Matkabloggaaja sapattivapaalla

Tätä kirjoittaessani sapattivapaani on suunnilleen puolessa välissä – olisiko siis väliyhteenvedon aika?

Seuraan satunnaisesti World of Wanderlust -blogia – ja bloggaajaa, Brooke Sawardia. Muutama kuukausi sitten hän julkaisi jutun otsikolla 10 Reasons to take a Gap Year and Travel the World, johon pysähdyin hetkeksi, vaikkakin tiesinkin nuoren bloggaajan lähinnä ajattelevan välivuotta koulun jälkeen, ei niinkään sapattivapaata, jollaisesta itse olen nyt nauttinut noin 4 kuukauden ajan – mutta osa nuoren bloggaajakolleegani listaamista asioista kolahtaa hyvin myös yli viisikymppiselle:

Aika ei ole puolellasi – et ole koskaan enää niin nuori kuin tänään.
Omassa ikäluokassani tarinat vakavista sairauksista ja kuolemantapauksista eivät enää ole harvinaisia. Viimeksi joulun alla entinen työkaveri pysähtyi lenkillä tavatessamme juttelemaan – halusi selvästikin kertoa, että yhteinen ystävämme vuosien takaa on kuollut, 65-vuotiaana. Taas kerran tuntui oikealta päätökseltä pitää hiukan vapaata juuri nyt.

Gibraltar

Matkailu voi olla halvempaa kuin eläminen kotona – vietimme syksystä runsaan kuukauden edulliseksi mielletyssä Kaakkois-Aasiassa, mutta tavallamme matkustaa: hyvät hotellit ja opaspalveluiden käyttö, emme nyt suoranaisesti säästäneet siellä rahaa. Etenkään kun emme sapattivapaallanikaan lähteneet kokonaan maailmalle, joten perusmenot talosta ja autoista juoksevat kuitenkin koko ajan. Mutta runsas matkailu, etenkään kun emme matkoillamme shoppaile oikeastaan lainkaan, ei jätä aikaa juuri mihinkään muuhun kulutukseen, vaatteisiin, kodin hankintoihin, elektroniikkaan, joten siinä mielessä rahaa on säästynytkin.

Vapauta itsesi tavaroista – ihan tuohon, että olisimme luopuneet kaikesta ja pakanneet omaisuutemme pariin matkalaukkuun emme ole päässeet, emmekä sitä ole tavoitelleetkaan. Matkailu osaltaan on kuitenkin myös herättänyt kiinnostukseni minimalismia kohtaan ja vähentänyt kiinnostustani tavaroiden ostamiseen.
Sapattivapaani alkamisen aikoihin netissä alkoi myös kampanja, jossa ehdotettiin pidättäytymistä uusien vaatteiden ostosta vuoden ajan – liityin mukaan vapaani ajaksi ja kuluneet 4 kuukautta ovat olleet todella helppoja. En ole ostanut yhden (vastustamattoman) jouluvillapaidan lisäksi käytännössä yhtään uutta vaatetta, mutta se ei ole ollut edes vaikeaa, kun olen ollut joko matkoilla tai ”vain” kotona.
Marraskuun ajan kotiamme asui ystäväpariskunta ja taloamme hiukan heitä varten valmistellessamme tulin sielläkin tarttuneeksi muutamaan kohtaan: ”Nyt karsitaan tästä kaikki tarpeeton, niin näyttää tältäkin osin siistimmältä/väljemmältä”.
Pelkään pahoin, että jatkossakin Stockmann, mutta myös verkkokaupat ovat ongelmissa, jos minunlaisenikin ihmiset ostavat tavaroita entistä vähemmän ja ovat ihan tyytyväisiä ilman niitä!

Jersey, Corbiere lighthouse Montenegro Perast monastery

Löydä intohimosi ja tarkoituksesi – tarkoitukseni on palata työpaikkaani huhtikuussa enkä usko tekeväni enää tässä vaiheessa – muutama vuosi ennen eläkeikää – tätä isompia elämänmuutoksia. Mutta paitsi matkailuun ja jossain määrin kuntoiluun, olen jo tämän sapatin alun aikana panostanut myös kirjoittamiseen aikaisempaa enemmän, niin blogin puitteissa kuin hapuillen matkaelämänkerran ensimmäisiä lukuja yhden kirjoituskurssin tukemana. Blogin tiimoilta olen onnistunut saamaan läpi kaksi juttuideaa aikakaus-lehdissä (Mondo ja Kotiblogit -lehti) ja  muutama muutakin yhteistyökuvio on viritteillä. Paluu kuukausipalkkaiseen työhön taitaa kuitenkin viedä helposti voiton tällaisesta freelancer-hommien silpusta, jossa tarvittavien markkinointi- ja myyntiponnistusten määrä suhteessa pieniin tuottoihin olisi suuri.

Päivitin muuten äskettäin blogin Meistä / About -osion, josta voit halutessasi lukea lisää blogistamme mediana.

Kaikki on ennallaan kuin palaat – ehkei kaikki työpaikallani ole ennallaan, mutta uskon kuitenkin, että sapattivapaan jälkeen muutamassa kuukaudessa solahdan takaisin työkuvioihin niin, että en sitten kohta muistakaan, että olin välillä poissa.
Kaikki on ainakin ennallaan siten, että jo nyt,  kohta alkavan vuoden uusia matkasuunnitelmia tehtäessä, on pitänyt tutustua myös yrityksen raportointikalenteriin – huhtikuun puolenvälin jälkeen ei enää voikaan lähteä maailmalle milloin vaan – ja niitä lomapäiviäkin on kovin rajallisesti!

(Jutun kuvat yllä ovat Kotiblogi-lehden juttuun sisällyttämiäni kuvia:
Gibraltarilta, La Corbieren majakka Jerseyllä ja Perastin luostarisaari Montenegrossa.)

wow finland
Kuva World of Wanderlust -blogin Instagramista – luvalla.

World of Wanderlust -blogiin palatakseni. Bloggaaja on tänä syksynä asettunut matkavuoden jälkeen Berliiniin mm. kirjoittaakseen joitakin matkaoppaita.
Ja juuri ennen Berliiniin asettumista hän kävi myös Suomessa, lähinnä Lapissa, kirjoittaen (sponsoroidusti tietysti) matkastaan useita juttuja blogiinsa.

P.S.
Jos Sinulla on ajatuksia, kommentteja tai kysymyksiä sapattivapaaseeni liittyen, niin kerro/kysy!

Tags from the story
Join the Conversation

8 Comments

  1. Todellakin. En muuten olekaan ajatellut että välivuosi opiskeluissa ja sapattivapaa voisivat olla melkolailla sama asia. Tosi hyviä pointteja ja varmasti kuka tahansa voisi ottaa sinusta ja Brookesta mallia.
    Haaveissa olisi itsellänikin joskus jopa useampi ”välivuosi” oravanpyörästä kunhan sen kyytiin edes opiskelujen jälkeen pääsee.
    Teillä on ollut upeita matkoja :)

  2. says: Ulla

    Todella hyvä kirjoitus! Olen huomannut samaa kehitystä lähipiirissäni, että ostostelu ei ole enää niin arvosssaan vaan minimalismia arvotetaan korkeammalle. Toisaalta taas tutnuu, että luksusmerkkien shoppailu on jossain määrin tullut valtavirran saataville, joten ehkä sekin on saanut edelläkävijät toisin ajattelemaan. Maapallo kyllä kaipaa sitä, että kulutusta ei ainakaan lisätä. Varmasti tuollainen vuosi kuin teillä on meneillään, saa ajatuksia muuttumaan. Haaveilen sellaisesta itsekin ja koitan elää ajatuksella, että eläkepäiviä pitää ripotella pitkin elämää eikä vain elää ”sitten kun”-elämää :)

    Terkkuja Miamista!

  3. says: Pirkko

    Kiitos kommentista Maarit Johanna – hiukan haastavaa tuo vapaasta sopiminen oli, mutta sinnikkäästi pitkään asiasta puhumalla, niin onnistuihan se lopulta.
    Ja joo – on ollut hienoa nähdä maailmaa jo näinkin paljon, ja lisää vielä tulevina vuosina!

  4. says: Pirkko

    Kiitos kommentista Ulla! Ehkäpä tuo kulutus myös jotenkin luontevasti vähenee iän myötä, kun sitä tavaraa on jo kertynyt ja on pikkuhiljaa oppinut, että minun ei kannata vaikka ostaa villaneuletta, kun ne jäävät kuitenkin käyttämättä, kun en siedä jos ne yhtään pistelevät. Mutta monta piti ostaa ennen kuin tuonkin oikeasti sisäisti :-)
    Sen verran tarkennusta muuten, vaikkei se tietysti asiaa kovin paljon miksikään muuta, että olen vapaalla ”vaan” 7 kuukautta, ½ vuotta ja kesälomat samaan putkeen.
    Ja toivottavasti Miamissa on ollut ihanaa – meillä seuraava kaupunki rapakon tuolla puolen onkin sitten helmikuussa Enkelten kaupunki!

  5. says: Heli

    Moni meistä ulkosuomalaisista on lähtenyt aikoinaan samankaltaisin perustein kuin jutussasi kokeilemaan vuotta ulkomailla, joko oman tai puolison (huokaus) työn perässä. Ja joko opiskeluaikana tai ”aikuisena”…Paluu sapattivuodelta tai työpestiltä voi olla vaikeampaa kuin lähteminen.
    (Luen myös Brooken blogia silloin tällöin ja ylpeänä etenkin Lappi-juttuja. Jotenkin kiehtova blogi, vaikka on vaikea sanoa, miksi juuri se on niin paljon suositumpi kuin monet muut matkablogit. Hienosti brändätty ja helppo lukea kuitenkin!)

  6. says: Pirkko

    Kiitos kommentistasi Heli!
    Muutkin ovat minua varoitelleet tuosta paluusta – täytynee yrittää muistaa kirjoittaa sitten joskus toukokuun tienoilla tänne blogiinkin, että miten paluuni työelämään onnistui :-)

  7. says: Pirjo

    Entisen kollegan poismeno on surullinen uutinen mutta blokkaaja oli hyvin sen kertomukseensa lisännyt. Elämä kuitenkin jatkuu ympärillämme kuten tästäkin blokista voi hyvin todeta. Oikein antoisaa matkailuvuotta 2015!

  8. says: Pirkko

    Kiitos kommentistasi Pirjo – mukava huomata, että ihmiset entistä useammin rohkaistuvat kommentoimaan blogijuttujani!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *