I Left My Heart in San Francisco

San FranciscoSan Franciscoon saapuessamme opas kertaa meille ohjeita maanjäristyksen varalle: pidä passin ja rahat sisältävä laukku sängyn vierellä paikassa, josta löydät sen vaikka pimeässä ja nuku yöpaita tai ainakin jotain päälläsi. Edellinen iso maanjäristys San Franciscossa oli 1906 ja sen arvion mukaan, että sellainen tälle alueelle kerran sadassa vuodessa osuu, niin seuraava voi tulla minä päivänä (tai yönä) tahansa.

Pysähdymme sunnuntai-aamuna autiolle Civic Centerin aukiolle ja tutustumme paitsi keväiseen aukioon myös näillä tienoilla yönsä viettäneisiin kodittomiin. Asuminen San Franciscossa on kallista, mutta ilmasto sen verran miellyttävä, että kodittomia muualtakin Yhdysvalloista saapuu tänne talveksi. Seuraavana aamuna näemme kodittomia nukkumassa myös Union Squarella nauttiessamme siellä aamupäivän auringosta terassikahvilassa.

San Francisco Civic center

Pier 39 vastaa muistikuvaamme vuosikymmenien takaa: täällä on matkamuistokauppoja, ravintoloita, retkiä San Franciscon lahdelle ja Alcatraziin, mutta myös jotain uutta – merileijonat, josta kirjoitimme jo heti tuoreeltaan. Veneretkelle ei keväisen viileässä säässä ja reippaassa tuulessa tee tällä kertaa mieli, eikä vankilasaarikaan houkuttele, tälläkään kertaa.

San Francisco Pier 39
San Francisco Pier 39
San Francisco Pier 39 San Francisco Alcatraz

Golden Gatella yritämme kuvauttaa itsemme samassa kohtaa kuin vuonna 1982, mutta maisema on muuttunut tai ehkä Joseph Straussin patsas on muuttanut: kuvasta ei tule ihan samanlaista. Ehkä mekin olemme hiukan muuttuneet …
Vuosia sitten kävelimme sillan yli – tällä kertaa bussimme käy kyllä kääntymässä Sausaliton puolella, mutta kukaan ryhmästämme ei taida San Franciscossa ollessamme kävellä tai pyöräillä sillan yli. Oppaamme väittää, että sillalla on kylmää ja tuulista ja että sen kävelleet, muissa ryhmissä, eivät ole olleet siitä jälkeenpäin kovinkaan innostuneita. Muistelemme kyllä olleemme, 33 vuotta sitten.

San Francisco Golden Gate

San Francisco Golden Gate San Francisco Golden Gate 1982

Lands Endissäkin on kevättä ilmassa ja lukuisissa keltaisisa kukissa. Kiipeämällä mäelle näkee Golden Gate -sillan vielä toiseltakin puolelta. Muinaiset, oletan, uima-altaat rannassa eivät näytä houkuttelevilta.
Golden Gate -puusto on valtava ja sunnuntaina kansoitettu.

San Francisco Lands End San Francisco Lands End San Francisco Lands End

Twin Peaksillä käy viima, mutta näköala yli kaupungin on huikea.

San Francisco Twin Peaks

 

Bussimme kiemurtelee myös eri kaupunginosien läpi ja näemme vilauksia elämästä esimerkiksi Haigth Ashburyn ja Castron alueella. Entisessä hippikaupunginosassa ei ehkä enää asu hippejä, mutta kaupunkikuva on edelleen värikäs. San Franciscon maine homokulttuurin tyyssijanakin saa katetta kun ohitamme kadulla lähes alastomana kävelevän miesparin. Maailman mutkaisemmasta kadusta, Lombard Streetin yläosastakin näemme vilauksen – bussimme ei sitä tietenkään voi ajaa, mutta aikoinaan olemme siitä henkilöautolla tulleet alas.

San Francisco Fishermans Wharf San Francisco Lombard Street

San Francisco Union Square San Francisco on Golden Gate

Seuraavana päivänä, vapaapäivänämme San Franciscossa, käymme vielä katsomassa Painted Ladies -talorivistön, postikorttimaiseman Steiner Streetillä ja ajamme vanhanaikaisella raitiovaunulla Fishermans Wharfilta Union Squarelle, jossa luovutammekin sitten jo nähtävyyksien katselun ja muunnumme tavallisiksi kaupunkilaisiksi: teemme pieniä ostoksia Macy’s -tavaratalossa ja käymme elokuvissa.

San Francisco Painted Ladies
San Francisco cable car

Piilaaksoonkaan emme tällä kertaa ehdi, mutta käymme sentään Applen liikkeessä Market Streetillä jo ostamme uudet suojakuoret Lassen uuteen iPhone 6:een ja Pirkon iPadiin. Liikkeessä ei ole lainkaan kassaa vaan jokainen myyjä toimii kassana pienen kannettavan korttipäätteen kanssa.

Paljon muutakin kuin Piilaakso jäi San Franciscosta tälläkin kertaa näkemättä. Osa ryhmästämme kävi Muirin punapuumetsässä ja Sausalitossa kuten mekin edellisellä vierailullamme ja ihan kiva sielläkin olisi ollut käydä taas, mutta aika ei riittänyt. Ehkä sitten taas seuraavalla kerralla – siinä missä Las Vegasista ja Los Angelesistakin ajattelimme, että nämä taisivat nyt olla osaltamme tässä, niinSan Francisoon voisimme kyllä palata kommannenkin kerran!

SuTwitter HQ San Franciscorkea hotellimme (Whitcomb) puolestaan on ihan Twitterin pääkonttorin vieressä ja kuulemma Twitterin tulo alueelle on tuonut sinne myös mm. parempaa ruokatarjontaa ja syömmekin molempina iltoina talon alakerran Food Marketilla. Hotellimme on surkea, koska kylpyhuone on pieni ja sen valokatkaisimeen yhdistetty tuuletin niin äänekäs, että siellä pitää enimmäkeen käydä pimeässä. Lisäksi se on huonosti siivottu. Aamiainen tarjoillaan lautasella pöytään, kylmänä. Tarjoilijan isosta termoksesta kaatama tee on niin kitkerää, että pyydän tuomaan erillisen teekannun. Ja netti on reittimme huonoin – tämä osasyynä siihen, että tämä juttu ilmestyy vasta nyt.

San Francisco Pier 39 Tulipmania San Francisco old car

Lopuksi: erityisesti San Franciscon osalta suosittelen myös valokuviamme vuodelta 1982 ja lisäkuvia, jotka julkaisemme blogissa kuva-albumina vähän myöhemmin. Tähän ja muihin matkan varrelta kirjoitettuihin juttuihin mahtuu ja ehtii vain muutama kuva per aihe.

 

Join the Conversation

4 Comments

  1. says: Pirkko

    Kiitos kommenteista! Tuo on kyllä, Bostonin ohella, minusta mukavimpia kaupunkeja USA:ssa, eli suosittelen viikkoa tai paria siellä, jos siihen vaan on tilaisuus. Itsekin mielelläni vielä sinne palaisin, vaikka pari kertaa olen nyt sitten jo siellä ollutkin.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *