Maabongareiden supermatkailuvuosi 2014

2014 matkavuosi

Tämä vuosi jää osaltamme historiaan vuotena, jolloin matkustimme enemmän kuin koskaan ennen – ja enemmän kuin koskaan tulemme matkustamaan, luulisin.

16 vuotta maabongarina

swaziland candles
Vierailimme Swasimaassa kynttilätehtaalla

Innostuimme laskemaan monessako maassa olemme käyneet tavattuamme jouluna 1998 Swasimaassa miehen, joka kertoi kyseisen maan olevan hänen 140. maansa.
Toki olimme matkustaneet sitä ennenkin, mm. joulun 1997 vietimme Australiassa, mutta tuolta, Swasimaasta se lähti. Ja sen jälkeen tahti taisi vuosi vuodelta hiukan kiihtyä.

Matkan varrella asetimme itsellemme tavoitteita, ensin 100 aluetta Travelers Century Clubin listan mukaan, sitten koko Eurooppa sekä TCC-alueina että itsenäisinä valtioina ja lopulta 100 itsenäistä valtiota.
Ensimmäiset tavoitteet saavutimme vuonna 2011, Lasse Omanissa ja Pirkko Ajmanissa (tosin aikanaan luulimme saavuttaneemme ne Lasse Fujeirahissa ja Pirkko Zimbabwessa, sillä vasta myöhemmin muistimme käyneemme myös Palestiinassa!).

Kaikki Euroopan TCC-alueetKaikki Euroopan valtiot saavutimme tänä syksynä Moldovassa ja kaikki Euroopan TCC-alueet Transnistriassa.

 

 

 

100 itsenäistä maata tuli täyteen syksyisellä Aasian matkallamme Lassella Kambodzassa ja Pirkolla Bruneissa.

100 maata 100 maata, Jame Asr Hassanil Bolkiah moskeija, Brunei Darussalam

Uusia bongaustavoitteita emme aseta – matkailemme toki jatkossa, mutta valitsemme kohteet ehkä hiukan toisin perustein kuin viimeksi kuluneina vuosina.

Mutta hienoihin kohteisiin maabongaus vei meidät tänä vuonna näiden kymmenen (!) matkan myötä – ei voi valittaa!

Frigde magnets 2014

Jordania, Qatar, Bahrain ja Kuwait

Fridge magnets Jordan Qatar Bahrain KuwaitMaaliskuussa lähdimme – useamman kuukauden matkailutauon jälkeen, olimmehan palanneet ensimmäiseltä ja ehkä ainoalta maailmanympärimatkaltamme vasta marraskuun lopulla 2013 – kiertämään Lähi-itää, kunnon maabongarin tavoin sisällyttäen useita samalla suunnalla olevia maita samalle matkalle.
Aloitimme Jordaniasta, jonka ihan erityinen kohokohta oli tietysti Petra, joka lumisateen vuoksi (!) jäi melkein näkemättä, mutta ei sentään! Dohassa näkyi raha – ja vierastyöläiset. Bahrainista ehkä parhaiten jäi mieleen iso moskeija, jossa ystävällinen nuori tyttö lempeästi yritti vakuuttaa meille islaminuskon paremmuudesta muihin uskontoihin nähden – ja vierailu Saudi-Arabian rajalla.
Tuota lähemmäksi Saudi-Arabiaa emme taida koskaan päästäkään, sillä naisille ei maahan myönnetä viisumia. Kuwait on erinomainen esimerkki maasta, jonne emme ilman maabongausharrastusta olisi koskaan päätyneet, mutta maa yllätti ”tavallisuudellaan”, poislukien nyt ehkä alkoholin täydellinen puuttuminen.

Valko-Venäjä

Fridge magnet Minsk BelarusValko-Venäjällä kävimme siksi, että se oli yksi meidän puuttuvia Euroopan valtioita. Tosin sekin heittäytyi keväällä hiukan muutenkin kiinnostavaksi jääkiekkokisojen takia – blogimme juttuja Minskistä ja muutenkin Valko-Venäjältä luettiin keväällä ahkerasti. Valko-Venäjällä kävimme pienen (yhteensä meitä oli 6 henkeä) Maailmanmatkaajat -ryhmän kanssa ja mieleemme jäivät erityisesti pääsiäiseen liittyvät rituaalit Minskissä ja keväisissä maisemissa kauniit maailmanperintökohdelinnat Nesvizh ja Mir. Pääsiäispyhinä Valko-Venäjän maaseudulla kierrellessämme maisemien olikin syytä antaa kaikkensa, sillä muita palveluita, edes ruokaa, olikin sitten niukemmin tarjolla!

Vilna

Wedding cake LithuaniaVilnan matka ei oikeastaan ollut matka, sillä kävimme siellä häissä – yksi Lassen veljenpojista avioitui lieuttualaisen tytön kanssa ja vaikka Ruotsissa asuvatkin, niin järjestivät isot sukuhäät Vilnassa – ihanaa! Hääseremoniat kahdella kielellä katolisen kaavan mukaan olivat nähtävyys jo itsessään, mutta myös Liettuan kauniille keväälle ja Vilnalle jäi aikaa.

Armenia, Georgia, Azerbaidzan

Fridge magnets Jordan Georgia Azerbaidzan

Toukokuussa oli vuorossa Etelä-Kaukaasia, jonne lähdimme yhdessä Maailmanmatkaajissa tapaamamme mukavan pariskunnan kanssa, joilla oli sama intressi kuin meillä, kiertää nämä kolme maata samalla matkalla. Lensimme Yerevaniin ja ajoimme sieltä Tbilisiin, josta jatkoimme lentäen Bakuun.  Armeniasta jäi erityisesti mieleen – paitsi lukuisat luostarit – retkemme Aragats-vuorelle Lassen työkaverin ja hänen armenialaisen vaimonsa kanssa. Maassa jo pitempään asuneiden suomalaisten tai paikallisten oikeasti tapaaminen on aina ihan erityisen antoisaa matkoilla. Myös Georgiassa tapasimme siellä jo pitempään asuneen suomalaisen blogimaailman kautta. Myös retki vuorille, Gudauriin, Georgian Military Highwaytä pitkin oli vaikuttava. Azerbaidzan oli erilainen kuin nämä kaksi muuta – öljy näkyi öljykenttinä ja kaupungin leveiden bulevardien varsien putiikkeina.

Pariisi ja Normandia

Fridge magnet NormadieLähes jo perinteisesti olemme olleet juhannusviikon matkoilla – hyödyntäen juhannusviikon neljällä lomapäivällä koko viikko vapaaksi lomaetua.
Normandiaan päädyimme oikeastaan siksi, että näin joskus netissä seikkaillessani kauniin kuvan Colleville sur Merin hautausmaasta ja lisäsin sen välittömästi matkakohdelistallemme. Edellisestä käynnistämme Pariisissa oli myös ehtinyt vierähtämään jo aikaa, joten senkin takia lyhyen matkan kohteeksi valikoitu Pariisi ja Normandia.

Colleville sur mer

Huippuvuoret

firdge magnet svalbard barentsburg

Matkan Longyearbyeniin varasimme jo vuosi sitten joulunpyhinä, sillä kun kesällä 2013 saimme idean pidennetystä viikonlopusta siellä, jouduimme sen lähes välittömästi hylkäämään, sillä kohtuuhintaisia lentoja (jos yleensä lentoja) ei löytynyt muutaman viikon varoajalla, ei myöskään majoitusta. Yli puoli vuotta etukäteen varatessa löytyi – ja niinpä vietimme sitten mukavan viileässä Suomen kesän helteisimmät päivät. Huippuvuoret on aika erilainen paikka, joten on melkein epäreilua nostaa sieltä mitään asioita erikseen, mutta jos jotain, niin vaikka hautausmaa, jonne haudattuja espanjantaudin uhreja on jopa yritetty kaivaa tieteellisistä syistä ylös, sillä ikirouta säilöö ruumiit tehokkaasti. Tai Barentsburgin venäläinen kaupunki – pala Venäjää muuten nykyisin norjalaisilla saarilla.

Frankfurt

ryhmäkuva Frankfurt
Vuoden lyhyin matka suuntautui Travellers Century Clubin kokoukseen Frankfurtiin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna: lähtö Suomesta lauantai-aamuna ja lähtö paluumatkalle Frankfurtista sunnuntai-aamuna (paluulento Kööpenhaminan kautta, sillä tällä lähinnä kokousmatkalla painotimme valinnassa edullisista lentohintaa). Matka oli myös tasan ensimmäinen matka Pirkon syyskuussa alkaneen sapattivapaan aikana: perjantaina oli viimeinen työpäivä ja lähtö Frankfurtiin seuraavana aamuna klo 6!

Syyskuulle asti matkat on tehty lomapäivien, ylityövapaiden ja pyhien puitteissa – syyskuusta lähtien Pirkon sapattivapaa on mahdollistanut matkan joka kuukausi, joulukuuta lukuunottamatta.

Pohjois-Espanja

frige magnet camino santiago de compostella finisterreSyyskuussa toteutimme yhden maabongaukseen jokseenkin täysin liittymättömän matkan, joka kuitenkin oli ollut matkakohdelistallamme sekin jo jonkin aikaa, nimittäin Santiago de Compostela ja Bilbao. Kuljimme reitin Albatrosin matkassa pääosin bussilla, mutta myös kävellen useamman lyhyen pätkän tuota kuuluisaa pyhiinvaellusreittiä. Koko reitin käveleminen ei ole meitä varten, mutta kyllä tuosta ihan kivasti sai käsityksen vaikka kävelikin päivittäin vain 4-8 kilometria (ja ilman kantamuksia) ja asui hyvissä hotelleissa.

Moldova ja Transnistria

fridge magnet moldova transnistria

Tunnustetaan, tälle suunnalle emme olisi lähteneet ilman koko Eurooppa -tavoitteitamme. Etenkään kun Ukrainan kriisin myötä myös Transnistrian uumoiltiin pahimmillaan päätyvän osaksi Novorussiaa. Mutta Ari al Travelin pakettimatkalla (olimme odottaneet tämän toteutumista meille sopivaan aikaan jo jonkin aikaa) lyhyt vierailu Moldovassa, myös sen eteläisessä osassa Gagauziassa ja Transnistriassa sujui hyvin ja kuten niin monet muutkin paikat maailmassa niin erityisesti Chisinau yllätti ihan positiivisestikin. Blinoffin letut olivat hyviä ja Comratin keltainen kirkko oli yksi kauneimmista näkemistäni kirkoista. Tälläkin matkalla meillä oli seuraa paitsi ryhmästä myös samaisesta mukavasta pariskunnasta kuin Etelä-Kaukaasiassa.

Etelä-Korea, Vietnam, Laos, Kambodza, Malesia, Brunei, Singapore

fridge magnet korea laos cambodia vietnam malaysia brunei

Siinä missä matka juhannusviikolla myös poissa Suomesta marraskuussa on jo joitakin vuosia ollut jonkinlainen tavoitteemme. Tänä vuonna suunnaksi valikoitui Aasia, jossa olimme aikaisemmin olleet yllättävän vähän, siinä missä kovin monet nykyisin aloittavat ”matkailu-uransa” juuri tuolta suunnalta. Reittimme valikoitui kunnon maabongarin tapaan siten, että se koostui useammasta meille uudesta maasta samalla suunnalla (Etelä-Korea, Vietnam, Laos, Kambodza, Malesia ja Brunei).
Etelä-Koreassa kävimme Soulin lisäksi Jejun saarella, joka on paitsi oma TCC-alueensa myös maailman 7 uutta ihmettä luontosarjan voittajien joukossa. Soulissa tapasimme taas myös siellä pitempään asuneen suomalaisen, hänetkin blogimaailman kautta.
Vietnamin liikenne oli omaa luokkaansa – toki myös Halong Bay jäi mieleen. Ja ”pakollinen” paneutuminen Vietnamin sotien historiaan: aika kansa tuo, joka on selvinnyt voittajana niin amerikkalaisista kuin kiinalaisista. Ho Chi Minh Cityssä tapasimme yllättäen pariskunnan, johon tutustuimme viime vuonna maailmanympärimatkallamme – blogimme toi kirjoittajat ja lukijansa yhteen maailmalla!
Laosia ei voi sivuuttaa ajattelematta oranssikaapuisia munkkeja. Toki niitä oli Kambodzassakin, mutta sieltä päällimmäiseksi jäi kuitenkin mieleen Kuoleman kentät Phnom Penhissä ja Angkor Wat Siem Reapissä.

Proboscis monkey nenäapina BorneoMalesiassa vedimme ensin henkeä Kuala Lumpurissa Indokiinan nähtävyyksien jäljiltä Kuala Lumpurissa – ja tapasimme tänne asettuneen suomalaisen maabongarin, kaikkialta meitä suomalaisia tuntuu löytyvän – ennen kuin vaihdoimme luontomatkailuun: kilpikonniin ja orangutangeihin ja nenäapinoihin.
Bruneista täytyy taas tunnustaa, että ilman maabongausta emme ehkä sinnekään olisi päätyneet – tosin myös maan sijoitus hyvin korkealla maailman rikkaimpien maiden listalla uteloitti – ja sielläkin käytyämme, niin suosittelisimme kyllä poikkeamista Bruneissakin jos muuten matka on jo vienyt Borneon saarelle.

Kotimaan matkat

Klovharu Kimmel Joensuu

Suomessa emme juuri matkailleet, tänäkään vuonna. Turussa käymme silloin tällöin sukuloimassa – yhden kerran olimme siellä jopa 2 yötäkin. Elokuun alussa pääsimme vihdoinkin käymään Klovharun saarella (tämäkin oli ollut matkakohdelistallamme jo pitkään) ja syyskuussa kävimme tapaamassa Joensuussa sinne kotiutuneita ystäviämme.

Matkakustannukset

Vuoden mittaan olemme kirjoittaneet blogiimme paitsi kaikista näistä kohteista, myös matkojemme kustannuksista, joten lisättäköön tähänkin myös vuoden matkakustannusyhteenveto:

Jordania, Qatar, Bahrain, Kuwait 5900
Valko-Venäjä 1100
Vilna 200
Etelä-Kaukaasia 5000
Pariisi 1900
Huippuvuoret 2100
Frankfurt 600
Pohjois-Espanja 3400
Moldova, Transnistria 1700
Korea, Vietnam, Laos, Kambodza, Malesia, Brunei, Singapore 16000
Yhteensä (2 hengeltä, kaikki matkat teimme yhdessä) 37900

Kaikki kustannukset ovat kahdelta hengeltä, eivätkä sisällä ruokaa eikä vähäisiä matkamuistoja lukuunottamatta mahdollisia ostoksia.
Jordania ja Etelä-Kaukaasia olivat Startlight Toursin toiveittemme mukaan kasaamia, Pohjois-Espanja Albatrosin ja Aasia osittain Olympian matka. Muut kasasimme itse, Valko-Venäjän osalta osittain koko ryhmällemme. Vilnan osalta kustannukset eivät ole linjassa muiden kanssa, sillä lentoihin käytimme Finnairin pisteitä ja toisen hotelliyön kustansi hääpari.

Kymmenen lähtöä Helsinki – Vantaalta. 81 yötä, yli viidennes vuodesta, matkoilla.
Monen mielestä varmaan paljon, mutta monen lähdön myötä lähteminen on myös kerta kerralta helpompaa ja elämä hotellissa on lähempänä arkea kuin vähemmän matkustavilla, ehkä.
Purjehdusvuosina ja sitä ennen kesäasuntovuosina lähtöjä oli paljon enemmänkin ja välillä tuntui, että aina olemme lähdössä tai tulossa – itse asiassa matkailu on siinä mielessä rauhallisempi harrastus! Ja kulunsa noissakin harrastuksissa, niin purjeveneessä kuin kesä-asunnossakin on – venettä meillä ei enää ole ja kakkosasuntomme on jo vuosia ollut vuokrattu pois.
Emme myöskään ole mitenkään ainoita näinkin paljon matkustavia – matkabloggaajien kanssa joulun alla keskustellessa 10-20 maata kuluneen vuoden aikana tuntui löytyvän useammaltakin ja matkavuorokausia jopa yli 100 sellaisiltakin ihmisiltä, jotka kuitenkin periaatteessa asuivat Suomessa, eli eivät olleet koko vuotta tai isoa osaa siitä reissussa.

Kohti 100 maata

Lopuksi vielä kuva siitä miten nämä 100 itsenäistä maata kertyivät vuosien varrella.

100 maata kertymä

Maapisteiden kertymistä vuodesta 2006 alkaen vauhditti purjeveneestä luopuminen ja vuoden 2014 huikeat 16 maata (ja lisäksi 4 TCC-aluetta) mahdollisti Pirkon sapattivapaa, joka jatkuu vielä huhtikuulle 2015 asti.

Kevään matkasuunnitelmia raotimme hiukan jo muutama viikko sitten tehtyämme ensimmäiset päätökset sen osalta (Tukholma, USA:n länsirannikko) ja lisää kevään suunnitelmista tässä ihan lähiaikoina.

Swaziland candleP.S.
Näihin Swasimaan kynttilöihin ihastuin muuten tuolloin 16 joulua sitten niin, että olen sittemmin ostanut niitä lisää aina tilaisuuden tullen – niitä saa ainakin Etelä-Afrikan lentokentiltä. Tänäkin jouluna meillä paloi myös yksi kynttilä Swasimaasta. Suosittelen!

 

 

Tags from the story
Join the Conversation

12 Comments

  1. Kaikkien aikojen matkavuosi oli minullakin, mutta näyttää, että seuraavasta olisi tulossa vastaava… Hups! Yli sata päivää pyörin maailmalla – kokopäivätyön ohessa. :) Noita eurosummia katsoessani olen hyvilläni, että järjestämme (kahta Afrikan-matkaa ja muutamaa viisumiviritystä lukuunottamatta) kaiken itse. Siinä näyttää säästävän helposti 30 – 40 prosenttia, eikä säästö tule esim. majoituksen tasosta vaan ihan vain omasta työstä. Esim. viisi tonnia Kaukasian kierroksesta tuntuu hurjalta summalta! Välirahalla tekee helposti Euroopan-matkan tai pari!

  2. Peukutan! Ihan loistavaa :D Huippuvuorista olen vähän kateellinen ja ehkä hiukan tuosta sadasta maastakin. Onneksi ikää on niin reilusti vähemmän että tässä saattaa vielä ehtiä samoihin ennen pitkää :)

  3. says: Pirkko

    Kiitos kommentista Annika!

    Tuon Etelä-Kaukaasian osalta hintaa nosti varmasti valitsemamme tapa matkustaa, eli meillä oli käytännössä koko matkan ajan auto, kuljettaja ja paikallisopas käytettävissä. Yleensäkin maksamme melko usein ja ihan mielellämme paikallisille opas- ja kuljetuspalveluista, etenkin hiukan eksoottisimmissa maissa, joihin nämäkin laskemme. Lisäksi kiersimme maita melko kattavasti, huomioiden matkakumppaniemmekin toiveet kiertää alueen kaikki MTP-, TBT- ja WHS-kohteet ja käyden myös ylhäällä vuorilla niin Armeniassa kuin Georgiassa.

    Matka myös ajoittui ajallisesti keväälle, jolloin resurssini tuohon oman työpanoksen käyttöön tämän kierroksen suunnittelussa olivat melko rajalliset – tuntui kannattavammalta tehdä (yli)töitä ja ansaita niillä tunneilla lomaan tarvittavia vapaapäiviä :-)

    Mutta kieltämättä Starlight Toursin sinänsä loistaville järjestelyille tulee hintaa. Syksyisellä Aasian matkallamme kysyimme Borneon retkestä tarjousta niin suoraan paikalliselta järjestäjältä kuin Starlightilta ja Startlightin tarjous oli muistaakseni lähes 50% kalliimpi. Tosin sillä hinnalla ei sitten olisi tarvinnut olla lievästi huolissaan, että onko meitä joku vastassa Sandakanin lentokentällä vai ei, mutta oli – ja kaikki sujui ilman suomalaista ”agenttiakin” tosi loistavasti.

    Jordanian Petrassa jouduimme kuitenkin myös turvautumaan Starlightin palvelunumeroon, kun kuljettaja/oppaamme alkoi panikoida lumisateen takia ja olisi halunnut lähteä muuttamaan ohjelmaa hiukan toiseen suuntaan kuin me olisimme halunneet ja lopulta helpoin ratkaisu oli pyytää Starlightia keskustelemaan paikallisen agentin kanssa – ja lopputuloksena oppaamme rauhoittui ja suunnitelmat toteutuivat kuten oli suunniteltukin.

  4. says: Pirkko

    Kiitos Maarit Johanna peukuttamisesta! On aina yhtä kiva lukea, että joku tykkää jostain jutusta.
    Huippuvuoriin liittyen muuten vinkki, jos sinne kaavailet joskus meneväsi – ole ajoissa liikkeellä, kesä on lyhyt ja lento- ja majoituspaikkoja kuitenkin suhteellisen vähän, joten ne myydään melko nopeasti loppuun – tai ainakin lentojen ja hotellien täyttyessä hinnat nousevat.

  5. says: Katja

    Huhhuh mikä matkailuvuosi ja onnittelut sadasta maasta! Jospas niitä itselläkin tässä ajan saatossa kertyisi, vaikka ehkä ainakin tällä hetkellä matkailu keskittyy enemmänkin uusiin ja näkemisen arvoisiin paikkoihin eikä maihin. Mutta tiedä sitten tulevaisuudessa- ;)

    Minä en muuten tiennytkään, että naisille ei myönnetä viisumeja Saudi-Arabiaan vaikka kovista laista olenkin kuullut. Oli ihan pakko tämän innoittamana alkaa googlailla enemmänkin noita määräyksiä ja käytäntöjä. Erittäin mielenkiintoista.

    Matkailurikasta ensivuotta! : )

  6. Onnittelut Euroopan valloituksesta sekä sadasta valtiosta!! Melkoinen matkavuosi teillä takana! Olisi mielenkiintoista joskus kuulla teidän purjehdusvuosista. Luin juuri erään Pirkon merikirjan ja se oli hyvin viihdyttävä ja mielenkiintoinen.

    Hauskaa vuodenvaihdetta!

  7. says: Pirkko

    Kiitos kommentista Katja – olemme tosiaan Maailmanmatkaajat -ryhmän puitteissa tätä vakavissamme selvitelleet, meitä olisi ollut lähdössä n. 20 henkeä, mukana monta naista, mutta jäi sitten tuo matka tekemättä, kun viisumeja ei millään olisi saanut.

  8. says: Petteri

    Tuosta Saudi Arabiasta ensin. Ongelma ei ole oikeastaan se, että sinne ei pääsisi, koska on nainen vaan ongelma on ensisijaisesti se, että sinne ei pääse ollenkaan. Ainoat vaihtoehdot (jollei ole muslimi ja tee hajjia):
    Business matka,
    Sukulaisten vieraileminen,
    Transit (todella tiukat ehdot ja vaikea saada)

    Nuo ylläolevat toimivat (ainakin teoriassa) myos naiselle. Tosin yksin ei saisi liikkua vaan sponsorin tai sukulaisen on oltava vastassa. Transit viisuminkin voi nainen saada kunhan matkustaa aviomiehensä kanssa.

    Mutta turistiviisumia ei siis Saudi-Arabia tunne. Silloin tälloin sinne on järjestetty ryhmämatkoja, joihin myos naiset ovat olleet tervetulleita kunhan naimisissa ja matkaavat yhdessä. Tällä hetkellä Saudi Arabia ei ymmärtääkseni anna viisumeita noille ryhmämatkoille, mutta voivat taas muuttaa politiikkaansa lähitulevaisuudessa.

  9. says: Pirkko

    Selvitimme tosiaan ihan tosissaan tätä Saudi-kuviota jokin aika sitten Starlight Toursin kanssa, joka viimeisenä vaihtoehtona selvitti sellaista vaihtoehtoa, että olisi saanut miehille businessviisumit (vaikka mitään ihan oikeaa businesstä meillä ei siellä olisi ollutkaan) ja oli sitten kysynyt, että pääsisivätkö puolisot mukana, mutta eivät olisi päässeet, eivät siis edes naimisissa olevat.
    Miehet olisivat ilmeisesti voineet keskenään reissuun lähteä, mutta jätettiin sitten tämä vaihtoehto väliin.

    Mutta mukavaa Petteri, että kommentoit asiaa!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *