuden Kambodzan rakentamisen, mm. siirtämällä kansaa mielivaltaisesti pakkotyöhön maaseudulle ja raivaamalla pois kaikki heidän kanssaan eri mieltä olleet. 1979 vietnamilaiset valloittivat Kambodzan ja suistivat punakhmerit vallasta ja vasta 1993 maassa pidettiin ensimmäiset vaalit YK:n valvonnassa.
Kansanmurhaan liittyvät oikeudenkäynnit ovat edelleen meneillään – tai itse asiassa vasta äskettäin (2006) kunnolla alkaneet.
Vierailemme ensin kuoleman kentällä Cheung Ekin kylässä n. 15 km Phnom Penhistä. Tällaisia kuoleman kenttiä (Killing Fields) on tähän mennessä löydetty 343. Alueen keskellä on korkea stupa, jonka ikkunoista näkee sen sisälle asetetut pääkallot. Monet kalloista ovat kovin pieniä – punakhmerit tappoivat myös lapset. Ruohokentillä on isoja kuoppia – nämä ovat avattuja hautoja, mutta vain osa haudoista on avattu. Alueen poluilla saattaa myös nähdä sateiden myötä esiin huuhtoutuineita luita tai uhrien vaatteita, jotka toki kerätään laatikoihin sitten, jos ne tulevat kokonaan esille. Meille esitellään myös kuivunut terävä palmunlehti, jollaisia kuulemma käytettiin uhrien päiden katkaisemiseen – luoteja ei ollut. Tappaminen saatettiin myös tehdä puuseipäillä tai lyömällä uhria puuta vasten.
Paikallisoppaamme kertoo isänsä olleen valtion virkamies ennen punakhmerien valtaannousua, mutta onneksi (!!!) hän kuoli nälkään, sillä muuten hänet olisi tapettu punakhmerien toimesta, ja silloin myös muu perhe olisi tapettu. Paikallisoppaamme on syntynyt vuonna 1975. Hän ja hänen äitinsä säästyivät.
Choeung Ekin jälkeen palaamme kaupunkiin ja vankilamuseoon Tuol Slengiin (koodinimeltään S-21). Tämä koulu muunnettiin kuulustelukeskukseksi ja vankilaksi, josta arviolta 17 000 vankia vietiin mm. Choeung Ekin kuoleman kentälle.
Pääsemme näkemään entisiä luokkahuoneita, jotka on muutettu selleiksi, valokuvia uhreista ja uhrien kuvausten perusteella tehtyjä maalauksia, joissa kuvataan kidutusta ja tappamista. Myös täällä vitriineissä esillä pääkalloja.
Alueella on myös punakhmerien hallinnon romahtaessa tapettujen viimeisten vankien haudat.
Tavanomaisten matkamuistojen lisäksi yksi niistä seitsemästä henkilöstä, jotka selvisivät hengissä Tuol Slengistä, myy kirjoittamaansa kirjaa 10 dollarin hintaan. Vaikka harvoin ostamme matkoillamme enää mitään, ostamme kirjan.
Kansanmurhaan liittyvien ”nähtävyyksien” lisäksi vierailimme Phnom Penhissä palatsialueella, jossa on runsaasti temppeleitä ja stupia ja näissä buddhapatsaita. Temppeleistä ehkä tärkein on hopeapagoda, jonka lattia on päällystetty hopealaatoilla, jostain syystä.
Kuningas Norodom Sihanouk oli vallassa myös punakhmerien hallinnon aikana – kulissina – varsinaisesti maata hallitsi Pol Pot. Hänen poikansa, Norodom Sihamoni, nousi, oppaamme mukaan vastentahtoisesti, valtaan 2004 – balettitanssija ja tanssin opettaja asui sitä ennen lähes 20 vuotta Pariisissa.
Käymme myös Foreign Correspondents Clubilla, kaupungissa myös vaikeina aikoina oleskelleiden ulkomaan kirjeenvaihtajien ja muiden ulkomaalaisten suosimassa ravintolassa – ja ihailemme täälläkin auringonlaskua Mekong-joella, tällä kertaa ihan joelta käsin pienellä alkuillan risteilyllä.
Matkabloggaajista myös Unelmatrippi-blogia pitävät Jepa ja Hemmo kävivät äskettäin – ja kirjoittivat – samoista maisemista.