Willi Länsi 2015 – linkit matkajuttuihin 4 osavaltiosta

Tässä vielä yhteenvetona linkit kaikkiin matkajuttuihin Kalifornia – Arizona – Urah – Nevada – Kalifornia -kierrokseltamme. Lähes kaikki jutut on kirjoitettu jos ei ihan paikan päältä, niin bussissa hetimmiten päivän mittaan tai viimeistään seuraavana aamuna, aikaisin, sillä 10 tunnin aikaerolla Suomen ja Kalifornian välillä aikaiset aamutunnit olivat hyvää bloggausaikaa.

Lähtöjutussa kerrotaan mm. matkamme reitistä ja historiastamme näiden alueiden ja Kalifornian osalta.

Los Angeles Hollywood Calico California

Ensimmäinen kohteemme oli Los Angeles, josta jatkoimme Calicon kautta yöksi Laughliniin.

Grand Canyon Grand Canyon

Laughinista matka jatkuin Grand Canyonille, jossa myös yövyimme yhden yön verran.

Bryce Canyon Bryce Canyon

Grand Canyonilla kävimme vielä aamullakin sieltä lähtiessämme ennen kuin jatkoimme Bryce Canyonille, jonka myös kävimme katsomassa illalla ja aamulla.

Zion Zion

Matka Bryce Canyonilta Las Vegasiin kulki Zionin kansallispuiston läpi.

Las Vegas Las Vegas

Las Vegasissa vietimme 2 yötä ja yhden kokonaisen päivän ja ehdimme mielestämme tässä ajassa näkemään paljon, sanoisinko ihan riittävästi tästä kaupungista.

Death Valley Death Valley

Las Vegasin hälinän jälkeen vuorossa oli toinen äärimmäisyys, eli Kuolemanlaakso. Autiomaaelämystä sulattelimme yöpymällä Visaliassa.

Yosemite Yosemite

Visalian ja Modeston väliin jäi reitillämme Yosemiten kansallispuisto.

San Francisco San Francisco sea lions

Modestosta olisin sitten enää lyhyt matka San Franciscoon, joten saavuimme kaupunkiin jo ennen puolta päivää ja ehdimme siten viettämään kaupungissa melkein 2 päivää (ja yötä).

17 Mile Drive Monterey Bay Aquarium

San Franciscosta jatkoimme etelään niin rantatietä eli California 1:stä kuin San Franciscon ja Los Angelesin välillä kulkevaa moottoritietä, Highway 101:stä. Yövyimme vielä Santa Mariassa ennen kuin jatkoimme takaisin Los Angelesiin.

Getty Center Getty Center

Santa Mariasta lähtiessämme pysähdyimme hetkeksi Santa Barbaran rannikkokaupunkiin, vierailimme Getty Centerissä ja sen jälkeen olimmekin sitten jo Los Angelesissa.

Muutaman yhteenvetojutun kirjoitin vielä kotiuduttuamme.

Kuten myös julkisen palautteen käyttämällemme matkatoimistolle ja laskelman matkan kokonaiskustannuksista.
Jälkimmäisen kirjoittaminen olikin tuotteliasta: tarkkasilmäiset lukijamme alkoivat ihmetellä korkeaa ESTA-kustannustamme ja ilmenikin, että olimme vahingossa käyttäneet ”huijaussivustoa” ja maksaneet sille ylimääräistä n. 130€, mutta yllättävää kyllä, kun asiasta heille reklamoimme saimme rahamme takaisin. Tästä lisää tuon kustannusyhteenvedojutun kommenteissa.

Lopuksi vielä yksi linkki tähän matkaan liittyen. Yhtenä matkan innoittajana oli vanhempieni vuonna 1955 näillekin seuduille Pohjois-Amerikassa ulottunut roadtrip, jonka reittiin voi tutustua tästä:

Matkan varrelta kirjoittaminen näinkin tiiviiltä matkalta ei ole ihan kevyttä, mutta halusin (taas kerran) yrittää sitä, sillä näin tekemällä kokemuksista tulee kirjoitettua tuoreeltaan (ja samalla välttyy kirjoittamasta muita matkaan liittyviä muistiinpanoja).
Myöhemmin palaan tähänkin matkaan vielä kuvakertomusten muodossa – matkan varrelta ehdimme käymään kuvat kertaalleen läpi ja luultavasti ne ihan parhaimmat löytyivät kertaläpikäynnillä, mutta meille jo vakiintuneeseen tapaan käymme ne vielä toiseen kertaan läpi ja kokoamme parhaat otokset Picasa-kuva-albumeiksi, eli jos olet oikeasti kiinnostunut tästä seudusta, niin kannattaa pysyä kuulolla!

Kun aikaa – ja välillä nettiyhteyksien kaistaakin – on rajallisesti, niin matkajutuissamme ei ole kovin paljon linkkejä esimerkiksi muihin matkablogeihin, jotka ovat kirjoittaneet samoista paikoista jopa melkein samalla aikataululla.
Jos olet matkabloggaaja ja Sinulla olisi juttuja ”näiltä” main, niin linkitä niitä mielellään juttuihini (tai tähän yhteenvetojuttuun), niin saamme ne kaikki helposti näistä seuduista kiinnostuneiden lukijoiden tietoon!


instagram-travel-thursday-FIN-150x150
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running With Wild Horses.

16 kommenttia artikkeliin ”Willi Länsi 2015 – linkit matkajuttuihin 4 osavaltiosta

  1. Iso kasa mielenkiintoisia paikkoja ja linkkejä, näihin pitää paneutua hieman perusteellisemmin teekupin ääressä… Grand Canyon ja Las Vegas ovat näistä itsellenikin tuttuja ja Death Valleyssä on tullut käytyä muksuna, mutta muuten tässä oli paljon mielenkiintoisia minulle uusia kohteita!

  2. Kiva kooste! En ole ehtinyt paneutua näihin teksteihin omien matkojeni takia, mutta bookmarkkaan tämän niin palaan näihin viimeisten kun on matkaa noille main tiedossa :). Hyvä juttu, että tuon ESTAn kanssa kävi hyvin, ilman ongelmia vieläpä.

  3. Kiitos kommenteista – niin tähän juttuun kuin ”tämän” alla oleviin kaikkiin juttuihih, johon monet teistä kommentoivat jo matkan varrelta.
    Huomaa, että nämä seudut ovat monille joko jo tuttuja tai suunnitelmissa aika korkealla!

  4. Mahtava tämä kooste ja pitää ehdottomasti laittaa itselle talteen sillä unelmissa (kenties ensi vuonna) siintää samantyyppinen matka USAn länsirannikolla!

  5. Hyvä kooste ja varsinkin kyseistä reissua harkitseville varmasti superhyödyllinen! 🙂 Kesällä mennään taas osittain noille suunnille joten täytyy tulla ennen sitä katsastamaan nämä vielä läpi!

  6. Kiitos Katja, MarikaW ja Veera Bianca! Tervetuloa palaamaan näitä lukemaan sitten kun omat matkanne tuolle suunnalle lähestyvät.
    Laitoin sen muuten toistaiseksi ainakin talteen myös tuohon blogini *Suosittelemme* -osioon, niin löytyy sitten siitäkin ainakin jonkin aikaa (kuukausia tai vuosiakin) helposti!

  7. Kauniita kuvia ja hyvä tällainen koostepostaus, aionkin lukaista kaikki kertomukset vielä läpi 🙂

  8. Kiitos Sofia, kuten ehkä olet jo huomannutkin, niin vaikka juuri näitä yhteenvetoja tehdessä tuntuukin vähän siltä, että tämä on kertausta ja kuka tätä tarvitsee, niin kun jostain ”isommasta” matkasta on mennyt jonkin aikaa, niin sitä itsekin jo tarvitsee jotain yksityiskohtaa hakiessaan!

  9. Tämä oli tosi kiva matka. Teimme sen lokakuussa 2014. On kokemusta sekä omatoimisesta reissaamisesta että tällaisesta järjestetystä. Omatoimimatkassa on puolensa, mutta niin on siinäkin, että joku on miettinyt kaiken valmiiksi. Usein omatoimimatka ei edes tule halvemmaksi, niin kuin luulisi, sillä matkatoimistoilla on hyvät sopimukset paikallisten kanssa, jolloin kuljetukset ja majoitukset ovat edullisia. Meillä oli eri matkanjohtaja kuin teillä. En muista enää nimeä, mutta hän oli aivan erinomainen. Poikani teki muutama kuukausi myöhemmin suurin piirtein saman reissun omatoimisesti kavereittensa kanssa. Se tuli paljon kalliimmaksi Airbnb-majoituksesta huolimatta, ja muutama kiinnostava kohde jäi vahingossa näkemättä. Eli kyllä suosittelen tätä villin lännen kierrosta.

  10. Kiitos Seija! Samaa mieltä siitä, että varsinkaan jos aikaa (lomapäiviä) ei ole hukattavaksi, niin valmiit kokonaisuudet ovat hyviä. Vaikka ne vähän joskus rajoittavatkin eivätkä oikein salli ex tempore -juttuja. Ja hyvä opas on aina kullan arvoinen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.