Matkabloggaajia radiossa ja lehdissä

Markus Parkkinen Radio Nostalgia

Meriharakan Pirkko oli tänä aamuna Radio Nostalgian aamussa juttelemassa Markus Parkkisen kanssa maabongauksesta ja matkabloggaamisesta.

Yksi keskustelussa erityisesti esille tullut juttu oli juttu vanhempieni roadtripistä Yhdysvalloissa ja Meksikossa kesällä 1955 – Markus vasta huomasikin, että kun nyt olemme samoille suunnille helmikuussa lähdössä, niin siitähän on tänä vuonna tasan 60 vuotta!
Ainakin yksi kuulijakin jutustelullamme oli, sillä yhden musiikkikappaleen aikana studioon soitti kuulija, joka halusi tavata meidät kun tulemme San Franciscoon seuraavan kerran – yritetään!

Muita matkabloggaajia on tänään julkisuudessa mm. Kaukokaipuun Nella Yle X:n Foorumilla klo 16 ja Laura Let’s Go -blogi Helsingin Sanomissa.

Meriharakasta – ja maabongauksesta on tulossa juttu myös vielä ensi keskiviikon Länsiväylä -lehteen – olisikohan se nyt sitten jo viimeinen näiden matkamessujen tiimoilta!

 

Tags from the story
Join the Conversation

2 Comments

  1. says: Pirkko

    Eipä taida näitä radio-ohjelmia pystyä kuuntelemaan jälkeenpäin – mutta samoja juttuja minä siellä puhuin kuin vaikka Studio 55:ssa, jonka nauhoitus löytynee vielä jonkin aikaa netistä. itse asiassa pyysivät minut tänne nähtyään minut televisiossa ja ideana oli, että ”jutellaan niitä samoja juttuja”.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *