Konserttisalilta sotakirjeenvaihtajaksi

Kuusi – seitsemän – kahdeksan. Aikataulumme kiertomatkamme aikana, kuudelta herätys, seitsemältä aamiainen, kahdeksalta lähtö. Pelottavaa miten nopeasti sopeutuminen kymmenen tunnin aikaeroon on sujunut – aamulla olisi jo nukuttanut ja me kun ajattelimme, että jos tämän lyhyen pariviikkoisen ajan onnistuisimme pitämään aikaisen aikataulun, niin olisi sitten paluu Suomeen helpompi.

Los Angeles Downtown on sunnuntai-aamuna autio ja hiljainen. Pysähdymme keskustaan tutustuaksemme Walt Disney Concert Halliin. Frank Gehryn luomus tämäkin – ja niin samannäköinen kuin Bilbaon Guggenheim, että vaikea olisi muuta kuvitellakaan. Titaanin sijaan rakennuksen julkisivu on täällä terästä – alkuun teräslevyt olivat kiiltäviä, mutta kun viereisten rakennusten jäähdytyskustannukset niiden heijastaessa auringon niiden seiniin alkoivat nousta levyt harjattiin mattapintaisiksi. Rakennuksen katolla olevassa puutarhassa on vielä joitakin kiiltäviä osia jäljellä. Puutarha on omistettu Walt Disneyn vaimolle, mutta amerikkalaiseen tapaan mukana on ollut paljon muitakin lahjoittajia, joiden kaikkien nimet ovat puutarhan laatoissa. Disneyn vaimon rakkaus Delft-posliiniin on realisoitunut kukan muotoisessa veistoksessa/vesialtaassa. Posliini on läsnä pieninä palasina, mosaiikissa – ehkä vaimon kuollessa kaikki posliinit rikottiin ja koottiin uudelleen veistokseksi?

Walt Disney Concert Hall Walt Disney Concert Hall Walt Disney Concert Hall Walt Disney Concert Hall Walt Disney Concert Hall

Konserttitalon jälkeen Los Angeles jää taakse ja kiertomatkamme varsinaisesti alkaa – amerikkalaiseen tyyliin ostoksilla: päivän ensimmäinen pysähdys on Barstown Tanger-nimisessä, onneksi pienehkössä, outlet-kylässä. Selviämme sieltä melkein ostoksitta: vain yksi valkoinen pidä ja pese -t-paita tarttui (Lasselle) mukaan.

Tanger Outlet

Barstownin (ja lounaan) jälkeen jatkamme Calicon autioituneeseen kaivoskaupunkiin, joka on herätetty henkiin muutama vuosi sitten turistikohteena. Kolmasosa rakennuksista on kuulemma alkuperäisiä ja onhan kylä aito: vuodesta 1881 alkaen täällä louhittiin hopeamalmia – aina vuoden 1907 hopean hinnan romahtamiseen asti.
Meillä oli onnea (tai epäonnea) tulla Calicoon sisällissodan muistopäivänä. Onnea sikäli, että kaupunki oli erilaisten tapahtumien myötä elävämpi kuin luultavasti muina päivinä, mutta vastaavasti sitten ruuhkainen.

Calico Civil War Day Calico Civil War Day Calico Civil War Day Calico Civil War Day Calico Civil War Day

Taistelunäytös oli hieno – emme olleetkaan tätä ennen olleet sotareporttereina lähes keskellä taisteluja! Jos kuvat ovat joltain osin hiukan tärähtäneitä, niin se johtuu kyllä vaan siitä, että koko alue tärähteli tykinlaukausten tahtiin. Istuimme hetken vanhemman rouvan vieressä kahvilassa ja hän kertoi lapsenlapsensa olevan mukana taistelemassa: toivottavasti poika selvisi hengissä, sillä monet kaatuivat taistelussa. Kaupungissa suunnistamisessa auttoi myös tutustuminen aikakauteen ennakolta, jo vuosia sitten, Pieni talo preerialla -sarjaa katsomalla. Kaupungin koulun löysi nimittäin ihan helposti kun tiesi miltä tällaisen kaupungin koulun kuuluu näyttää! Kaivoskierrokselle emme jaksaneet jonottaa, eikä Mystery Tour kuullostanut meistä niin kovin mystiseltä, mutta ihan mukava iltapäivä meillä kylänraitilla oli ennen taistelujen alkamista!

Calico Civil War Day Calico Civil War Day Calico Civil War Day

Calicosta matka jatkui vielä muutaman tunnin ajan ennen kuin 550 kilometrin ajopäivä oli pulkassa ja saavuimme Laughlinin kasinokaupungin Golden Nugget hotelli/casinokompleksiin. Talo tarjoaa kuulemma drinkit niin kauan kuin pelaat, mutta valitsimme kuitenkin osta itse omat juomasi -vaihtoehdon pitkän päivän päätteeksi.

California on the road again

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.