Kolme museota Tukholmassa

Vaikkakin olemme aina välillä todenneet, että joulukuusta helmikuuhun vältämme Eurooppaa matkakohteena – ehkä joulumarkkinaretkiä lukuunottamatta – niin päätimme katkaista yli kuukauden matkailutauon lyhyellä matkalla Tukholmaan. Ja ainakin alkuun talvisää Euroopassa suosi meitä – päivä Tukholmassa oli vaikkakin viileä, niin kuiva ja jopa aurinko pilkisti hetken aikaa pilvien välistä.

Stockholm Bromma Reppureissaaja

Olimme valinneet matkallemme lentovaihtoehdon, sillä halusimme viettää enemmän aikaa Tukholmassa. Aamulento Helsinki – Bromma oli perillä Tukholmassa jo ennen yhdeksää ja nautimme pienen kentän rauhallisuudesta kahvitauon verran jo ennen kuin otimme lentobussin keskustaan (85 SEK per nuppi). Ostimme myös päiväkortin paikallisliikenteeseen (135 SEK per nuppi sisältäen 20 SEK korttipantin), jolla silläkin olisi päässyt keskustaan: bussi Alvikiin ja sieltä edelleen tunnelbanalla. Ja reissussa olimme pelkillä päivärepuilla – eli reppureissaajia siis!

Moderna museet Stockholm

Moderna museet StockholmEnsimmäinen kohteemme oli Moderna Museet, josta innostuimme jokin aika sitten Jeff Koonsin Koiran takia (näyttely avoinna -18.1.2015), mutta jonka pysyvistä kokoelmistakin bongasimme monta kivaa työtä – yksi ovelimmista oli pari työtä, jotka läheltä näyttivät ihan muulta kuin vähän kauempaa ja kameran linssin läpi erilaisilta kuin suoraan niitä katsottaessa. Tai vaikka kerrossänky, joka ensin näytti ihan tavalliselta, mutta tarkemmin katsottaessa ei sitä kyllä ollutkaan! Myös postikorttikokoelma, joissa luki jokaisessa kortissa milloin kortin lähettäjä oli kyseisenä päivänä herännyt, oli hieno!

Moderna Museet Stockholm Moderna Museet Stockholm IMG_1411 Moderna Museet Stockholm Moderna Museet Stockholm Moderna Museet Stockholm Moderna Museet Stockholm

Moderna Museetissa söimme myös lounaan museon ravintolassa, josta jo ennen matkaa luimme, että siellä on Tukholman paras näköala. Tiedä tuosta oliko se nyt varmasti paras, mutta hieno se oli Djurgårdenin ja Strandvägenin suuntaan. Ja ruokakin oli hyvää ja edullista!

Lunch Moderna Museet Stockholm

HallwylskaSeuraavana oli vuorossa Hallwylska Museet Hamngatanilla. Ajoituksemme oli loistava, sillä päivän ainoa opastettu kierros oli juuri alkamassa ja talosta ei itsekseen siihen tutustumalla pääsekään näkemään kuin vain osan. Keskellä Tukholmaa sijaitseva hyvin varakkaan perheen rakennuttama valmistuessaan 1800-luvun lopulla hyvin moderni ja hieno talo kertoo paljon tarinoita Tukholmasta sata vuotta sitten kierroksen vetäjän kertomana ja vaikka interiöörit nykyihmisen makuun ovat ehkä hiukan synkkiä ja tummia, niin talon runsas esineistö ja taidekokoelma hakevat varmasti vertaistaan laajallakin alueella. Ihan uskomatonta, että talon koko esineistö on kuvattu ja luetteloitu ja kirjoina tuo tietomäärä on n. 80 isoa tietosanakirjan kokoista kirjaa!
Kuvia museosta ei juuri tullut otettua, sillä kierros eteni reippaaseen tahtiin ja tilat olivat enimmäkseen melko pimeitä valokuvausta ajatellen – museon omilla sivuilla siihen toki voi tutustua.

Hallwynska museetTalossa on jotain samaa kuin Rettigin palatsissa Turussa, joka tosin on paljon pienempi ja jopa samaa kuin lapsuudenkodissani, jossa siinäkin oli vielä hiukan erotettuna palvelijanhuone ja huoltotilat, ja perheen varsinaiset asuintilat alkoivat tarjoiluväliköstä ja keittiössä oli merkkivalot, joiden avulla saattoi vaikka kertoa, että seuraavan ruokalajin voi tarjoilla. Kotona lapsuudessani näitä käytettiin enää vain sellaisten isojen päivällisten yhteydessä, jolloin keittiössä oli palkattua tarjoiluhenkilökuntaa, mutta järjestelmää ei kuitenkaan purettu pois.

Hallwynskan osalta kannattaa muuten etukäteen tarkistaa museokierrosten lähtöajat ja huomioida, että yhtä lauantain kierrosta lukuunottamatta kierrokset ovat ruotsinkielisiä.

Abba museet Stockholm

Seuraavaksi nousimme 7:n raitiovaunuun päästäksemme Djurgårdeniin ja Abba-museoon. (Oli muuten ensimmäinen kerta kun Tukholmassa matkustimme raitiovaunulla, tämäkin linja otettiin käyttöön vasta vuonna 2010.) Abba-museo ei meitä jaksanut enää innostaa ihan yhtä paljon kuin kaksi edellistä – ehkä osittain siksi, että olimme jo samana päivänä käyneet tässä vaiheessa kahdessa museossa. Otin lipunmyyjän suosituksesta myös audio-oppaan, kun (ruotsinkielisessä versiossa) yhtyeen jäsenet itse selostavat museota, mutta näyttelyn katsominen, näyttelyn selitystekstien lukeminen ja samaan aikaan selostusten kuunteleminen hajotti liikaankin ja teki kokemuksesta vähän sekavan. Sisääntulon musiikkiesitys oli mukaansatempaava ja ensimmäisessä huoneessa esitelty yhtyeen jäsentehn henkilöhistoria ennen Abbaa oli kiinnostava, mutta etenkin näyttelyn loppupuolella tuli mieleen, että museota on tarvittu siksi, että yhtyeen jäsenet ovat halunneet jonkun paikan esiintymisasujen ja kultalevyjensä säilyttämiseen ja museon perustaminen niille on tuntunut hyvät ajatukselta. Toisaalta miten musiikkia sitten oikein onnistuneesti voisikaan museoida? Museossa oli myös tarjolla erilaisia kokeile itse -jippoja, laula yhtyeen viidentenä jäsenenä, tule mukaan musiikkivideoon tai sovita kappale, mutta emme kovin monesta niistä jaksaneet oikeasti innostua.
Museokaupassa oli tarjolla kaikenlaista Abba-aiheista kamaa, mutta emme kokeneet tarvitsevamme kullanvärisiä puukenkiä tai Abban opasta Tukholmaan.
Abba museet Stockholm Abba museet Stockholm Abba museet Stockholm Abba museet Stockholm

Abba Museet Stockholm

Kolmen museon jälkeen ehdimme vielä käydä yhdessä kaupassa, Gudrun Sjödenillä, johon tutustuin Tukholmassa jo 80-luvun alussa asuessani ja jossa tapaan edelleen käydä aina Tukholmassa käydessäni, vaikka sellainen Helsingissäkin nykyisin on. Ja NK:lla kahvitauon verran (vaikka 4. kerros olikin remontissa, niin kirjaosaston vierestä 3. kerroksesta löytyi sentään kahvila). Ja Hötorgshallenissa, matkalla tämänkertaiseen ”kotiimme” Lilla Essingenille.

Hötorgshallen Stockholm Hötorgshallen Stockholm

Jul på rea joulu alennuksessa joulukukkia

Tags from the story
,
Join the Conversation

7 Comments

  1. says: Pirkko

    Kiitos kommentista Veera Bianca!
    Juu, olihan se hieno – ”vanhankin” oli pakko kokeilla muutamaa noista osallistavista jutuista :-)

  2. says: Timo

    Mukava lukea raportti, kun itsellä on osaksi sama vielä tuorees muistis. Meidän audio-opas oli englanniksi, kun kuulemma nekin oli ABBAn itsensä puhumina.

    Olis kyllä pitänyt valita tuo modernin taiteen museo – ollaan niissä paljon käyty ja tuo näytti hyvältä. Lisäksi sinne olis ollut lyhempi matka kävellä, joten oltais ehditty se nähdäkin.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *