Onnea 11-vuotiaalle!

Blogimme täyttää 11 vuotta sunnuntaina 15.2.2015 – mutta viettää syntymäpäiväänsä matkoilla, kunnon matkablogin tapaan, joten tarjoamme synttärikakkua (siis synttäripostauksen) jo tänään.

11 vuotta

Kiitos lukijoillemme kaikista näistä vuosista – viimeksi kuluneen vuoden aikana, syntymäpäivästä syntymäpäivään, teitä oli blogimaailmassa yleisimmin tunnustetun statistiikan (Google Analytics) mukaan n. 23 000 (Users).
Juttuja on kuluneen vuoden aikana julkaistu 244, mikä on ennätys blogimme historiassa – onhan juttuja yhteensä tähän mennessä julkaistu ”vaan” 1130.
Kuluneen vuoden suuri luku selittyy tietysti sapattivapaallani ja bloggaamiseen liittyvillä kursseilla, joiden harjoitustöitä ja yhteenvetoja olen matkajuttujen lisäksi julkaissut kuluneen syksyn aikana. Jos jonkun mielestä juttuja on ollut liikaakin, niin melkein uskallan luvata, että tulevana vuonna niitä on vähän vähemmän!

Vain runsas kuukausi sitten vuoden vaihteessa listasimme kuluneen vuoden ja kautta aikojen suosituimpia juttujamme – jos juttu jäi Sinulta väliin, niin löydät sen täältä.
Vuosi sitten blogimme täyttäessä 10 vuotta listasimme juttuja vuosiemme varrelta – ehkä haluat palata näihin tunnelmiin vielä tänäänkin.

Blogimme syntymäpäiviä olemme viettäneet säntillisesti joka vuosi, joten 11 vuoden kunniaksi palataan hetkeksi blogin 1-vuotissynttäreille: näyttää aika erilaiselta kuin nykyisin, hamstereita ei ole näkynyt täällä enää vuosiin!
Tuo parin marsun kuvakin on pienen postimerkin kokoinen, mutta on hyvä muistaa, että nettiyhteyksien nopeudet olivat tuolloin jotain ihan muuta kuin nykyään.

Onnea 1-vuotiaalle !

Muita juttuja blogimme historiasta voit poimia oikean laidan (tabletilla juttujen jälkeen) kohdasta Arkisto – jos itsekin kirjoitat blogia, kokeile vaikka oman blogisi perustamiskuukautta, olisimmeko mahdollisesti silloin kirjoittaneet samoista aiheista!

Olet myös enemmän kuin tervetullut onnittelemaan 11- vuotiasta ja samalla kertomaan mistä olet blogissamme pitänyt tai minkälaisia juttuja haluaisit lukea lisää jatkossakin!

Arvomme kommentoijien kesken syntymäpäivän kunniaksi pienen meriharakka-aiheisen lahjan USA:sta palattuamme 28.2.

Tags from the story
Join the Conversation

15 Comments

  1. Onnea! Voisin melkeinpä sanoa, että taidatte pitää Suomen ennätystä tällä saralla. :)
    Tykkään siitä, että blogissa on niitä vähän eksoottisempiakin kohteita, kuten minullakin. Joskus ehditte ennen, joskus taas minä ehdin. Em. tapauksessa on kiva lukea infoa ja fiiliksiä ihan omalla äidinkielellä, koska sitä on usein aika vaikea löytää.

  2. says: Tiia

    Hienoa työtä blogin parissa! Nuo vuodet on upea saavutus. Tuttavani maailmalla kommentoi, että täytyy sinulla olla nuorekas täti, kun jaksaa pitää matkallakin realiaikaista blogia :) ja täytyy myöntää, että kiinnostavinta on seurata reissujanne matkan varrella ja tykkään että juttuja tulee useasti eikä vain kerran kaksi kuukaudessa :)

  3. says: Merja

    Paljon Onnea Blogille ja sen tekijöille!
    Tajusin et Blogi on yhtä vanha kun mun kissa.
    Kirjotus mistä tykkäsin tai jäi mieleen oli isäsi kuvat ja vanhempiesi matka Amerikassa.
    On sitä osattu ennenkin!
    Mahtavaa Amerikan matkaa, vanhoilla jäljillä!

  4. says: Pirkko

    Kiitos kaikille jo tähän mennessä kommentoinneille – lisääkin saa toki kommentoida :-)

    Tiian tuttavalle kiitos kommentista ”nuorekas”!
    Annikalle kiitos monesta matkaideasta ja omalta osaltaan siitä, että olen monen vuoden blogin kirjoittamisen jälkeen löytänyt monta muutakin matkablogia – etenkin nyt sapattivapaani aikana te, Annika, Sanna ja Tiina, mm. olette olleet ”työyhteisöni”.
    Ja Merjalle mukavasta yhteistyöstä Maailmanmatkaajien parissa – ja tosi hienoa saada Sinutkin omalla tavallasi bloggaajakolleegaksi jutullasi Huippuvuorten tammikuusta.

  5. says: Timo

    Onnittelut tuoreelta lukijalta.

    Oma blogi täyttää tänä vuonna 10, mutta on ollut nyt pari vuotta aika hitaassa julkaisutahdissa. Omia matkoja on siellä pisimpään tullut raportoitua ja nyt suunnitelmissa olevalle vuorotteluvapaalle kerään vinkkejä täältäkin ammattilaisilta. ^_^ Hyvää kevättä!

  6. says: Virpi/ Täynnä tie on tarinoita

    Aivan mahtavaa! Onnea Teille ja 11 vuotiaalle blogille! Ja tarina sen kun jatkuu! :)

  7. says: Silu

    Onnittelut pitkäikäisestä blogista!
    Pidän blogin nykyisestä tyylistä ja käytännönläheisistä matkavinkeistä, joten jatkakaa samalla linjalla.

  8. says: Pirkko

    Kiitos vielä kerran kaikille kommentoijille.
    Suoritin arvonnan äsken käyttäen Excelin ehdottoman puolueetonta Random -funktiota ja voittajaksi valikoitui Palmuaseman Sanna! Olen Sanna yhteydessä ja kysyn lahjan postitusosoitteen yksityisviestillä. Onnittelut voitosta :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *