Jostain syystä Olympian Suuri indokiinan kiertomatka ei Siem Reapissa sisältänyt auringonnousua Angkor Watilla, vaikka se lienee yksi klassisimpia retkiä siellä – mutta ei hätää, viimeisenä Siem Reapin aamuna ohjelmamme oli vapaa Ho Chi Minh Cityyn lähtöön asti, joten varasimme itsellemme edellisenä iltana ”sohvan” ja laitoimme herätyskellon soimaan 04:45.
Kun mopon vetämä sohvamme lähti hotellilta Angkor Watin alueelle oli vielä pimeää ja miellyttävän viileää. Liikkeellä oli lenkkeilijöitä otsalamppujensa kera, Angkor Watille myös suuntaavia pyöräilijöitä ja tietysti paljon näitä sohvakulkuneuvoja. Angkor Watille vievälle sillalle saavuttuamme kuljettajamme kertoi odottavansa meitä parkkipaikalla oikealla ja korosti nimeään, Mr. Kheang, joka myös luki hänen ajoneuvonsa kyljessä.
Emme kuitenkaan joutuneet jatkamaan matkaa yksin – auringonnousua Angkor Watilla ihailemaan oli menossa väkeä enemmän kuin siellä oli väkeä ensimmäisenä päivänä ryhmän kanssa tekemällämme retkellä. Ja vaikka oli edelleen pimeää, niin olimme tavallaan hiukan myöhässä päästyämme lootuslammen rannalle, paikat veden partaalla oli viety jo aikaa sitten. Onneksi olemme pitkiä!
Ihmisiä – ja kameroita ja puhelimia, jalustalla tai ilman, selfie-varrella tai ilman – oli paikalla kuin isommillakin festareilla odottamassa illan (tai tässä tapauksessa aamun) pääesiintyjän saapumista lavalle. Lämmittelybändinä oli muutamat pilvet hitaasti punertuvalla taivaalla. Vieressämme seissyt kaveri totesi naapurilleen olevansa täällä toista aamua peräkkäin ja ennen kuin ehdin ihmetellä miksi, niin hän kertoi, että eilen oli pilvistä, esitys jäi väliin.
Hitaasti, hitaasti taivas vaalenee Angkor Watin kolmitornisen siluetin takana. Jokainen hetki – tai ainakin muutaman minuutin välein – maiseman värisävyt vaihtuvat sen verran, että ”kannattaa” ottaa vielä yksi kuva. Yksi kuva siten, että lammella kelluva ruuhi on mukana kuvassa. Yksi ilman sitä. Yksi Angkor Watin edustalla käyskentelevän hevosen kanssa. Muutama (kymmenen) kuvaa lahtea ympäröivästä ihmismuurista – tai ihmisistä, jotka ovat kiivenneet pienen temppelin raunioille. Tai rannalla erilaista festivaalitavaraa tarjoavista myyjistä: tarjolla on vaatteita, maalauksia, puhvelinnahasta leikattuja varjokuvia, postikortteja, aamiaista.
Lopulta odotus päättyy – valkoisena hohtava auringonkerä nousee Angkorin tornien välistä taivaalle – päivä Angkorissa on alkanut, kuten aina, päivästä toiseen, vuodesta toiseen ja vuosituhannesta toiseen.
Palaamme parkkipaikalle, Angkor Watin temppelithän näimme jo ensimmäisenä päivänä, ja hetken etsimisen jälkeen löydämme kuljettajamme ja palaamme Siem Reapiin. Vieressä pienet koulupukuiset lapset polkevat kouluun, aamulla seitsemältä.
Pysähdymme vielä hetkeksi aamumarkkinoille, jotka ovat vasta alkamassa ja kierrämme mielenkiintoisimmat, eli liha-, viihannes- ja hedelmätiskit. Kanojen jalkoja myydään nipuissa, siis ei reisiä vaan varpaita. Hedelmätiskeillä on tarjolla meille viime viikkoina tutuiksi tulleita pomeloita, rambutaneja ja lohikäärmehedelmiä muiden jo entuudestaan tutumpien lisäksi. Mutta kuten käytännössä aina markkinoilla otamme vain kuvia, emme osta mitään – olemmehan palaamassa hotellille aamiaiselle. Kello ei ole vielä kahdeksaakaan. Hedelmälepakot ovat palanneet öisiltä retkiltään hotellin vieressä olevan puiston puiden latvuksiin. Angkor Watin kolmen päivän lippumme on käytetty ”loppuun”.
Tätä juttua oli mielenkiintoista lukea, Angkor kiinnostaa ja paljon. :) Harmikseni se jää nyt seuraavan tuonnepäin suuntautuvan reissun reitiltä pois, mutta suunnitelmissa on kyllä palata noille suunnille mahdollisimman pian.
Kiitos Lena kommentista – ehkä sitten vielä joskus!
Angkor Watilla onkin viime aikoina moni tuntunut käyneen ja kun Matkamessut Suomessa juuri nyt vielä myy Kambodzaa täysillä, niin varmaan vielä lisää ihmisiä löytää tämänkin kohteen.