100 itsenäistä maata!

100 maata Kambodza
Tuol Slengin vankilamuseo, Phnom Penh, Kambodza
100 maata
Jame Asr Hassanil Bolkiah moskeija, Brunei Darussalam

Marraskuisella Aasian kierroksellamme saavutimme neljännen maabongaustavoitteemme: 100 itsenäistä maata.
Lassella se tuli täyteen jo Kambodzassa, Pirkolla vasta Bruneissa.

Aikaisemmat välitavoitteemme olivat 100 TCC -aluetta, sen jälkeen kaikki Euroopan itsenäiset valtiot ja kolmantena kaikki Euroopan TCC-alueet, jonka saavutimme äskettäin Transnistriassa.

Itsenäisiä maailta maailmassa on vähän laskutavasta riippuen 196-197. Me laskemme lukuun 193 YK:n jäsenvaltiota ja sen lisäksi Vatikaanin, Palestiinan, Taiwanin ja Kosovon ja päädymme lukuun 197. Eli 100 itsenäisellä valtiolla olemme nähneet jo yli puolet maailman maista, Lasse jo 102 maalla vähän enemmänkin.

Seuraavaa tavoitetta emme varsinaisesti ole vielä asettaneet, mutta jos sellaisen asetamme, niin se ei tule olemaan kaikki maailman valtiot – itse asiassa saatamme lähivuosina matkustaa enemmänkin maissa, joissa olemme jo käyneet, kuin käydä uusissa maissa, sillä hiukan tämän 100 maata tavoitteen lähestyminen on vaikuttanut viime vuosien kohteiden valintaan, jo joltain osin ”tuttuja” maita syrjien, joten ehkä nyt on taas niiden vuoro.

Matkajuttuja lähes näistä kaikista maista – ja samalla luettelo näistä maista – löytyy maaluettelona blogin oikeasta laidasta (tai tabletilla ihan alalaidasta) – ihan viimeisimpien maiden maayhteenvedot ja sitä kautta linkit näihin puuttuvat vielä (Vietnam, Kambodza, Malesia) ja Bruneista vielä juttukin, mutta nämäkin jutut toki ilmestyvät blogiin lähiaikoina, kunhan Bruneista Singaporen kautta palaamme Suomeen.

unmap
Vihreissä olemme käyneet – Lasse myös Venezuelassa ja Trinidad & Tobagossa
Tags from the story
, ,
Join the Conversation

4 Comments

  1. says: Sari | Pakkasesta Paratiisin

    Huh. 100 maata on kyllä paljon. Tein kännykkäappsilla vastaavanlaisen kartan omista maistani, oli kyllä reilusti enemmän punaista kuin vihreää :)

  2. says: Pirkko

    Kiitos Sari kommentistasi. Kännykkäsovelluksesi lisäksi voisit halutessasi paneutua aiheeseen vaikka tämän jutun avulla. Se esittelee myös vähän maita tarkemman tavan tarkastella asiaa tuon Travelers Century Clubin maineikkaan listan mukaisesti.

  3. says: Sartenada

    Onneksi olkoon! Kyllä siinä on tätä palloa tallattu, nähty paljon ja kokemuksia vaikka muille jakaa.

    Nuorempana tuli matkailtua aika paljon, mikä sanonta vaatisi määritelmän. En ole yrittänyt kerätä maita, vaan nauttia yleensä matkakohteista. Koska eri maista tuli puhetta, niin minulla on kävijöitä maailman 188 maasta blogissani.

    Happy and safe travel!

  4. says: Pirkko

    Kiitos Sartenada kommentistasi!
    Blogisi näyttää mielenkiintoiselta – siinä missä joskus aina mietimme, että pitäisikö kirjoittaa suomeksi ja englanniksi, niin näytät kirjoittavan englanniksi, espanjaksi, ranskaksi ja portugaliksi – ei ihme, jos Sinulla on lukijoita ympäri maailman!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *